lauantai 28. helmikuuta 2015

Onnistunut jalkatreeni ja päin sitä itseään mennyt yläkroppatreeni + katkennut yhteys

Välillä pitää puhua vähän treenaamisestakin, vaikka eilisestä treenistä on vieläkin lievä ketutus päällä.

Treenaan tällä hetkellä kaksijakoisella ohjelmalla, kolmena päivänä viikossa. Mukana on sekä voimaa että massaa tuottavaa treeniä. Treenit on jaettu seuraavalla kaavalla:
1. alakropan voima
2. yläkropan voima
3. alakropan hypertrofia
4. yläkropan hypertorfia

Torstaina kävin tekemässä alakropan voimatreenin. Salille kävellessä oli sellainen olo, että hommasta ei tule yhtikäs mitään. Toisin kävi. Kyykky pysyi koossa hyvin ja viimeiseen sarjaan sai lisätä painoa, tekniikan kärsimättä. Prässin kaksi ensimmäistä sarjaa olivat vähän liian kevyitä. Lisäsin viimeiseen 5 kiloa lisää painoa. Sekään ei sitten riittänyt, vaan toistoja tuli liikaa.

Koska treenaan vain kolme kertaa viikossa, teen jokaisen liikkeen viimeisen sarjan aina failureen (epäonnistuminen) asti. Näin saan pidettyä treenin tuovan rasituksen riittävänä.

1. Kyykky 57,5 kg: 2 x 5 ja 60 kg: 1 x 4 + fail
2. Takareidet laitteessa 42,5 kg: 2 x 5 ja 1 x 4 + fail
3. Prässi 205 kg: 2 x 7 ja 210 kg: 1 x 11 + fail
4: Pohkeet prässissä: 100 kg: 1 x 7 ja 110 kg: 1 x 7 ja 1 x 8 + fail
5. Vatsat laitteessa: 42,5 kg: 2 x 7 ja  1 x 5 + fail

Kyykkypainoni ovat melko pienet, mutta keskityn tällä hetkellä siihen, että saan tekniikan kohdilleen. En halua hajottaa paikkojani roiskimalla menemään miten sattuu.

Videotodisteita kyykystä ja prässistä (kummastakin videolla ensimmäinen sarja).
 


Eilinen yläkropan voimatreeni menikin sitten...noh, meni kuitenkin.

Kaikki alkoi oikeastaan jo matkalla salille: Jännitin maastavetoa jostain syystä ihan hirvittävästi. Mietin tekniikkaa päässäni ja pyörittelin ja kieputtelin asiaa liiaksikin. Sitten, kun tuli ensimmäisen työsarjan aika, iski rimakammo: Tanko meinasi jäädä lattiaan. Sain kuitenkin jotenkuten tehtyä viisi toistoa. Katsoin videolta ensimmäisen sarjani ja totesin, että tekniikka oli melkoisen kauhea. Päätin keskittyä seuraavassa sarjassa enemmän tekniikkaan. No, se seuraava sarja olikin sitten katastrofi: Taas rimakammo heti alkuun, jonka jälkeen yksi mitenkuten onnistunut toisto. Seuraava toisto jäi alle puolivälin. Helvetti. Siinä vaiheessa meni hermot ja pinna ja iski turhautuminen ja murhe sekä suru. Tinttasin jakani keskelle mavetankoa. Ei olisi kannattanut: Nyt minulla on oikean jalan jalkapohja kosketusarka ja kävellessä tuntuu ikävältä. Istuin lattialla kyynelehtimässä perseelleen mennyttä mavea. Olin pettynyt itseeni. Ja suututti, kun hommasta ei tunnu tulevan mitään.

