maanantai 10. elokuuta 2015

Elossa ollaan, ainakin melkein kokonaan

Oho.

Edellisestä merkinnästä on kolme kuukautta aikaa.

Tällä kertaa minulla on oikeasti hyvä syy mokomaan hiljaisuuteen.
Kesä oli yhtä kaaosta alusta loppuun.

Kävin kesän ajan töissä toisella paikkakunnalla. Piti sovittaa treenit siihen samaan. Lisäksi minulle iski toukokuun lopulla järkyttävä pahoinvointi: Koko ajan oksetti ja ruokahalu oli kateissa (on aivan äärimmäisen harvinaista, että minulta menee ruokahalu). Söin milloin pystyin ja mitä pystyin, eli pääsääntöisesti hyvin epämääräisesti ja vähän vähemmän terveellisesti. Ei tehnyt kauheasi mieli edes treenata, kun koko ajan yökötti. Lääkärissä minulle tehtiin lähes kaikki mahdolliset testit ja kokeet raskaustestistä alkaen. Mitään ei löytynyt - verikokeiden perusteella olin huippukunnossa ja täysin terve - enkä raskaanakaan.

Aavistin jo hieman, mistä mokoma yökötys voisi johtua (ja samalla muun muassa pelkäsin, että olin onnistunut kehittämään itselleni soijaherkkyyden, joka sitten aiheuttaisi pahoinvointia). Pääepäilyni kohdistin asuntoon, jossa asuimme: Meillä alkoi keittiössä haiskahtaa epämiellyttävältä toukokuun loppupuolella. Asialle ei silloin mitään kummempaa tehty, vaikka taloyhtiölle asiasta ilmoitinkin. No, heinäkuussa sitten selvisi, että kellarissa (suoraan asuntomme alapuolella) oli vettä lattialla ja ilmeisesti lämminvesiputkessa jokin vaurio. Kiva juttu. Samalla hetkellä päätin, että nyt muutetaan (koska muutto olisi kuitenkin edessä viimeistään siinä vaiheessa, kun remonttia alettaisiin tehdä). Kerrankin meille sattui jotain hyvääkin: Löysimme uuden asunnon samana päivänä, kun saimme tietää kellarissa muhineesta ongelmasta.

No, jotta tekemiset ja säätämiset eivät loppuisi siihen, piti meidän hoitaa myös toista muuttoa samoihin aikoihin, kun pakkailimme omia tavaroitamme. Heinäkuun loppu olikin hyvin tehokkaasti varattu: Minulla alkoi loma (ja työt myös loppuivat), mutta ei se lomalta tuntunut, koska me tehtiin tutun ihmisen muutto, siirrettiin omat kamamme asunnosta toiseen ja käytiin kesken oman muuttomme Helsingissä häävierainakin. Onneksi olin pakkaillut meidän kamoja jo heti siitä lähtien, kun oltiin käyty katsomassa uutta asuntoa. Näin varmistin sen, että päästään heti kantelemaan tavaroita uuteen, kun saadaan avaimet sinne.

Avaimet saatiin puolisentoista viikkoa sitten ja nyt on miltei kaikki tavarat purettu ja ne ovat löytäneet paikkansakin. Jotain pikkujuttuja vielä pitää järjestellä ja lamppuja asennella yms. Jos sitä vaikka innostuisi kirjoittelemaan blogiakin, kun tässä nykyisessä asunnossa on paljon paremmat valo-olosuhteet ja muutenkin tuntuu tosi mukavalta asunnolta. Niin, ja meillä on vihdoinkin sekä työ- että makuuhuone! Nyt en ole enää ompelutöissäni riippuvainen Hansin unirytmistä. Pitäisi saada hankittua silityslautaan uusi päällinen (edellinen paukahti hajalle muutama kuukausi sitten), niin voisin alkaa tehtailla keskeneräisyyksiä valmiiksi asti. Niin, ja aloittaa tietysti myös uusia projekteja. Kaikki projektit ovat jääneet aika tehokkaasti kesken, kun minusta tuntui vanhassa asunnossa jo pitkään epämieluisalta tehdä yhtään mitään, monista eri syistä johtuen.

Salitreenit ovat koko kesän menneet tosiaan vähän miten sattuu, lähinnä pahoinvoinnin ja töiden aiheuttaman energiapulan takia. Pari viimeistä viikkoa ovat olleet täysin salittomia, koska olen halunnut keskittyä hoitamaan muuton pois alta. On treenaamattomuudessa pientä motivaatiopulaakin taustalla. Parin kuukauden epäsäännöllinen treenaaminen on jättänyt jälkensä: On äärimmäisen hankalaa lähteä treenaamaan säännöllisesti, kun on pari kuukautta treenannut miten sattuu. Kaksi muuttoa ja muuta häslinkiä  alle kuukauden sisään eivät ole ainakaan antaneet energiaa treenaamiseen. Onneksi pahoinvointi on kuitenkin jo lähes täysin poissa kuvoista, mutta vaikuttaa vieläkin arkeeni hitusen: Normaali syöminen on edelleen vaikeaa. Vaikka en pahoinvointijaksoni aikana oksentanut kertaakaan, jäi siitä silti kammo, että jos syön jotain muuta kuin sitä, mihin parin kuukauden aikana totuin, seuraa siitä järjetön pahoinvointi. Syömiseni ovat siis vieläkin hieman retuperällä (muuttokiireiden keskellä oli muutenkin helpompi syödä sitä mitä käteen helpoimmin osui).

Onneksi parin viikon täydellinen treenaamattomuus ja sitä edeltänyt parin kuukauden epäsäännöllinen treenaaminen ja sitäkin epäsäännöllisempi ja -määräisempi syöminen eivät hirveästi näy kropassa. Hans juuri tänään totesi, että ei minusta ulospäin näe, etten ole treenannut. Hyvä niin.

Tänään hikoilin Tampereen helteessä tärkeän asian puolesta. Sitä koskien teen oman merkintänsä, kunhan saan aiheeseen liittyvää kuvamateriaalia käsiini.

Ehkä tämä blogikin tästä vielä nousee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti