maanantai 26. syyskuuta 2016

Voittaja ilman sijoitusta

Hieman hiljaista on täällä ollut. Koulu on vienyt melko reippaasti aikaa ja energiaa nyt syksyllä. En ole ehtinyt enkä jaksanut edes treenata sitäkään vähää mitä normaalisti. Lisäksi meidän taloudessa on keväästä asti ollut muita arkeen merkittävästi vaikuttavia tekijöitä, jotka ovat myös vaikuttaneet blogin päivittämiseen (tai lähinnä päivittämättömyyteen).

Viikonloppuna tapahtui jotain sen verran merkittävää, että oli pakko kaivaa hetkeksi aikaa ja energiaa blogin päivittämiselle. Lauantaina oli nimittäin Fitness Expon karsinnat Jyväskylän Paviljongissa. Rakas vegebodarini kilpaili alle 178 senttisten Classic Bodybuilding -sarjassa.

Saavutiin vegebodarin kanssa Jyväskylään perjantaina alkuillasta ja löydettiin perille hotellin parkkihalliinkin, kun oltiin ensin käyty kääntymässä vähän umpikujassa Lutakonaukiolla. :) Vietiin kamat hotellille ja lähetiin rekisteröintitilaisuuteen naapurihotelliin. Ilta meni rekisteröinnissä jonottamisen ja kisavärien levittämisen parissa. Yöllä en liiemmin nukkunut. Meinasin jo neljältä lähteä ulos kävelylle, mutta ajattelin, että kisaajalle iskee paniikki, jos reppana herää eikä minua näy missään. Jäin siis pyörimään sänkyyn ja onnistuin vielä nukahtamaan hetkeksi.

Launtaiaamuna käytiin aamupalalla (minä söin, toinen joi vain mustaa kahvia). Levitettiin vielä pari kerrosta väriä (joista toinen tiiminvetäjän/huoltajan kehoituksesta), rakas tankkaili ja katsottiin telkkarista turhanpäiväisiä ohjelmia. Värjäilyjen jälkeen hipsin itse hiljaa viereiseen rakennukseen odottelemaan kisojen alkamista.
Telkkarista taisi tulla Madagascarin Pingviinejä. :)
Istuttiin pääkaupunkiseudulta Jyväskylään saapuneen ystäväni kanssa katsomoon 45 minuuttia ennen kisojen alkua. Istuin kädet täristen ja totaalisen levottomana siihen asti, kunnes Rammsteinin Du Hast pärähti soimaan ja kisaajat astelivat lavalle. Osallistujia oli 21, joista 15 pääsi eliminaatiokierrokselta jatkoon. Lavalla oli paljon kovakuntoisia kavereita ja niinhän siinä kävi, että kotiinlähtö tuli heti eliminaatiosta. Viimeiseen hetkeen asti jaksoin uskoa, että oltaisiin menty seuraavalle kierrokselle, mutta kun numero 60 ei tallustellut lavalle, lähdin samantien Paviljongin aulaan odottamaan. Olisi toisaalta kiinnostanut jäää seuraamaan kisa loppuun asti, mutta halusin mennä vastaan rohkeaa ja kovan työn tehnyttä rakastani. Aulassa iski harmitus ja taisin pari kyyneltäkin tirauttaa, mutta yritin koota itseni. Kilpailijaa itseään ei tainnut harmittaa läheskään niin paljon kuin minua.

Alkuharmituksen jälkeen päällimmäiseksi tunteeksi nousi ylpeys. Olen ylpeä rakkaastani, joka on tehnyt kovan työn ja kyennyt sellaiseen, mihin moni ei milloinkaan kykenisi. Rakkaani on koko aikuisikänsä kärsinyt mielenterveysongelmista. En voi olla muuta kuin ylpeä siitä, että toinen kykeni ongelmistaan huolimatta lähtemään kisadieetille ja dieetin aikana iskeneestä voimakkaasta tuskasta  huolimatta kyneni nousemaan lavalle ja näyttämään parhaalta mahdolliselta itseltään. Tässä porukassa lihasmassaa vain oli liian vähän ja kunto jäi kireyden osalta vajaaksi, kun kisadieetti piti kesken kaiken muuttaa reverse-dieetiksi, koska dieetin jatkaminen normaaliin tapaan olisi ollut liian vahingollista vielä hieman hauraalle psyykelle. Turhan aikaisin aloitettu dieetti alkoi näkyä myös kropan toimimattomuutena.

Vaikka näissä skaboissa ei minkäänlaista sijoitusta tullutkaan, on rakas minulle silti se todellinen voittaja, koska hän voitti itsensä ja ongelmansa ja todisti samalla sen, että mielenterveyden ongelmat eivät ole este kisalavalle nousemiseen. <3
Tässä paras kuva, mitä puhelimella ja kädet täristen sain otettua. Bodylehden galleriasta löytyy laadukkaampia kuvia, joista muutamassa näkyy myös minun pieni vegebodarini (numerolla 60).
Kovinkaan paha maku kisoista ei jäänyt, koska me on nyt jo puhuttu, että yritetään muutaman vuoden päästä uudelleen: entistä isompana ja kireämpänä.
Kunto lauantaiaamuna ennen kisoja
Kisareissu oli muuten kovin hauska ja mukava kokemus. Hotellin aamupalalla oli loistava palvelu: En ilmoittanut veganismista etukäteen, koska viime vuoden kokemukset (tosin halvasta hotellista) eivät olleet kovin positiiviset. Nyt kysyin vain tarjoilijalta aamupalalla, että onko heidän puurossa maitoa. No, olihan siinä, mutta minulle tuotiin keittiöltä maidotonta puuroa ja kysyttiin vielä, että haluaisinko soijajugua tai -vanukasta ja tuotiin vielä kauramaitoakin. <3 Leipien maidottomuus varmistettiin minua varten keittiöltä. En tiedä millaista palvelua olisin saanut, jos olisin kysellyt vegaanisen syötävän perään. Mutta tämäkin riitti vallan mainiosti, koska olin muutenkin varautunut syömään aamupalalla pelkkiä hedelmiä ja leipää.

Nämä maalaisoravat olivat varmasti hauska näky myös hotellin käytävillä, kun ei saatu ensin hissiäkään liikkeelle, kun ei hoksattu, että moiseen tarvittiin avainkorttia. :D
Matkalla kohti Jyväskylään perjantaina. Eväiden jakautumista matkaajien kesken ei liene vaikea arvata. :)
Sokos Hotellin tarjoamat herkut, kun aamupalalle mentäessä kyseli maidottomuuden perään. Olisin varmasti saanut vielä vaikka mitä, jos olisin kysellyt muitakin vaihtoehtoja. Veganismista en uskaltanut puhua.

Vegaanipiireissä jaksetaan nyt hehkuttaa sitä, että saatin vegaani lavalle ja että nyt on todisteita siitä, että vegaanitkin pystyvät bodaamaan jne. Minulle sillä veganismilla ei ole pienintäkään merkitystä tässä kohtaa. Kaikkein merkityksellisintä ja tärkeintä on se, että tämä kisaprojekti ja-reissu todistivat kokonaisuutena, että minun rakkaani pystyy vaikeuksista huolimatta mihin vain, ja sattuu nyt vain olemaan vielä kaiken lisäksi vegaani.

Aion jatkossakin olla ehdottomasti tukena ja turvana, jos rakas oikeasti päättää vielä mennä joskus kilpailemaan uudelleen. <3

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Puikoitta

Pitihän minunkin sitä kokeilla, kun siitä kaikki jo ajat sitten puhuivat niin kovasti. Ajattelin, etten halua olla ainoa, jolla ei ole kokemusta aiheesta. Vähän kyllä etukäteen epäilytti ja jännitti, että mitähän koko hommasta mahtaa tulla – käsivarsineulonnasta siis. Puikot saivat jäädä käsityökoriin ja forkut pääsivät töihin vähän eri tavalla kuin yleensä.

Eihän siitä meinannut ensin mitään tulla. Jouduin tekemään työn kahteen kertaan. Suurimmilta osin kyllä oman tarkkuuteni takia, koska en ollut tyytyväinen ensimmäiseen lopputulokseen: Tuubin liitoskohta jäi rumaksi ja purettavahan se oli koko höskä samantien. Kuinkas muutenkaan, kun minusta on kyse?

Ihan siedettävä siitä sitten lopulta kuitenkin tuli. Kyllä näitä voisi jatkossakin tehdä, mutta ehkä jostain erilaisesta langasta seuraavaksi.
Lanka: Hjerte Garn, Big (95% akryyli, 5% lurex)
Puikot: allekirjoittaneen kyynärvarret
Menekki: 100g

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Paperitonta talouspaperia

Minulla meni hermot siihen, että meillä kuluu valtaisat määrät talouspaperia. Mietin, että on oltava toinenkin keino. Ei ole mitään järkeä kantaa kaupasta aina vain uutta paperia ja käyttää sitä hullun lailla, kun vaihtoehtojakin löytyy. Päätin surautella pestäviä ja kestäviä yleisliinoja, pesulappuja tai mitälie kestorättejä he nyt ovatkaan. Rakkaalla lapsella on monta nimeä.
Leikkelin mm. pari vanhaa flanellipyjamaani, pari käytöstä poistunutta flanellilakanaa, yhdet ikivanhat flanellihousut ja pari turhaa pyyhettä eri kokoisiksi paloiksi ja huolittelin palojen reunat saumurilla. Helpon kautta mentiin siis tälläkin kerralla. Suurin vaiva oli huolittelulankojen päättelyssä, jonka senkin tosin oikaisin pujottamalla vain päät sellaisenaan tikkien alle. Rättejä tuli vino pino ja osa meni pölyräteiksi, koska ihan perus puuvilla on siivous- ja pölyrättinä mielestäni mukavampi kuin mikrokuitu ja elektroniikkaa pyyhittäessä se on myös turvallisempi ja varmempi valinta.

