lauantai 26. joulukuuta 2015

Tunturikaipuu

Lappi on aina sydämessäni ja mielessäni (Vegebodarin lisäksi).
Kun ei pääse oikeille tuntureille, pitää tunturit tehdä huiviin.

Punaisen tunturineuloshuivin tein Vegebodarille synttärilahjaksi syksyllä. Alunperin minun oli tarkoitus toteuttaa huivi patenttineuloksesta, mutta vielä jokseenkin kokemattomana neulojana (ja aikataulun niukkuudesta johtuen) päädyin astetta helpompaan ratkaisuun. Lankana toimi kirkkaanpunainen SMC:n Bravo (100% akryylia), kaksinkertaisena. Pituutta huivilla on sen verran, että sen saa kiepattua  pari kertaa kaulan ympäri ilman, että jää pitkiä häntiä takin alle sullottavaksi. Lankaa kului himpun verran alle neljä kerää.
 

Halusin myös itselleni uuden huivin: Syntyi tuubihuivi Red Heart:n Reflective -heijastinlangasta (85% akryyli 15% polyesteri). Pintana jälleen tunturineulos. Lankaa tämä huivi söi neljän kerran verran. Alempi kuva otettu salaman kanssa, jotta langan heijastinefekti tulisi esille.

Eihän näillä Lappi-ikävä oikeasti hellitä. Ikuisuuksia jatkuvien lumettomien päivien takia alkaa vain entistä enemmän kaivata lumisempiin maisemiin, pakkasten keskelle. Tänään sentään satoi muutama hiutale, jotka riittivät pelastamaan päiväni, pienuudestaan huolimatta.

torstai 15. lokakuuta 2015

Pikaruokaa ja muita uutuuksia


Vegaaneilla on nykyään helppoa. Uutuuksia tulee ihan tavallisiin ruokakauppoihin nopeammin kuin ehtii testaamaan. Kaukana ovat ne ajat, kun piti lähteä vähintään Tampereelle, jos halusi jotain hieman erikoisempaa syötävää. Saati sitten ne ajat, kun soijamaito piti tehdä soijajauhoista ja vedestä (itse en onneksi ole sitä aikaa kokenut).

Yksi suurimmista ja eniten huomiota herättäneistä uutuuksista on HoviRuoan Kasvispiirakka, tuttavallisemmin "vihis" (itse vihaan kyseistä nimitystä, puhun mieluummin vegepiirakoista...joskin olen jo hissukseen alkanut lämmetä vihiksellekin...). Vegaanit ympäri Suomea kiertävät kauppoja epätoivoisesti näitä lihapiirakan korvikkeita etsien. Facebookissa päivitellään tietoja kauppojen Vihistarjonnasta. Itse sain pitkän aikaa tyytyä vain seuraamaan muiden herkuttelua Facebookin välityksellä. Mietin jo, että joudun pyytämään kyseistä tuotetta paikallisen S-marketin valikoimaan.

Fitness Expo -reissussa kiertelin lahtelaiset kaupat turhaan: Vastassa oli joko tyhjiä hyllypaikkoja tai tuotteen puuttumista valikoimista kokonaan. Paluu Lahdesta kotiin osoittautui kuitenkin yllätykselliseksi: S-markettiin oli ilmestynyt näitä paljon puhuttuja kasvispiirakoita. Ostin kaikki kolme jäljellä ollutta. Anteeksi teille, jotka minun jälkeeni kauppaan tultuanne koitte karvaan pettymyksen, kun siellä odotti vain tyhjä hyllypaikka. No, täällä ei tietääkseni kovin montaa vegaania asu, joten yhtäkään epätoivoista vegaania en ainakaan kovin todennäköisesti satuttanut tällä ilkeällä tempullani.

Rohkenin, kaikesta somehehkutuksesta huolimatta, epäillä näiden maistuvuutta. Keväällä pääsin kokeilemaan Helsinginreissullani Haagan leivän Soijalihistä, minkä vuoksi rima makuvaatimusten suhteen oli melko korkealla tätä himoittua kasvispiirakkaa makutestiin valmistellessani. Lykkäsin väliin Violifen Pizzajuustoa (jota muuten saa myöskin paikallisesta S-marketista nykyään) ja asetin komeuden mikroon. Lämmityksen jälkeen heitin sekaan vielä tomaattia ja maustekurkkua sekä tujauksen ketsuppia. Niin, ja siivun Wheatyn Salamiakin taisin väliin sujauttaa.

