maanantai 2. maaliskuuta 2015

Miltä tuntuu luopua sadoista tavaroista?

Helmikuun aikana karsin kaapeista pois yhteensä 490 tavaraa. Kyse oli tavarankarsintahaasteesta.

Millaista se oli?
Miltä tuntui kiskoa päivittäin tavaroita ulos kaapeista, päivä päivältä enemmän ja enemmän?

Helpolta. On tosin pakko myöntää, että se oli ajoittain myös erittäin vaikeaa, koska päivien kuluessa alkoi vaistomaisesti miettiä tavaroiden taakse kätkeytyviä tarinoita ja tunnesiteitä. Hieman ehkä yllättävänä muutoksena huomasin, että pois heittämiseen jäi myös koukkuun: Nyt tekisi koko ajan mieli heivata lisää turhaa tavaraa pois kaapeista pyörimästä, vaikka viimeisellä viikolla tunteet alkoivatkin jo nousta peliin. Aloin ajatella, etten voi luopua tuosta enkä tuosta, koska niihin liittyy sitä ja tätä. Pah, ei niihin edes oikeasti liity mitään. Tekosyitä korkeintaan. Oikeasti minulla on hyvin vähän sellaisia tavaroita, joilla on oikeasti syvempi merkitys minulle. Vielä olisi paljon sellaista, josta voisi ihan hyvin loupua. Aion todennäköisesti myös luopua niistä: Ei siihen mitään erillisiä haasteita tarvita. Tämä haaste oli vain sopiva alkusyäys sille, että opin vielä joku päivä erottamaan tarpeen satunnaisesta mielihalusta.

Kuukauden aikana huomasin, että olen vuosien varrella hamstrannut kaappeihin mitä kummallisimpia asioita. Olen myös säästänyt monia tavaroita sillä verukkeella, että niitä saattaa joskus tarvita. Ai, jaha. Mihin ihmeseen kahden (vegeruoalla elävän) ihmisen taloudessa tarvitaan neljää juustohöylää? Saatika yhtä munanleikkuria? Mitä ihmettä teen myöskään aikaa sitten kuivuneilla tusseilla tai kahdella vanhalla kännykällä, joista toista olen käyttänyt viimeksi 2004? Tai äjällä rikkinäisiä hiuslenkkejä?

Vaatteiden osalta luopuminen on minulle himena monimutkaisempaa, koska minun täytyy yrittää pitää eri kokoisia vaatteita kaapissa, jotta olisi aina jotain päälle pantavaa, vaikka kropan muodossa tapahtuisikin vaihtelua. Siksi en voi heittää kaapista pois ihan mitä tahansa tällä hetkellä epäsopivaa. Jos nyt heitän pieneksi käyneet farkut pois, olen seuraavalla dieetillä ilman housuja. Tavoitteenani olisi pysyä jatkossa sellaisessa kunnossa, että korkeintaan kaksi eri housukokoa riittäisi sen nykyisen kolmen sijasta. Tulen siis jatkossa pitämään itseni rasvavarastojen suhteen hieman siistimmässä kunnossa (näin olen tosin sanonut jo kaksi kertaa aiemminkin...). Noh, nyt aion pitää sanani. Oikeasti.

Vaikka luovuinkin yhteensä 490:stä tavarasta, ei se näy sunnossamme vielä kovinkaan hyvin. Osittain siitä johtuen, että meillä on läjäpäin kirppistavaroita olkkarissa ja moni erikoiskäsittelyä  (elektroniikkakeräys, energiajäte jne.) kaipaava tavara pitää viedä jäteasemalle ja kyseistä reissua ei ole tullut vielä tehtyä. Pitäisi kyllä tehdä, koska meillä on valtavasti energiajätettä odottamassa keräykseen päätymistä. Lisäksi löytyy paljon elektroniikkaromua, ongelmajätettä ja kaikenmaailman litkuja, joita ei voi kaataa viemäriin. Ehkäpä tavaroiden puuttumisen huomaa edes jossakin määrin siinä vaiheessa, kun saamme kirppishommat hoidettua ja nuo jätteet kiikutettua keräykseen.

Nyt on jollain tavalla helpottunut olo, kun on päässyt eroon paljosta turhasta. Aiemmin olen saattanut ajatella, että pitäisi hävittää sitä sun tätä, mutta syystä tai toisesta en ole osannut luopua kyseisistä tavaroista. Nyt luopuminen oli helpompaa, koska se oli tavallaan pakollista ja ulkoa määrätttyä. Olin toki itse omasta tahdostani lähtenyt mukaan haasteeseen ja tehnyt luopumispäätökset joka päivä itse, mutta en olisi tohtinut enää sanoa eläväni ekologisesti, jos olisin jättänyt päiviä väliin sen takia, että oli vaikea keksiä yli kahtakymmentä poistettavaa tavaraa. Vielä kiusallisempaa olisi ollut jättää koko homma kesken. Niinpä oli joka päivä pakko luopua jostakin, vaikka se tuntuikin välillä vaikealta. Vaikeus liittyi kuitenkin lopulta vain aikaansaamiseen: Kun luopumispäätöksen sai tehtyä, homma ei tuntunut enää ollenkaan kurjalta. Ilman tätä haastetta olisin tuskin koskaan luopunut monestakaan sellaisesta tavarasta, josta nyt luovuin. Tarvitsin vain ulkoisen "pakotteen" luopumisen suorittamiseksi.