Pesulaput ovat käteviä useissa eri tilanteessa: Ruokaa tehdessä tulee monesti pyyhkäistyä leikkuulautaa välillä talouspaperilla. Nyt voi suorittaa toimenpiteen ilman ylimääräistä jätettä. Meillä on kyllä jo pitkään ollut käytössä virkattuja ja neulottuja tiskirättejä, mutta ei kai sitä nyt tiskirätillä viitsi leikkuulautaa kesken ruoanlaiton pyyhkiä. Samoin kuin lattialle tippuvia märkiä asioita ei ilkeä pyyhkäistä pois tiskirätillä, jolla pitäisi vielä sen jälkeen pyyhkiä pöytää. Pesulaput korvaavat talouspaperin tässäkin tilanteessa. Paistinpannun kuivaa pesun jälkeen mieluummin talouspaperiin kuin vaaleaan astiapyyhkeeseen, mutta nyt pannun voi kuivata pesulapulla. Ja taas säästyy jätettä. Jos olisi lapsia, näille löytyisi käyttöä vielä vaikkapa nassun pyyhkimisessä. Laput ovat käteviä kaikenlaisissa tilanteissa, joissa tulisi normaalisti käytettyä talouspaperia. Ihan kaikkea lapuilla ei kuitenkaan voi tehdä, joten meiltä tulee jatkossakin löytymään myös talouspaperia, mutta sen käyttö toivottavasti vähenee merkittävästi lappujen käytön myötä. Käytön jälkeen (samalla lapulla voi pyyhkäistä parikin kertaa) laput on helppo nakata muun pyykin seassa pesukoneeseen ja ovat sen jälkeen käytettävissä uudelleen.
Kuvasin vain muutamat eri lappuset. En viitisinyt ruveta kuvaamaan kaikkia, kun lappuja tuli niin valtaisa määrä, ettei olisi mitään järkeä laittaa tänne kaikista kuvaa, kun ovat joka tapauksessa samanlaisia keskenään, ulkonäöllisiä ja materiaalillisia seikkoja lukuun ottamatta. Kuvissa näkyvien lisäksi meiltä löytyy siis vielä monen monta lappua.
Tein myös pienempiä lappusia pesuhuonekäyttöön, vaikka en hirveästi mitään kosmetiikkaa tai muuta käytäkään, mutta ovat nämä silti muutamissa tilanteissa ihan käteviä. Eipä tarvitse ainakaan ostaa vanulappuja.
Jospa näiden avulla saataisiin meidän talouspaperinkulutus minimoitua. Niin säästyisi taas vähän rahaa ja pala luontoa.


<3: Minna

maanantai 8. elokuuta 2016

Nenän parhaat kaverit

"Hyi yök!" saattaa moni todeta tämän nähtyään.
Minua lähinnä huvittaa edellämainitun kaltaiset reaktiot, koska minulle tämä on täysin arkipäiväinen ja normaali asia ja on ollut sitä koko elämäni. Minulle tässä ei ole mitään ihmeellistä, vaikka muita se enemmän tai vähemmän yököttääkin. Sillä on myös hyvä hämmentää uusia tuttavuuksia ja saada vanhatkin katsomaan hitaanlaisesti.

Mitä siinä muka on niin kummallista?

Kankaisessa nenäliinassa siis.

Olen kasvanut ympäristössä, jossa kierrätystä ja uusiokäyttöä on harrastettu yhden jos toisenkin asian suhteen: Vanhat kalsarinpuntit ovat menneet autotalliin tai siivouskäyttöön rätiksi. Aluperäisessä tarkoituksessaan riittävästi palvelleet (lue: ratkenneet tai puhkikuluneet) lakanat ovat päätyneet matonkuteiksi. Myös ne kankaiset nenäliinat ovat olleet aina käytössä. Olen oppinut hyödyntämään tekstiilit vielä senkin jälkeen, kun muut olisivat heittäneet ne jo ajat sitten roskikseen (Jonne ei enää nykyisin saisi tekstiilejä heittää!).

Joku tuntematon joskus fiksuna tyrmäsi kangasnenäliinan sillä perusteella, että siitä tulee räkä läpi sormiin. Ai, paperisesta nenäliinastako ei sitten tule? Niinpä niin. Keksikää nyt edes jotain vähän vakuuttavampaa. Ja nämä samat ihmiset ovat niitä, jotka tunkevat sen paperisen nenäliinan taskuunsa niistämisen jälkeen ja yökkivät kankaisen "epähygienisyydelle".
Kroonisena nuhanenänä, tai oikeammin yliherkkyysnuhasta kärsivänä, joudun pitämään nenäliinoja mukanani minne tahansa menenkin, koska mokoma nenäni saattaa alkaa vuotaa minä hetkenä hyvänsä ja lupaa kysymättä, kun vain olosuhteet ovat otolliset. Tällainen jatkuva niistäminen yhdistettynä herkkään ihooni saa nenän ja sen ympärystän välillä todella kurjaan kuntoon, erityisesti paperisia nenäliinoja käytettäessä. Julkisten vessojen ja laitosten käsipaperit ovat se vihoviimeinen asia, johon suostun nenäni niistämään (hajustettujen paperien lisäksi). Nenäliinakäyttöön tarkoitetuissakin papereissa olen tarkka siitä, mihin nenääni hieron. Joitakin vuosia sitten Tsekeissä olessani nappasin kauhealla kiireellä ennen kotiinlätöä kaupasta mukaani paketin nenäliinoja bussimatkaa varten. Pitkällä kotimatkalla, keskellä Puolaa bussissa huomasin, että tulin ostaneeksi hajustettuja nessuja. Oli äärimmäisen mukava niistää ensin kerran yhdestä syystä ja vielä pari kertaa uudelleen, koska nenä reagoi niistovälineen hajusteisiin. Eivätkä nenäliinaongelmat tähän lopu. Ympärivuotisen ja päivittäisen nuhaongelman kanssa tulee myös talouspuoli vastaan: paperiset nenäliinat ovat yllättävän kalliita. Tai ainakaan minun käyttötahdillani ne eivät ole mitään halpaa tavaraa. Lisäksi niistä tulee hävettävä määrä jätettä.

Elämä helpottuu huomattavasti, kun vaihtaa paperiset nenäliinat kankaisiin. Kun nenäliinan ompelee sopivasti pehmenneestä vanhasta lankanasta tai pyjamasta, pysyy nenä paremmin ehjänä ja niistäminen on mukavampaa. Jätettä ei synny eikä rahaa mene oikeastaan ollenkaan, kun nenäliinat voi pestä muun pyykin seassa ja uusia voi tehdä vanhoista vaatteista ja lakanoista tarpeen mukaan. Kankaisen nenäliinan voi myös huoletta unohtaa housujen taskuun pesun ajaksi ilman, että tarvitsee pestä koko koneellinen uudelleen taskuun unohtuneesta nenäliinasta syntyneen nukan takia. Kankaisista nenäliinoista voi myös tehdä hauskan näköisiä ja persoonallisia: Ei tarvitse niistellä niihin iän ikuisiin valkoisiin ja koppuroihin papereihi, jotka hyvässä lykyssä joku valopää on keksinyt vielä kaiken lisäksi hajustaa jollain samperin laventelilla tai hyasintilla.
Tämän merkinnän nenäliinoihin käytin materiaalina mm. kirpparilta löytämiäni yöpuvun housuja, vanhaa ja kulunutta lakanaa, lasten flanellista lakanaa (tarpeettomaksi jäänyttä), paria vanhaa flanellista pyjamaani ja kirpparilta löytynyttä Halinallet -kangasta. Kuviin päätyivät lähinnä esittelykelpoiset kankaat. En usko, että vaaleanpunaisesta lakanasta tehdyssä nenärätissä on mitään erityistä nähtävää.

Itse valmistusprosessi oli äärimmäisen yksnkertainen: Leikkelin materiaaleista eri kokoisia nelikulmaisia paloja sen mukaan mitä pystyi. Reunat huolittelin rullapäärmeellä, koska se on nopeampi tapa kuin taitteiden tekeminen (ja reunatkin jäävät pehmeämmiksi). Olisin voinut huolitella reunat myös tavallisella nelilankaisella huolittelulla, mutta rullapäärmeen kapeus toimii nenäliinoissa paremmin. Lisäksi rullapäärme erottaa nenäliinat pesulapuista, joita tehtailin osittain samoja materiaaleja käyttäen. Pesulapuista on tulossa oma merkintänsä myöhemmin.

En yksinkertaisesti keksi kankaisista nenäliinoista muuta pahaa sanottavaa kuin sen, että tulevaisuudessa joudun töissä valitettavasti niistämään paperisiin korppuihin, koska alavalintani on mitä on (eli vika ei varsinaisesti ole kestiksissä, vaan alavalinnassa). :D

perjantai 5. elokuuta 2016

Fafa's Tampere

Nyt tuli vihdoinkin testattua Tampereen Fafa's.
Ei valittamista.

Tilasin Falafelpitan (7,9€) ja bataattiranskalaiset (4,9€) ja Coca-cola Zeron (3€). Falafelpita oli valmiiksi vegaaninen. Bataattiranskalaisten mukaan kuului tsatsiki, mutta sen sai jätettyä pois. Tilalle tarjottiin hummusta. Vaihtamisen mahdollisuus oli ihan mukava yllätys. Yleensä, kun jotain tarvitsee pyytää ravintoloissa jättämään pois, pysyy hinta samana, mutta mitään ei kuitenkaan saa poisjätetyn tilalle. Iso bonus siis tästä.

Pita oli maukas ja kaikki ainekset maistuivat tuoreilta. Falafelit olivat maukkaita, eivätkä turhan kuivia, kuten falafelit joskus tuppaavat olemaan. Positiivista oli pitan vegaanisuus kaikkine lisukkeineen. Kaikenkaikkiaan pita herkullinen kokonaisuus. Kokoa olisi tosin saanut olla hieman enemmän (minä nyt tosin olen suuriruokainen ja vatsani on pohjaton).

Bataattiranskalaiset olivat herkkuliset ja niiden mukana tullut hummus nousee parhaimpien maistamieni joukkoon. Kooltaan bataattiranut olivat juuri sopivat pitan kyljessä syötäviksi ja pieneen suolaisen nälkään riittänevät yksinäänkin.

Fafa'sin huonoksi puoleksi keksin vain ruuhkaisuuden: Porukkaa lappasi sisään ja ulos miltei jatkuvasti. Mahduttiin silti onneksi pöytään istumaan. Myös kalliihko limu kirpaisi hieman (0,33 litraa maksoi 3€).

Falafeleistä pitävän kannattaa ehdottomasti poiketa Fafa'siin syömään. Sijainti on ainakin näin ei-tamperelaisen silmiin hyvä ja sopiva vaikkapa junaeväiden hankkimiseen.



Fafa's Tampere
Aleksanterinkatu 29
3310 TAMPERE

Ma – To: 11 – 21
Pe – La: 11 – 23
Su: Suljettu

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Purkeille paitoja

Minulla on tapana säästää nurkkiin kaikkea mahdollista, muun muassa lasipurkkea. Niistä tulee kivoja säilytyspurkkeja tai koristeita, kun vähän tuunailee ensin. Nyt kolme purkkia saivat virkatut paidat ylleen.
Saksipurkki sai päällisen sipulinkuorilla värjätystä (valkaisemattomasta) 100% hamppulangasta (värjäysprojektista voi lukea täältä). Nauha on peräisin vanhasta yöpuvusta.

Lasipurkeista saa myös kivoja lyhtyjä. Lankana sama hamppulanka kuin saksipurkissa ja nauhakin samaa yöpuvun jäämistöä. Purkin sisälle laitoin paristokäyttöisen valosarjan. Tämä on kiva sisustuselementti hiljalleen hämärtyviin iltoihin.

Tämä tilpehööripurkki sai päällisen kirppislangasta, joka on vyötteen perusteella alunperin Lidl:stä ja materiaaliltaan 100% akryylia. Nauhan kaivoin jostain varastojeni perältä enkä laisinkaan muista mistä se on alunperin sinne päätynyt tai mitä siitä on pitänyt tehdä.

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Pulloista penaali?


Jep. Luit oikein.

Opiskelija tarvitsee tietenkin penaalin. En halunnut ostaa kaupasta valmista, vaan tein mieluummin itse. Virkkasin ihan perustylsästi kiinteitä silmukoita. Lankana toimi Marks & Kattensin lanka, jolla on ehkäpä maailman hirvein nimi: Lol (Yäk!). Lanka saa kuitenkin materiaaliensa asiosta karmean nimensä anteeksi. Se on nimittäin valmistettu PET-pulloista kierrättämällä (Jee!). PET-pullot jauhetaan hiutaleiksi, joista sitten tehdään kuitua lankaa varten. Nerokasta!

Ompelin penaalin vuorin, koska en halunnut kynien takertuvan kiinni lankojen väliin ja rikkovan penaalia ennenaikaisesti. Kun olin saanut puolet vuorista kiinnitettyä, hoksasin että läpänkin olisi ehkäpä voinut vuorittaa. No, on se hyvä näinkin. Eikä lopputulos olisi välttämättä ollut sen parempi, vaikka vuori olisi tullut läppäänkin. Vuorikankaan kaivoin kangasvarastojeni pohjalta, jossa se on pyörinyt jo niin kauan, etten edes muista mitä siitä on alunperin pitänyt tulla. Nyt osa siitä pääsi tähän penaaliin. Vähän kurttuun se meni, mutta ehkä minä kestän sen, juuri ja juuri.

Napit ostin joskus vuosia sitten porilaiselta kirpparilta, jota ei ole enää ollut olemassakaan ties miten moneen vuoteen.

Nyt pitäisi vielä tehdä penaali, jonne mahtuisi kaikki tussit, koska tähän ei mahtuneet kuin perusvälineet, joita käytän eniten. Tussipenaalin voisin tehdä vaikkapa ompelemalla.

 
 
Lanka: Marks & Kattens, LOL (20% akryyli 80% polyester PET-pulloista)
Malli: oma

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Minnasta tulee laho hoitaja.