Syömävalmista piirakkaa edessäni tutkaillessani muistelin miltä lihapiirakat maistuivat. En tavoittanut makua yli 12 vuoden takaa. Rohkeasti iskin haarukan kiinni Vihikseen (olen näimmä alkanut käyttää termiä ihan vahingossa) ja liikutin ääntä kohti. Aivan kuin takavuosien lihikset. Jos näitä täyttäisi valmiiksi, niin voisi mennä täydestä sekasyöjiin. Maku on jopa pelottavan lähellä lihapiirakkaa.

Näitä lisää!
Toinen merkittävä muutos on tapahtunut Hälsans Kök:n tuotteiden resepteissä: Aiemmin ärsyttävästi kananmunaa sisältäneet tuotteet ovat nykyään soveltuvia vegaaneille. Valitettavasti kaikki Hälsans Kök -tuotteet eivät vielä ole vegaanisia, mutta falafelit, soijarouhe, nuggetit, kasvispyörykät, pihvit, leikkeet ja linssipihvit ovat. Falafelit ja soijarouhe olivat jo entuudestaan vegaanisia, loput ovat muuttuneet nyt syksyn aikana vegaanisiksi. Linssipihvit ovat syksyn uutuus. (Ajatuksiani Hälsans Kök:stä poliittisessa mielessä voit lukea alempaa, jos kiinnostaa)

Kaupoissa on vielä sekä vanhalla että uudella reseptillä varustettuja tuotteita, joten pakastealtaalla kannattaa olla tarkkana, että pakkauksessa lukee varmasti "vegaani". Ensimmäinen vegaaninen Hälsans Kök -tuote, johon törmäsin, oli nuggetti. Selvä: Syödään nuggetteja.

En ole varmaan ikinä eläessäni syönyt nuggetteja, koska meillä ei kotona niitä koskaan ollut. Perheen kanssa ei erityisemmin käyty pikaruokapaikoissa syömässä, koska suuriruokainen veljeni olisi tarvinnut vähintään kaksi annosta, eikä se olisi ollut taloudellisesti kannattavaa. Itsekseni pikaruokapaikoissa käydessäni en koskaan syönyt nuggetteja. Ainoa mahdollinen kosketus nuggettien maailmaan tulee koulumaailmasta. Siellä taas en muista nuggetteja syöneeni.

Valmiita nuggetteja uunista ottaessani havaitsin pikaruokalasta tutun hajun: tältä kananuggetit ilmeisesti haisevat. Alkoi vähän pelottaa. Olenko sittenkin ostanut kananuggetteja? Ei, pakkaus kertoo ihan selvästi näiden olevan soijaa. Vegebodari toteaa maun olevan hämmästyttävän lähellä kananuggetteja. Minä en maista kuin hyvän ja herkkullisen pikaruoan: Tältä kananuggetit varmaan maistuvat, ilman riistoa.

Näitä tulee varmasti ostettua jatkossakin. Nyt vain odottelemaan, että muutkin Hälsans Kök -tuotteet päätyvät vegaanisina kauppoihin.
Nämä ovat muuten hyviä myös paiston jäljiltä jäähtyneinä.

Loppuun vielä Violife -hehkutusta.




Poliittinen osuus:

Hälsans Kök jakaa mielipiteitä muun muassa Isareal ja Nestlé -yhteyksiensä takia. Itse en halua tässä merkinnässä mitenkään erityisen syvällisesti ottaa kantaa politiikkaan. Olen vaihtelevasti boikotoivaa sorttia. Aiemmin olin hyvinkin tarkka juuri muun muassa Nestlén suhteen. Nykyisin en ole enää niin tarkka boikotointien suhteen. Mielestäni tärkeää on se, että vegaanisia tuotteita on tarjolla mahdollisimman runsaasti. Jos niiden alkuperää lähdetään tarkastelemaan, miltei jokaisesta löytyy jotain kyseenalaista. Jos ei muuten, niin kaiken takaa löytyy lopulta juurikin se Nestlé tai muu vastaava. Miten lopulta voidaan olla edes varmoja Hälsans Kök:n nykytilanteesta? Artikkeli Israel -yhteyksistäkin on peräisin vuoden 2012 alkupuolelta. Miltei neljässä vuodessa asiat ehtivät muuttua moneen kertaan ja useaan suuntaan.

