maanantai 26. syyskuuta 2016

Voittaja ilman sijoitusta

Hieman hiljaista on täällä ollut. Koulu on vienyt melko reippaasti aikaa ja energiaa nyt syksyllä. En ole ehtinyt enkä jaksanut edes treenata sitäkään vähää mitä normaalisti. Lisäksi meidän taloudessa on keväästä asti ollut muita arkeen merkittävästi vaikuttavia tekijöitä, jotka ovat myös vaikuttaneet blogin päivittämiseen (tai lähinnä päivittämättömyyteen).

Viikonloppuna tapahtui jotain sen verran merkittävää, että oli pakko kaivaa hetkeksi aikaa ja energiaa blogin päivittämiselle. Lauantaina oli nimittäin Fitness Expon karsinnat Jyväskylän Paviljongissa. Rakas vegebodarini kilpaili alle 178 senttisten Classic Bodybuilding -sarjassa.

Saavutiin vegebodarin kanssa Jyväskylään perjantaina alkuillasta ja löydettiin perille hotellin parkkihalliinkin, kun oltiin ensin käyty kääntymässä vähän umpikujassa Lutakonaukiolla. :) Vietiin kamat hotellille ja lähetiin rekisteröintitilaisuuteen naapurihotelliin. Ilta meni rekisteröinnissä jonottamisen ja kisavärien levittämisen parissa. Yöllä en liiemmin nukkunut. Meinasin jo neljältä lähteä ulos kävelylle, mutta ajattelin, että kisaajalle iskee paniikki, jos reppana herää eikä minua näy missään. Jäin siis pyörimään sänkyyn ja onnistuin vielä nukahtamaan hetkeksi.

Launtaiaamuna käytiin aamupalalla (minä söin, toinen joi vain mustaa kahvia). Levitettiin vielä pari kerrosta väriä (joista toinen tiiminvetäjän/huoltajan kehoituksesta), rakas tankkaili ja katsottiin telkkarista turhanpäiväisiä ohjelmia. Värjäilyjen jälkeen hipsin itse hiljaa viereiseen rakennukseen odottelemaan kisojen alkamista.
Telkkarista taisi tulla Madagascarin Pingviinejä. :)
Istuttiin pääkaupunkiseudulta Jyväskylään saapuneen ystäväni kanssa katsomoon 45 minuuttia ennen kisojen alkua. Istuin kädet täristen ja totaalisen levottomana siihen asti, kunnes Rammsteinin Du Hast pärähti soimaan ja kisaajat astelivat lavalle. Osallistujia oli 21, joista 15 pääsi eliminaatiokierrokselta jatkoon. Lavalla oli paljon kovakuntoisia kavereita ja niinhän siinä kävi, että kotiinlähtö tuli heti eliminaatiosta. Viimeiseen hetkeen asti jaksoin uskoa, että oltaisiin menty seuraavalle kierrokselle, mutta kun numero 60 ei tallustellut lavalle, lähdin samantien Paviljongin aulaan odottamaan. Olisi toisaalta kiinnostanut jäää seuraamaan kisa loppuun asti, mutta halusin mennä vastaan rohkeaa ja kovan työn tehnyttä rakastani. Aulassa iski harmitus ja taisin pari kyyneltäkin tirauttaa, mutta yritin koota itseni. Kilpailijaa itseään ei tainnut harmittaa läheskään niin paljon kuin minua.

Alkuharmituksen jälkeen päällimmäiseksi tunteeksi nousi ylpeys. Olen ylpeä rakkaastani, joka on tehnyt kovan työn ja kyennyt sellaiseen, mihin moni ei milloinkaan kykenisi. Rakkaani on koko aikuisikänsä kärsinyt mielenterveysongelmista. En voi olla muuta kuin ylpeä siitä, että toinen kykeni ongelmistaan huolimatta lähtemään kisadieetille ja dieetin aikana iskeneestä voimakkaasta tuskasta  huolimatta kyneni nousemaan lavalle ja näyttämään parhaalta mahdolliselta itseltään. Tässä porukassa lihasmassaa vain oli liian vähän ja kunto jäi kireyden osalta vajaaksi, kun kisadieetti piti kesken kaiken muuttaa reverse-dieetiksi, koska dieetin jatkaminen normaaliin tapaan olisi ollut liian vahingollista vielä hieman hauraalle psyykelle. Turhan aikaisin aloitettu dieetti alkoi näkyä myös kropan toimimattomuutena.

Vaikka näissä skaboissa ei minkäänlaista sijoitusta tullutkaan, on rakas minulle silti se todellinen voittaja, koska hän voitti itsensä ja ongelmansa ja todisti samalla sen, että mielenterveyden ongelmat eivät ole este kisalavalle nousemiseen. <3
Tässä paras kuva, mitä puhelimella ja kädet täristen sain otettua. Bodylehden galleriasta löytyy laadukkaampia kuvia, joista muutamassa näkyy myös minun pieni vegebodarini (numerolla 60).
Kovinkaan paha maku kisoista ei jäänyt, koska me on nyt jo puhuttu, että yritetään muutaman vuoden päästä uudelleen: entistä isompana ja kireämpänä.
Kunto lauantaiaamuna ennen kisoja
Kisareissu oli muuten kovin hauska ja mukava kokemus. Hotellin aamupalalla oli loistava palvelu: En ilmoittanut veganismista etukäteen, koska viime vuoden kokemukset (tosin halvasta hotellista) eivät olleet kovin positiiviset. Nyt kysyin vain tarjoilijalta aamupalalla, että onko heidän puurossa maitoa. No, olihan siinä, mutta minulle tuotiin keittiöltä maidotonta puuroa ja kysyttiin vielä, että haluaisinko soijajugua tai -vanukasta ja tuotiin vielä kauramaitoakin. <3 Leipien maidottomuus varmistettiin minua varten keittiöltä. En tiedä millaista palvelua olisin saanut, jos olisin kysellyt vegaanisen syötävän perään. Mutta tämäkin riitti vallan mainiosti, koska olin muutenkin varautunut syömään aamupalalla pelkkiä hedelmiä ja leipää.

Nämä maalaisoravat olivat varmasti hauska näky myös hotellin käytävillä, kun ei saatu ensin hissiäkään liikkeelle, kun ei hoksattu, että moiseen tarvittiin avainkorttia. :D
Matkalla kohti Jyväskylään perjantaina. Eväiden jakautumista matkaajien kesken ei liene vaikea arvata. :)
Sokos Hotellin tarjoamat herkut, kun aamupalalle mentäessä kyseli maidottomuuden perään. Olisin varmasti saanut vielä vaikka mitä, jos olisin kysellyt muitakin vaihtoehtoja. Veganismista en uskaltanut puhua.

Vegaanipiireissä jaksetaan nyt hehkuttaa sitä, että saatin vegaani lavalle ja että nyt on todisteita siitä, että vegaanitkin pystyvät bodaamaan jne. Minulle sillä veganismilla ei ole pienintäkään merkitystä tässä kohtaa. Kaikkein merkityksellisintä ja tärkeintä on se, että tämä kisaprojekti ja-reissu todistivat kokonaisuutena, että minun rakkaani pystyy vaikeuksista huolimatta mihin vain, ja sattuu nyt vain olemaan vielä kaiken lisäksi vegaani.

Aion jatkossakin olla ehdottomasti tukena ja turvana, jos rakas oikeasti päättää vielä mennä joskus kilpailemaan uudelleen. <3