Niin siinä sitten kävi: Pääsin opiskelemaan lähihoitajaksi. On kyllä jo aikakin opiskella taas, kun on tässä ollut sentään neljä vuotta taukoa 17 vuoden tauottoman koulunkäynnin jälkeen. Ihan alkoi olla jo ikävä opiskelua (ainakin vähäsen).

Kyllä minä taidan olla hippusen innoissani asiasta, kun olen ostellut jo kyniä sun muita tarpeellisia (ja vähemmän tarpeellisia) juttuja syksyä varten. Vielä puuttuu kaikenlaista.

Kaiken kaikkiaan on ihan hyvä fiilis, koska tuntuu, että olen vihdoinkin pääsemässä järkevällä tavalla eteenpäin elämässäni, koska uskalsin vihdoinkin ottaa sen ensimmäisen ison askeleen. Oikeastaan otin sen kyllä jo 1,5 vuotta sitten, mutta en saanut opiskelupaikkaa, koska hakijoita oli niin paljon, että pisteeni eivät riittäneet. Mutta ehkä ihan hyvä niin, koska Karkkuun on lyhyempi matka kuin Tampereelle. Positiivista on sekin, että olen tässä välissä päässyt tutustumaan alaan käytännössä, niin ei tarvitse ihan ummikkona ryhtyä opintoihin.

Jospa minulla vielä joku päivä on ihan oikeakin ammatti ja teen työtä, josta oikeastaan jo lukiossa etäisesti haaveilin, mutta en uskaltanut lähteä toteuttamaan ajatustani. Itse asiassa en olisi vielä vaikkapa kuusi vuotta sitten uskonut olevani joku päivä tässä tilanteessa. Paljon on tultu siitä loputtomalta tuntuneesta arkuudesta ja epävarmuudesta eteenpäin. Perille on pitkä matka, mutta jostain sekin matka on aloitettava. Minun tapauksessani se on tämä tie, koska lukiopaperit ovat vain tiellä suoraan korkeammalle yrittäessä. Tuleva syksy jännittää kyllä vähäsen, koska ala poikkeaa aika paljon aiemmista opinnoistani. Tavoitteenani olisikin yhdistää aiemmat taidehörhöilyni sosiaali- ja terveysalaan.

Syksystä lähtien kirjoittelen tänne todennäköisesti myös opiskeluun liittyviä ajatuksiani. Toivottavasti saan tämän positiivisen eteenpäinmenon myötä uutta virtaa myös blogin ylläpitoon aiempaa tiuhemmin.

Onnea ja tsemppiä myös muille opintonsa syksyllä aloittaville!

<3: minna

lauantai 13. helmikuuta 2016

Tarttuvaa

Välillä on kiva tehdä jotain supernopeaa. Tällä kerralla syntyi magneetteja.

Irrottelin vanhoista rintamerkeistä sivuleikkureilla neulat ja liimailin kuumaliimalla magneetteja tilalle: Syntyi helppoja, nopeita ja kivoja jääkaappimagneetteja.

Pantterin Pätkäspagetti on aika helmi. :)


sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Aina oikein?

Neuloin villalangasta asusteita.

Ennen kuin lähdette lynkkaamaan tämän vegaanipoloisen, suosittelen lukemaan tämän merkinnän. Merkintä koskee villalankalaihistani - eli taivaltani kohti pelkästään vegaanista lankavarastoa. Merkinnässä avaan ajatuksiani (lyhyesti) siitä, voinko vegaanina käyttää kaappeihin jo aiemmin kertyneitä villalankoja käsitöissäni.

Mielestäni voin.
Se ei tee minusta huonoa vegaania, jos käytän jo kaapissa olevia villalankoja vaikkapa vaatteideni valmistamiseen. Olisi suorastaan hölmöä (ja ekologisesti kestämätöntä) rahdata nuo langat pois ja hankkia tilalle eläinkuiduttomia. Mielestäni on ihan hyväksyttävää käyttää langat. Samalla tavalla aion käyttää vanhaiset nahkamaiharini loppuun (maailman parhaan kirppislöytöni, Vegetarian Shoes:n maihareiden rinnalla) ja vanhat villaneuleeni puhki. Itse koen veganismin pyrkimyksenä siihen, että ei aiheuteta enää uutta kärsimystä ja hankita uusia tuotteita. Minulla on myös pieni määrä vuosikausia vanhoja kynttilöitä kaapeissa, jotka aion polttaa, vaikka ovatkin mitä todennäköisimmin steariinia. Enhän minä näistä langoista ja kengistä ylpeä ole, mutta en kuitenkaan näe, että olisin jotenkin parempi, jos antaisin jonkun muun käyttää langat, jotka olen itse aikoinaan ostanut.

Jossain päin on todennäköisesti joku, jonka mielestä en saisi kutsua itseäni vegaaniksi sen vuoksi, että neulon itselleni asusteita ja vaatteita langoista, jotka muutoin jäisivät pölyttymään kaappiin tai tulisivat joka tapauksessa käyttöön muualla. Olen jo näiden lankojen osalta tukenut eläintuotantoa, eikä niiden pois antaminen/myyminen sitä faktaa muuta. Tähän voisi joku heittää typerän vertauksen, että eikös sitten ole aivan sama ostaa myös lihaa, kun se kerran siellä kaupassa jo on. Ei ole. Se on kaupassa, mutta sitä tuotantoa ei ole vielä kuluttajien toimesta tuettu niin kauan kuin liha on siellä kaupan hyllyssä. Vasta lihan ostaminen tukisi uutta eläintuotantoa. Samalla tavalla en tue elänituotantoa lisää, kun käytän jo kerran maksamiani lankoja.

Antti Nylén kirjoitti aiheesta ajatuksia herättävän ja viisaan kolumnin Vegaaniliiton Vegaia -verkkolehteen viime vuonna. Erittäin hienoa tekstiä. Arvostan.

Siinä vaiheessa älähdän, kun joku tarjoaa vegaaneille maitoa/kananmunia, koska joku toinenkin vegaani on niitä suostunut syömään. Tämän takia en mielelläni kutsu itseänikään vegaaniksi, jotta sekaannuksia ja väärinymmärryksiä tulisi. Mielestäni ongelma ei kuitenkaan ole kaltaiseni, vanhoja epävegaanisia juttuja loppuun käyttävät vegaanit, vaan ennemminkin itseään vegaaneiksi itseään kutsuvat maidonjuojat. Pakkaa omalta osaltaan sotkevat vielä kasvissyöjiksi itseään kutsuvat, kalaa pureksivat sekasyöjät.

Blogissani esiintyvät villalankatyöt ovat kaikki syntyneet villalankalaihiksen tiimoilta. Yhtään uutta villalankaa en ole enää näitä töitä varten ostanut sen jälkeen, kun päätin, että nyt saa villat riittää.


Mutta ne käsityöt:

Nyt syntyi huiveja. Tulivat valmiiksi jo viime vuonna, mutta kuvat sain aikaiseksi ottaa vasta nyt.

Kaksi helppoa kolmiohuivia aina oikein -neuleena. Molemmat erittäin yksinkertaista mallia: Huivi aloitetaan alakulmasta ja jokaisen kerroksen viimeinen silmukka neulotaan kaksi kertaa. Tätä jatketaan, kunnes huivin koko on miellyttävä.

Tämä lanka on minulle mysteeri. Hävittelen aina vyötteet langoistani ja jälkeenpäin mokoma homma ärsyttää. Pitäisi ottaa käyttöön mummun käyttämä keino: Langasta katkaistaan pikkuinen pätkä, joka solmitaan vyötteeseen kiinni ja vyöte laitetaan talteen. En vieläkään ole sataprosenttisen varma mitä lankaa tämä oikeasti on.

Olen tullut siihen tulokseen, että kyse on hyvin todennäköisesti Esiton Lenkkimohairista (saattaa olla myös Pirkanmaan Kotityön Lenkkimohairia). Ostin langan lukioaikoina (eli kymmenisen vuotta sitten) Kädentaitomessuilta Pirkkahallista. Huivi tästä langasta piti varmaan alunperinkin tulla ja myöhemmin bolero. Sopivaa bolero-ohjetta ei kuitenkaan tuntunut löytyvän, joten lanka hautautui vuosiksi kaapin syövereihin.

Lankaa tähän kului 97 grammaa.



Vyöte on tästäkin joutunut hukanteille, mutta olen lähes varma, että tämä on Novitan Kid Mohairia. Ikää tällä on enemmän kuin edellisellä. Olen ollut korkeintaan yläasteella, kun olen tätä ostanut. Olen tehnyt tästä aikoinaan jotain mystistä, mutta minulla ei ole aavistustakaan mitä. Loppukerästä  (siitä vähästä mitä oli jäljellä) syntyi tämä huivi. Lanka ei riittänyt hirveän suureen huiviin, mutta pikkuisen kaulanlämmittäjän siitä kuitenkin sai aikaan.

Lankaa kului hurjat 17 g.


Villalankalaihiksen saldo näiden huivien jälkeen: -1050 grammaa.


Mallina toimi ihanan uskollinen Serla-Kurre.

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Vuoden 2015 ykköslöytö


Käyn kirppareilla melko usein ja löydän milloin mitäkin hienoa ja kivaa. Kaikkein parhaimman löydön tein kuitenkin loppuvuodesta Tampereelta.

Nettikirpiksiä selatessa törmään usein vegaanisiin maihareihin, mutta julma maailma iskee vasten kasvoja siinä vaiheessa, kun joudun kerta toisensa jälkeen toteamaan jalkani liian suuriksi.

Sitten koitti syksyinen päivä Tampereella, kirppistelyn parissa. Siellä ne odottivat minua, Bonuskirppiksen hyllyssä: Vihreät Vegetarian Shoes:n maiharit, kokoa 39.