Minulla on sellainen olo, etten hallitse keskikroppaani lainkaan – se on kuin ylikypsää spagettia. Pitää varmaan alkaa treenailla vatsoja enemmän, että saisi kroppansa edes jotenkuten hallintaan. Tällä hetkellä minulla menee puolet maveen tarvittavasta energiasta ja keskittymiskapasiteetista siihen, että yritän epätoivoisesti hallita keskikroppani. Toinen puoli menee siihen, että yritän pitää tekniikan kunnossa. Itse liikkeen suorittamiseen ei sitten enää riitäkkään energiaa eikä aivokapasiteettia: Ei hyvä lainkaan.Toki eilisen mave-epäonnistumiseen saattoi osittain vaikuttaa myös torstain jalkatreeni. Suurilta osin vika oli kuitenkin korvien välissä ja kropan hallitsemiseen liittyvissä ongelmissa.

Joskus mietin, että onko mahdollista, että Neurofibromatoosi vaikuttaisi jotenkin aivojen ja lihasten väliseen yhteyteen: Usein tuntuu, että minulla on jokin merkittävä hermo poikki aivojen ja lihasten väliltä. En ole vielä kolmen ja puolen vuoden treenailunkaan jälkeen onnistunut luomaan yhteyttä aivojeni ja lihasteni välille. En osaa liikkeitä tehdessäni keskittyä treenattavaan lihakseen vaan räpellän vain jotekin (miten nyt satun kulloinkin onnistumaan) ja tuntuma on täysin hukassa. No, voimatreenissä ei tuntumalla ole kovnkaan suurta merkitystä, mutta olisi se silti hyödyllistä osata pitää keskikroppa koossa liikkeen ajan. Se tekisi treenista turvallisempaakin. Minä en osaa. Myös koordinaatio tuntuu olevan suurimman osan ajasta aivan hukassa. Tällainen lihasten ja kropan tuntemiseen liittyvä ongelma syö treenimotivaatiotakin melkoisen paljon. On hyvin turhauttavaa, kun treenatessa ei edes tunne treenaavansa, kun heiluttelee kropaansa vain jotenkin, tuntematta lihaksissa tapahtuvaa rasitusta. Joudun keskittymään aivan tajuttomasti, että saan edes jotain tuntumaan. Useimmiten päässäni pyörii vielä miljoona muuta asiaa, jolloin keskittyminen liikkeen tekemiseen ei onnistu senkään vertaa kuin ilman päässä pyöriviä asioita. Tuntuu siltä, että olen käynyt yli kolme vuotta salilla vain heilumassa, saamatta mitään aikaan. Kuinka paljon enemmän olisin saanut aikaan, jos tuntisin kroppani paremmin ja osaisin hallita sen paremmin? Turhauttaa, kun ei opi tekemään asioita oikein ja kropan lihaksisto tuntuu vieläkin täysin vieraalta. Yritä siinä sitten vielä löytää motivaatio tekemiseen, kun mistään ei tule mitään, vaikka kuinka yrittäisi...

Löytyisikö jostain neurologiaa tunteva ihminen, joka osaisi kertoa voiko näillä ongelmilla olla yhteys Neurofibromatoosin kanssa? Pitää alkaa selvitellä tätä ihan lääkärien kanssa, mutta viimeksi neurologia ei oikein tuntunut kiinnostavan asiani, joten en jaksanut tuoda esille kaikkea mieltäni painavaa. Ei kiinnostanut alkaa repimällä repiä tietoa ulos ihmisestä, jonka pitäisi ammatinsa vuoksi olla velvollinen kuuntelemaan asiakasta ilman, että asiakas joutuu näkemään asian eteen ylimääräistä vaivaa. Toivottavasti tällä tapauksella oli vain huono päivä...