Tämänkin asian voi ajatella myös niin, että jos kaikki jättäisivät vegaanisen tuotteen ostamatta, koska tuotteen on valmistanut yritys, joka on Nestlé:lle kuuluvan yrityksen tytäryhtiö, jäisivät vegaanituotteet kaupan hyllyihin. Huonon menekin takia niitä ei enää jatkossa valmistettaisi. Pahimmillaan tämä tarkoittaisi paluuta aikaan, jolloin soijamaitokin piti tehdä itse. Himoittujen "Vihistenkin" takana on lihapiirakoista yms. tunnettu yritys. Pitäisikö Vihiksetkin jättää ostamatta sen takia, että niistä menee rahaa lihapiirakoita valmistavalle yritykselle? Moni tekee niin. Minä en.

Minä ainakin ostan mielelläni vegaanisia tuotteita kaupasta ja olen siten mukana mahdollistamassa niiden saatavuutta jatkossakin. Mielestäni on pienempi paha ostaa suuren yhtiön omistuksessa olevan yrityksen vegaanituotteita kuin suuren yhtiön epävegaanisia tuotteita.

Vegaanituotteita ostamalla aiheutuva paha on aina se pienempi paha, tarkasteltiin asiaa mistä näkökulmasta tahansa.

Ainoa yritys, jota olen boikotoinut yhtäjaksoisesti, yläasteelta lähiten, on McDonald's. Ja aion boikotoida jatkossakin.


<3: Minna

tiistai 8. syyskuuta 2015

Yosa Sport

Bioferme Oy toi hetki sitten uuden makuvaihtoehdon Yosa -tuoteperheeseen. Yosa Sport Anananas-appelsiini sai kaverikseen marjaisan uutuuden. Olihan se pakko testata heti, kun se tuli vastaan kaupassa. Tällaisena pikkukaupungin tyttönä ostin ensimmäiseni suuresta maailmasta, Tampereelta. En olisi kuitenkaan malttanut odottaa näiden ilmestymistä kotikulmille (vaikkakin paikalliseen S-markettiin tulee välillä uutuuksia ennen kuin olen edes tietoinen moisten olemassaolosta).

Yosa Sport on kaurapohjainen, rahkan tyyppinen välipala, johon on lisätty herneproteiinia. Tuote on siis sekä maidoton että soijaton ja sopii myös gluteeniherkille. Proteiinia yhdessä annoksessa on 10 grammaa. Ihan sopiva määrä perustallaajalle, mutta tällainen wannabe-bodari-voimanostaja tarvitsee vielä kaveriksi jotain pientä ja ehkä joskus jotain suurempaakin. Mutta huom: Elämä ei ole proteiinin varassa. En ole hullu proteiiniuskovainen, mutta en myöskään halua aiheuttaa itselleni lihaskatoa sillä, että ajattelisin ihmisen pärjäävän 30 grammalla proteiinia/päivä.

Olen pitänyt molemmista markkinoilla olleista Yosa Sporteista (ananas-appelsiini ja kahvi) ja niin pidin myös tästä. Tämä uutuus on jopa ehkäpä paras kaikista kolmesta. Lohduttaa sentään hieman harmituksessa, joka kahvi-Yosan poistumisesta seurasi. Olen siinä mielessä hassu, että vaikken koskaan enkä milloinkaan juo kavia, kahvin makuinen Yosa oli minulle kovinkin mieluisa.

Koska tuote on täysin kasviperäinen, soveltuu se myös vegaaniseen ruokavalioon ja näin ollen en voi olla muuta kuin tyytyväinen, että tällaisten helppojen ja kätevien, vegaanisten eväsratkaisujen määrä kasvaa jatkuvasti ja saatavuus helpottuu.