Ihan parasta! Hinta oli 49 euroa. Hinta meinasi ensin hirvittää, mutta nämä maksavat uutena reippaasti yli 100 euroa, joten järkytys helpottui nopeasti. Otin nämä jo kerran kantooni, mutta meinasin kiikuttaa takaisin hyllyyn, koska kärjissä olevat pienet kulumat häiritsivät. Ajattelin, että viisinkö maksaa viittäkymppiä kengistä, joiden kärjissä on kulumajäljet. Tulin onneksi järkiini ja päätin ostaa nämä. Päädyin ostotilanteeseen, koska en halua enää koskaan päätyä samaan tilanteeseen kuin vuosien varrella pariin kertaan. Olen jättänyt pari kertaa ihanan tuotteen ostamatta muka korkean hinnan takia (ja erään takin sen takia, että se oli vähän niukka ja muutaman kilon painonpudotuksella siitä olisi saanut sopivan) ja harmitellut sitten jälkeenpäin päätöstäni. Se takki harmittaa vielä kahdeksan vuoden jälkeenkin.

Nämä maiharit eivät jää harmittamaan, koska ne ovat nyt minun. Nyt näitä uskaltaisi ehkä käyttääkin jo, kun on vihdoinkin pakkasta. En malttanut käyttää näitä loppuvuoden vesikeleillä, etteivät mene pilalle. Haluan varjella näitä pikkuisia kaikelta pahalta.

Vuosi ilman uusia vaatteita - Miten meni?

Päätin, että olen vuoden 2015 ajan ostamatta uusia vaatteita. (Kirjoitin aiheesta tässä merkinnässä).

Ajattelin, että haaste olisi minulle helppo. Niin se olikin. Uusia vaatteita ei tullut ostettua muuta kuin pari kertaa ja tarpeeseen. Ensimmäinen ongelma tuli eteen lumien sulaessa: Minulla ei ollut muita kenkiä kesäksi kuin tavalliset lenkkarit. Kävin ostamassa tennarit, ettei tarvitse kulkea koko kesää lenkkareissa. Kesällä tuli yllättäen hääkutsu ja piti käydä ostamassa sopivankokoiset, mekon alla pidettäviksi soveltuvat alusvaatteet. Loppukesästä osallistuin hiljaiseen mielenilmaukseen tuotantoeläinten puolesta ja tarvitsin sitä varten mustat sukkahousut, koska kaapissa ei ollut ehjiä. Loppuvuodesta tuli eteen vielä yksi tarve: Serkun ylioppilasuhliin piti saada talvikelpoiset sukkahousut. Kirpparilta sen sijaan tuli ostettua aika paljonkin kaikkea, mutta kirppisostoksethan eivät tähän kuuluneetkaan.

Uusien vaatteiden osalta vuosi kului siis seuraavien ostosten parissa:

- 3 kpl puuterinvärisiä alushousuja
- kahdet Stay-Upit
- tennarit
- mustat ohuet sukkahousut
- kahdet paksummat sukkahousut

Aika hyvin siis meni. Ominpäin tavoitteeseeni lisäämä lankojen ostokielto sen sijaan ei mennyt kovin hyvin. Ensimmäinen lipsahdus tapahtui viattomaksi tarkoitetuilla ruokaostoksilla: S-marketissa oli Novitan poistuvia lankoja tarjouksessa. Pelastin sieltä itselleni kassillisen lankoja, etten vain jää ilman ja joudu sitä sitten parin vuoden päästä harmittelemaan, kun kyseisiä lankoja ei saa enää mistää. Hups!

Kesällä tilasin lankoja netistä, koska olivat tarjouksessa. No niinpä tietetysti. Hups!

Seuraava lankaostos tuli, kun ostin Vegebodarin huivia (ja tulevia tumppuja) varten lankaa. Tätä en siis varsinaisesti laske lipsahdukseksi, koska langat eivät tulleet ensisijaisesti omaan käyttöön. Samalla reissulla ostin kuitenkin itselleni huivilankoja. Hups!

Loppuvuodesta onnistuin vielä erehtymään Lielahden Lankamaailmaan. Siellä oli tietenkin kaikenlaisia vegaanikelpoisia lankoja kivoilla hinnoilla. Hupsis!

Lankoja en viitsi tähän listata, koska ovat lajiteltuna kaappiin ja vaatisi turhan kovan työn, jotta saisin kaikki listattua. Niitä on kuitenkin paljon, sen voin myöntää. Onneksi lankajuttu oli vain oma ylimääräinen lisäykseni. Ja ostin minä lankoja kirppariltakin. :)


Omasta mielestäni vuosi meni ihan hyvin, koska päätavoite onnistui: En ostanut uusia vaatteita muutoin kuin tarpeeseen. Osaan tarvittaessa olla järkevä vaatteiden ostamisen suhteen. Langoissa on vielä vähän harjoiteltavaa.