Noh. Perjantain treeneistä siis: Lopputreeni meni sentään jotenkuten paremmin, vaikka penkkiä tehdessä itkettikin vielä maven jäljiltä (epäonnistuminen otti jotenkin ylivoimaisen koville, vaikka eihän näiden itkuhanojen avaamiseen tarvita välillä yhtään mitään).
1. Maastaveto 90 kg: 1 x 5 ja 1 + fail ja 85 kg: 1 x 5 + fail
2. Penkki 32,5 kg: 2 x 5 ja 35 kg: 1 x 4 + fail
3. Ylätalja lapiokahvalla 45 kg: 1 x 6, 1 x 5 ja 1 x 4 + fail
4. Pystypunnerrus tangolla 25 kg: 2 x 6 ja 1 x 5 + fail
5. Kapea penkki 32,5 kg: 2 x 6 ja 1 x 5 + fail
6. Hauis kulmatangolla (tankoa ei laskettu painoon) 10 kg: 1x 7, 1 x 6 ja 1 x 7 + fail

Mietin pitkään, että laitanko mave-videon tänne. Laitoin. Siinä se nyt on, ensimmäinen sarja, jonka näkeminen sai toisen sarjan epäonnistumaan totaalisesti. Katsokaa ja oppikaa, miten hommia ei missään nimessä tule hoitaa:
Nyt pakenen piiloon maailmalta ja yritän saada keskikroppani hallintaan. Ja yritän löytää yhteyden aivojeni ja lihasteni välille. Voi olla, että siihen menee pieni ikuisuus, mutta aion kuitenkin yrittää. Jos Neurofibromatoosilla on jotain tekoa asian kanssa, nin sitten yritän vielä enemmän. Helkkari.

2 kommenttia:

  1. Sulla on sama ongelma kuin mulla, rimakauhu! Voi kun saisi joskus pään siihen asetukseen, ettei jännittäisiä isompia painoja. Mutta ei kai siihen muuta lääkettä ole kuin treenata vaan lisää...
    Minun valmentaja (jolla uraa on takana 20 vuotta voimanostajana ilman vammoja /loukkaantumisia) painottaa nimenomaan, että maastaveto kapealla ei ole pelkästään selkäliike. Itsellänikin keskikroppa pettää helposti, mutta mitä paremmin nostan tangon jaloilla lattiasta sitä paremmin paketti pysyy kasassa. Selkään on helppo ja nopea luoda voimaa, mutta todellinen voima lähtee jaloista. Tästä esimerkkinä on se, että monella pitkää ja hyvää uraa tehneillä nostajilla kyykky on usein jopa parempi kuin maastaveto.
    Hyviä keskikroppaan puhtia antavia liikkeitä ovat mielestäni julle (hyvää huomenta) ja polvenaltaveto, joita teen apuliikkeinä. Tosin jullekin oikein tehtynä tulee myös takareisille ja samoin polvenaltavedossa tanko irroitetaan jaloilla telineestä, mutta veto tehdään loppuun selällä.
    Eli ei minusta sinussa mitään vikaa ole, jos on vahvat jalat niin käytä niitä enemmän nostoissa. :)
    Minulla ei vielä ole ja nuo sumovedot tuottavat vaikeuksia. Täytyy toivoa, että jonain päivänä sitä voimaa alkaa kehittyä jalkoihinkin... Joskus kulkee ja toisinaan ei, mutta eteenpäin mennään siitä huolimatta. Tsemppiä sulle treeneihin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, rimakauhusta pääsee eroon ainoastaan tekemällä. Mulla tuo ongelma ilmenee oikeastaan kaikessa tekemisessä ylipäätään. Kouluissakin näyttötehtävät tuottivat aina valtavat paineet, kun oli se tilanne, että joku seurasi koko ajan suoritusta ja päässä takoi ajatus, että nyt pitää onnistua...

      Täytyy ottaa seuraavan treeniohjelmaan mukaan keskikroppaan käyviä liikeitä, jos vaikka saisi tuon mokoman kehittymään vähäsen. :)
      Sitkeällä työllä pääsee kyllä eteen päin.
      Ja yksi ongelmistani saattaa olla juurikin se, että yritän tehdä mavea liiaksi selällä (ja etenkin nyt perjantaina, kun jalat olivat tohjona torstain jäljiltä).

      Lisäksi olen turhan kriittinen itseäni kohtaan ja sitten turhaudun ja petyn itseeni, kun en pystykään johonkin.

      Kiitos tsempeistä! Tsemppiä myös sulle treeneihin (ja jalkojen kehittelyyn)!

      Poista