Marjamix on sopivan pehmeän makuinen, ei liian hapan. Itse tosin pidän myös happamasta, mutta tällainen pehmeä makumaailma miellyttää varmasti useampaa. Yksi turhalta tuntuva puoli Yosa Sporteissa on Stevian käyttäminen makeutusaineena. Sillä saadaan toki tuotteen hiilihydraatit pidettyä alhaisempina, mutta onko se välipalatuotteessa, jota ainakin nimensä mukaan markkinoidaan urheilijoille, välttämätöntä? Tämän kanssa joutuu kuitenkin syömään vähintään sen yhden banaanin, jotta hiilihydraatteja tulee riittävästi. No, tämä nyt on tietenkin vain minun oma tapani tehdä ja toimia. Jollekin vähäinen sokeri voi olla hyväkin asia, mutta itse näen sen lähinnä terveyshömpötyksenä. Samantien olisi voinut jättää Stevian kokonaan poiskin, koska tuotteessa on joka tapauksessa lisättyä hedelmäsokeria.

Vakavasti puhuen pakkausmateriaali on Yosa Sporteissa ainoa miinuspuoli. Jätettä tulee purkista, repäistävästä kannesta, muovikannesta ja muovilusikasta. Muovilusikka on toki kätevä lisä, koska kyseessä on välipalatuote, joka on lusikan ansioista helppo napata kiireessä mukaan. Itse olen vain niin tottunut kuljettamaan omaa lusikkaa mukanani repussa/laukussa, että minulle pakkauksen mukana tuleva lusikka on useimmiten vain turhaa jätettä.

Iso plussa vegaaniruokavalion huomoimisesta (Bioferme on ansioitunut kasvipohjaisten tuotteiden valmistuksessa jo vuosikymmenten ajan) ja vaihtoehtoisten välipalatuotteiden tuomisesta tavallisiin kauppoihin.

Ostan varmasti jatkossakin.

Viime viikolla tuli (jälleen kerran) hamstrattua vegejuttuja, kun oli maidot tarjouksessa (poistuvia tuotteita).

tiistai 18. elokuuta 2015

Vegeruokaa kaupan pakastealtaasta

Kun ryhdyin 12 vuotta sitten kasvissyöjäksi, kauppojen tarjonta oli jokseenkin erilaista kuin nykyään. Olin silloin vain lakto-ovo-vegetaristi, mutta käytin alusta asti mielelläni myös maidottomia ja munattomia tuotteita. Paikallinen S-market ei silloin kovin laajaa valikoimaa tarjonnut vegaaneille. Yksinkertainen syy siihen oli se, että Suomessa ei ylipäätään ollut tarjolla vegaanisia vaihtoehtoja kehuttavissa määrin.

Nykyisin tarjonta on ihan peruskaupoissakin aivan toisenlaista: löytyy lukuisia erilaisia kasvimaitoja ja -kermoja sekä jugurtteja, kasvipohjaisia nakkeja ja makkaroita, linssejä ja papuja montaa eri sorttia, jäätelöitäkin jokunen, keksihyllyllä on jo valinnan vaikeus ja suklaatakin löytyy enemmän kuin moni osaisi arvata.

Yhtenä päivänä yllätin itseni, kun Tampereelta kotiin ajaessani poikkesin vielä Pirkkalan Citymarkettiin, ihan vain tarkistaakseni mitä kaikkea sieltä löytyykään. Pakastealtaalla meinasi tulla itku: Oli yhtä sun toista vegaanista, proteiinipitoista purtavaa: makkaroita, pyöryköitä, pihvejä, pitaleipiä...

Koska kotiin oli miltei tunnin matka ja lämpömittari oli päivän aikana kivunnut turhan korkealle (ja auto oli seissyt muutaman tunnin parkkipaikalla, suorassa auringonpaisteessa) en viitsinyt ostaa kaikkea, mitä olisin halunnut. Minulla ei myöskään ollut kylmälaukkua ja -kalleja mukana, joten pakasteet olisivat olleet niin sulia kotiin päästessäni, ettei niitä olisi viitsinyt laittaa enää pakastimeen. Ostin vehnäproteiinista valmistettuja makkaroita ja seitan-pitaleipiä. Niiden tueksi ja turvaksi ostin pari pussia erisorttisia pakastekasviksia ja pienikokoisen kylmälaukun, jonka voi aina tämänkaltaisten tilanteiden varalta pitää mukana. Meillä on kyllä isokin kylmälaukku, mutta sitä ei mielellään ota mukaan joka paikkaan, kun mokoma on niin iso. Pikkuinen laukku kulkee kätevästi mukana, vaikka tekisi reissun julkisilla kulkuneuvoilla.