Suosittelen jotain tämän kaltaista haastetta jokaiselle, jonka on vaikea tarttua toimeen ja oikeasti karsia kaapeista turhaa tavaraa pois. Jos tuntuu liian pelottavalta luopua monesta sadasta tavarasta, voi haasteen kutistaa vaikkapa viikon mittaiseksi: Silloin olisi karsittava pois ainoastaan 28 tavaraa. Oli karsittavia tavaroita sitten miten paljon tahansa, karsiminen olisi helpompaa, kun sitä ei tarvitsisi tehdä muuten vain, vaan takana olisikin jokin ulkoinen haaste.

Elämässä on paljon tärkeämpiäkin asioita kuin tavarat. Se, että voin elää rakastamani ihmisen kanssa, on parasta, mitä minulla on. Sitä ei yksikään tavara voi korvata. Mikään tavaramäärä ei korvaa rakkaimman ihmisen hymyä tai kosketusta. Tavarat eivät myöskään synnytä samanlaisia, aitoja tunteita kuin ihmissuhteet. Vaikka tavaroihin liittyykin monesti muistoja ja tunteita, ovat ne tunteet alunperin lähtöisin jostakin ihan muusta kuin itse tavarasta.

Lisäksi liika materia on pahaksi ympäristölle. Turmelemme elinympäristömme omalla mukavuudenhalullamme ja yltäkylläisyyden tavoittelullamme. Onko se oikein? Onko meillä oikeutta toimia vain omien halujemme ja kuviteltujen tarpeidemme mukaisesti, vaikka niiden seuraamukset olisivat kohtalokkaita?

Itse aion jatkossakin tehdä vastaavankaltaisia kokeiluja ja ottaa osaa haasteisiin. Tämän vuoden ajan olen mukana Vuosi ilman uusia vaatteita -haasteessa. Siihen rinnalle sopisi kyllä vielä muitakin. Olisiko ehdotuksia?

Kaikesta tavarasta en aio luopua. Meillä on valtaisi kokoelma elokuvia ja aiomme jatkossakin ostella niitä. Tähän mennessä melko suuri osa elokuvistamme on ostettu käytettynä ja niin tulee olemaan jatkossakin. Vaatteeni ovat myös pääosin käytettynä ostettuja. Huonekaluistamme moni on vanhoja ja käytettyjä. Sama koskee lautapelejä, astioita, kattiloita ja valaisimia. Puhelimeni on käytetty, kuten oli edellinenkin, joka on nyt rakkaani käytössä.

Maailman säästämiseksi ei tarvitse luopua kaikesta ja siirtyä pimeäään kellariin kyhjöttämään ja porkkanoita järsimään. Jokainen voi tehdä valintoja paremman maailman puolesta ja miettiä ennen ostopäätöksen tekoa tavaran tarpeellisuutta. Käytetyn ostaminen on ympäristön kannalta parempi vaihtoehto ja sopii myös useimmiten kukkarolle paremmin. Olisi tärkeää vähentää uuden tavaran (=jätteen) syntymistä. Jokainen käytettynä ostettu tavara vähentää tarvetta uudelle.

Älä osta uutena sellaista, jonka voit (järkevästi) hankkia käytettynä.
Yksi merkittävimmistä arkisista asioista ympäristön kannalta on ruokavalio. Ruokavalio vaikuttaa tuottamiimme hiilidioksipäästöihin jopa paljon puhuttua liikennettä enemmän. Ruokavalion vaikutuksesta riittäisi asiaa omaksi merkinnäkseen, joten en rupea asiaa tässä sen enempää availemaan.

Ennen kaikkea: Muista, mikä elämässä on oikeasti tärkeää ja tarpeellista.

1 kommentti:

  1. Sait kyllä paljon tavaraa pois kaapeista pyörimästä. :D Kaikkea sitä tulee kaapeissaan säilytettyä...isovanhempien luona tuntui olevan kyllä varasto pullollaan jotain jogurtti-ja maitopurkkeja, mutta kyllä niille käyttää sitten oli taimi-astioina, mutta varmasti niitä oli ylimääräisiäkin paaljon...itsekin jotain margariinirasioita olen joskus säilyttänyt pahan päivän varalle matkarasioiksi, mutta yleensä max. 1-2 kerrallaan...ja tuo rikkinäisten tavaroiden säilytys, niistäkin tuntuu yllättävän hankalaa olevan luopua...ja huomasin, että mulla on ollut kaapissa pyörimässä yli 6 vuoden ajan rikkinäinen energiansäästölamppu odottamassa ongelmajätteisiin vientiä...

    Olen tuota turhan materiaalin ostoa miettinyt monesti...moni esine/tavara on todella kiva, mutta sitten kun oikeasti alan miettimään, että tarvitsenko sitä todella, niin sitten saa monesti jäädä kauppaan...mutta kyllä sitä välillä haluaa jotain jännää hommata...käytettynä tosin tavaroita tulee hommattua enemmän, se nyt on onneksi hieman eri asia kuin uuden krääsän ostaminen.

    VastaaPoista