Seuraavalle Tampereen reissulle pitää varautua kunnon kylmävarusteiden kanssa, että saadaan muitakin tuotteita testattavaksi.
Seitan-pita (Bio Inside, Vegan-Kebab Snack) oli melko pienikokoinen, joten määrällisesti siinä ei ollut paljoa syötävää. Parin makkaran kanssa siitä sai kuitenkin koottua ihan kelvollisen kokoisen annoksen. Pita oli ihan maistuvaa ja kyllä sitä varmasti tulee joskus uudelleenkin syötyä. Sen suurin ongelma oli kuitenkin suolattomuus: Suolaa pitaleivissä oli 1,2 %,  mutta suolaiseen ruokaan tottuneiden suihin ne maistuivat suolattomilta. Kyseinen ongelma oli onneksi helposti korjattavissa. Kaikkiruokainen, mutta tämänkaltaisten ruokien kohdalla tarkka ja kriittinen, Vegebodari kehui pitaleipien makua, joten kyllä ne siinä tapauksessa ovaat kelvollista syötävää. Suurin miinus oli hieman korkeahko hinta: kahden pitaleivän paketti kustansi 6,99 €. Ei näitä ihan joka päivä viitsi ostaa.

Makkarat (Linda McCartney: Vegerarian sausages) olivat omasta mielestäni parempia kuin pitaleivät. Koostumukseltaan ne muistuttivat, ainakin omaan suuhuni, ehkä enemmän mureketta kuin makkaroita, mutta se nyt on sivuseikka. Makkaroissa oli mielestäni hyvin makua, ja ketsupin ja perunasalaatin kanssa ne maistuivat mainioilta. Näitä tulee varmasti syötyä uudelleenkin. Makkaroiden hinta oli hieman huokeampi kuin pitaleipien: kuusi makkaraa sai 4,99 eurolla.

En valitettavasti osaa kertoa, että mistä kaikkialta näitä löytää. Nämä testatut yksilöt ostin Pirkkalan Citymarketista (jossa oli reilusti kaikkea muutakin samankaltaista). Seitan-pitaleipiä olen nähnyt lisäksi ainakin Lielahden Prismassa.

Näiden kaltaisia tuotteita kaupoista löytäessään alkaa aina pelätä, että ne katoavat yhtä nopeasti kuin ilmestyvät. Toivottavasti vegaanisten tuotteiden kysyntä on nykyään sen verran korkea, että saatavuuskin säilyy. Vaikka itse tehty ruoka onkin parasta, edullisinta, terveellisintä ja muuta sen kaltaista, on välillä hauska laiskotella, ostaa jotain helppoa ja nopeaa, istua sohvalle syömään ja katsomaan hyvää leffaa.
Ihan vain jo senkin takia, että tavallisista kaupoista saa sellaistakin erikoisuutta kuin vegaaninen valmisruoka.

tiistai 11. elokuuta 2015

Noin 70 miljoonan eläimen muistolle

Olin maanantaina ensimmäistä kertaa mukana eläinoikeustoiminassa muutoin kuin kulutustottumusteni välityksellä: Osallistuin Keskustorilla järjestettyyn hiljaiseen mielenilmaukseen, muistoksi niille 70 miljoonalle tuotantoeläimelle, jotka Suomessa vuosittain menettää henkensä ihmisten kulutustottumusten takia.

Kokoonnuimme Oikeutta Eläimille -yhdistyksen tiloihin Kuninkaankadulle, josta lähimme (kukin omaa, suomalaisella tuotantotilalla otettua kuvaa käsissään pidellen) kulkueena kohti Keskustoria, jossa seisoimme puoli tuntia muodostelmassa ja poistuimme taas kulkueena takaisin Kuninkaankadulle, jossa oli tarjolla syötävää (joka oli muuten herkullista). Kävimme myös porukalla läpi mielenilmauksen aikaansaamia ajatuksia.

Kokemus oli varsin vaikuttava. Ensin jännitin päivää kauheasti. Vieraiden ihmisten kohtaaminen tuntui hieman pelottavalta. Eniten jännitystä aiheutti se, etten ollut aiemmin osallistunut mihinkään vastaavaan toimintaan. Päivä meni kuitenkin hyvin (lukuun ottamatta suoraan silmiin Keskutorilla paistanutta aurinkoa ja tuskallista hellettä). Ohikulkijat suhtautuivat meihin pääsääntöisesti asiallisesti ja mielenilmaisuun osallistujien lisäksi kuvat tuntuivat tehneen vaikutuksen myös ohikulkijoihin.

Aion ehdottomasti osallistua jatkossakin eläinoikeustoimintaan ja Vegebodarikin saadaan toivottavasti jatkossa mukaan. Meidän piti lähteä lauantaina yhdessä matkaan, mutta hupskeikkaa rakkaalla meni unirytmi sekaisin ja päädyin lähtemään yksin, kun en halunnut jättää hommaa viimetingassa väliin vain sen takia, että vain toinen meistä pääsi lähtemään. En kadu tippaakaan, että lähdin mukaan.

Vaikka aurinko häikäisikin enemmän kuin tarpeeksi ja hikoilin ihan riittävästi ja taisin kaiken kukkuraksi polttaa etuolkapääni ja rintakehäni, oli homma kaiken hikoilun ja häikäisyn arvoista.
Muutama inhottava kommentti tuli sivullisilta, mutta sellaista se on. Onneksi positiivistakin suhtaumista näkyi. Kaikkein mieleenpainunein kommentti oli (arviolta) hieman alle kouluikäisen lapsen kommentti äidilleen: "Äiti, mä haluan auttaa noita eläimiä!" Mihin tuon lapsen vilpittömyys katoa meistä ihmisistä, kun kasvamme isoiksi?

Lisää kuvia Tampereen kylttidemosta löytyy Oikeutta Eläimille -yhdistyksen Flickr-galleriasta, josta tämänkin merkinnän kuvat ovat peräisin.

maanantai 10. elokuuta 2015

Elossa ollaan, ainakin melkein kokonaan

Oho.

Edellisestä merkinnästä on kolme kuukautta aikaa.

Tällä kertaa minulla on oikeasti hyvä syy mokomaan hiljaisuuteen.
Kesä oli yhtä kaaosta alusta loppuun.

Kävin kesän ajan töissä toisella paikkakunnalla. Piti sovittaa treenit siihen samaan. Lisäksi minulle iski toukokuun lopulla järkyttävä pahoinvointi: Koko ajan oksetti ja ruokahalu oli kateissa (on aivan äärimmäisen harvinaista, että minulta menee ruokahalu). Söin milloin pystyin ja mitä pystyin, eli pääsääntöisesti hyvin epämääräisesti ja vähän vähemmän terveellisesti. Ei tehnyt kauheasi mieli edes treenata, kun koko ajan yökötti. Lääkärissä minulle tehtiin lähes kaikki mahdolliset testit ja kokeet raskaustestistä alkaen. Mitään ei löytynyt - verikokeiden perusteella olin huippukunnossa ja täysin terve - enkä raskaanakaan.

Aavistin jo hieman, mistä mokoma yökötys voisi johtua (ja samalla muun muassa pelkäsin, että olin onnistunut kehittämään itselleni soijaherkkyyden, joka sitten aiheuttaisi pahoinvointia). Pääepäilyni kohdistin asuntoon, jossa asuimme: Meillä alkoi keittiössä haiskahtaa epämiellyttävältä toukokuun loppupuolella. Asialle ei silloin mitään kummempaa tehty, vaikka taloyhtiölle asiasta ilmoitinkin. No, heinäkuussa sitten selvisi, että kellarissa (suoraan asuntomme alapuolella) oli vettä lattialla ja ilmeisesti lämminvesiputkessa jokin vaurio. Kiva juttu. Samalla hetkellä päätin, että nyt muutetaan (koska muutto olisi kuitenkin edessä viimeistään siinä vaiheessa, kun remonttia alettaisiin tehdä). Kerrankin meille sattui jotain hyvääkin: Löysimme uuden asunnon samana päivänä, kun saimme tietää kellarissa muhineesta ongelmasta.

No, jotta tekemiset ja säätämiset eivät loppuisi siihen, piti meidän hoitaa myös toista muuttoa samoihin aikoihin, kun pakkailimme omia tavaroitamme. Heinäkuun loppu olikin hyvin tehokkaasti varattu: Minulla alkoi loma (ja työt myös loppuivat), mutta ei se lomalta tuntunut, koska me tehtiin tutun ihmisen muutto, siirrettiin omat kamamme asunnosta toiseen ja käytiin kesken oman muuttomme Helsingissä häävierainakin. Onneksi olin pakkaillut meidän kamoja jo heti siitä lähtien, kun oltiin käyty katsomassa uutta asuntoa. Näin varmistin sen, että päästään heti kantelemaan tavaroita uuteen, kun saadaan avaimet sinne.

Avaimet saatiin puolisentoista viikkoa sitten ja nyt on miltei kaikki tavarat purettu ja ne ovat löytäneet paikkansakin. Jotain pikkujuttuja vielä pitää järjestellä ja lamppuja asennella yms. Jos sitä vaikka innostuisi kirjoittelemaan blogiakin, kun tässä nykyisessä asunnossa on paljon paremmat valo-olosuhteet ja muutenkin tuntuu tosi mukavalta asunnolta. Niin, ja meillä on vihdoinkin sekä työ- että makuuhuone! Nyt en ole enää ompelutöissäni riippuvainen Hansin unirytmistä. Pitäisi saada hankittua silityslautaan uusi päällinen (edellinen paukahti hajalle muutama kuukausi sitten), niin voisin alkaa tehtailla keskeneräisyyksiä valmiiksi asti. Niin, ja aloittaa tietysti myös uusia projekteja. Kaikki projektit ovat jääneet aika tehokkaasti kesken, kun minusta tuntui vanhassa asunnossa jo pitkään epämieluisalta tehdä yhtään mitään, monista eri syistä johtuen.

Salitreenit ovat koko kesän menneet tosiaan vähän miten sattuu, lähinnä pahoinvoinnin ja töiden aiheuttaman energiapulan takia. Pari viimeistä viikkoa ovat olleet täysin salittomia, koska olen halunnut keskittyä hoitamaan muuton pois alta. On treenaamattomuudessa pientä motivaatiopulaakin taustalla. Parin kuukauden epäsäännöllinen treenaaminen on jättänyt jälkensä: On äärimmäisen hankalaa lähteä treenaamaan säännöllisesti, kun on pari kuukautta treenannut miten sattuu. Kaksi muuttoa ja muuta häslinkiä  alle kuukauden sisään eivät ole ainakaan antaneet energiaa treenaamiseen. Onneksi pahoinvointi on kuitenkin jo lähes täysin poissa kuvoista, mutta vaikuttaa vieläkin arkeeni hitusen: Normaali syöminen on edelleen vaikeaa. Vaikka en pahoinvointijaksoni aikana oksentanut kertaakaan, jäi siitä silti kammo, että jos syön jotain muuta kuin sitä, mihin parin kuukauden aikana totuin, seuraa siitä järjetön pahoinvointi. Syömiseni ovat siis vieläkin hieman retuperällä (muuttokiireiden keskellä oli muutenkin helpompi syödä sitä mitä käteen helpoimmin osui).

Onneksi parin viikon täydellinen treenaamattomuus ja sitä edeltänyt parin kuukauden epäsäännöllinen treenaaminen ja sitäkin epäsäännöllisempi ja -määräisempi syöminen eivät hirveästi näy kropassa. Hans juuri tänään totesi, että ei minusta ulospäin näe, etten ole treenannut. Hyvä niin.

Tänään hikoilin Tampereen helteessä tärkeän asian puolesta. Sitä koskien teen oman merkintänsä, kunhan saan aiheeseen liittyvää kuvamateriaalia käsiini.

Ehkä tämä blogikin tästä vielä nousee.

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Nälkä lähti!

Ihana ja suttuinen puhelinkuva. Syytän nälkää heikosta laadusta: Oli kiire syömään.
Tampereen Satamakadulla ja Tullintorilla sijaitseva Shawarma Jahala tarjoaa listallaan usean eri vaihtoehdon falafelien ystäville. Suuntasimme tänään Vegebodarin kanssa Satamakadulle. Valittavana oli muun muassa pitafalafel, rullafalafel sekä falafelit erilaisilla lisukkeilla. Listalta löytyy myös muita kasvisruokia, esimerkiksi linssejä ja papuja. Annosten pitäisi olla vegaanisia, kunhan niistä jättää hummuksen ja jogurttipohjaisen tahinin pois (varmistelin vielä kastikkeiden maidottomuutta ja koen tulleeni ymmärretyksi).

Päädyin tilaamaan falafelrullan ja ruokaseurani käski tilaamaan itselleen saman. Kuuden euron hinta oli mielestäni rullalle hyvinkin kohtuullinen. Hintaan kuului myös salaatti salaattipöydästä. Kun rullat tuotiin pöytään olimme molemmat sitä mieltä, että ne olivat kooltaan sellaiset, että niitä voisi jopa Vegebodarille olla haasteellista syödä kahta. Ja se on muuten paljon vaadittu.

Falafelit olivat maukkaita ja vaikuttivat tuoreilta. Ne olivat sopivan meheviä ja rapsakoita. Rullan syöminen tosin oli hieman haasteellista: Haarukalla ja veitsellä se ei oikein tuntunut sujuvan ja käsin syödessä täytteet tahtoivat valua ulos. Moinen on kuitenkin vain pieni sivuseikka ja käsipaperi pelastaa sormille valuneilta tomaattikastikkeilta.

Annoksessa oli mielestäni hyvin makua, mutta mitenkään eriyisen tulinen se ei ollut, joten uskallan suositella rullaa myös miedommista mauista pitäville. Kooltaan rulla oli sen kokoinen, että jopa kaltaisemme suursyömärit tulivat edes hetkisen ajaksi kylläisiksi (ei kuitenkaan ihan täyteeen täyteen, mutta sillä tavalla sopivasti ja kevyesti).

Shawarma Jahala on siisti ja miellyttävästi sisustettu pieni ravintola. Palvelu oli ystävällistä. Myöskään kieliongelmia tullut, kuten joissakin kebab-paikoissa välillä tuppaa käymään (olen joskus joutunut vääntämään rautalangasta yrittäessäni udella annoksen maidottomuudesta ja munattomuudesta - eivät ole suomi eikä englanti toimineet kumpikaan).

Aion ehdottomasti käydä uudelleenkin syömässä. Sijaintikin on mukava siihen nähden, missä yleensä Tampereella ollessani pyörin. Vegaaniset falafelit kelpaavat minulle paremmin kuin hyvin, kun kotipuolessa ei edes löydy minkäänlaisia falafelejä kebab-paikkojen listoilta, saati että olisivat vielä vegaanisia.

Jos pidät falafeleistä ja haluat vatsasi täyteen Tampereella, kannattaa tämä paikka pitää mielessä.

Shawarma Jahala
Satamakatu 5
33200  TAMPERE

Tullikatu 6
33100  TAMPERE

http://jahala.omasivu.fi/

Jälkkäriksi käytiin vanhaan tuttuun tapaan Cafe Gopalissa Kuninkaankadulla. Oltiin jo menossa poispäin, mutta sitten vegebodarin alkoi tehdä mieli jotain makeaa, niin päätetiin poiketa vielä Gopaliin. Tällä kertaa söin mutakakkua marjasoseella, seuraksi tietenkin teetä.

lauantai 18. huhtikuuta 2015

Voimaa jalkoihin

Uutta treeniohjelmaa on takana jo muutaman treenin verran. Tänään (tarkalleen ottaen eilen) oli vuorossa alakropan voimatreeni.

Alakropan treenaaminen on minulle mieluisaa, koska jaloissa tulevan kehityksen huomaa selkeämmin kuin yläkropan lihaksissa tapahtuvan kehityksen. Lisäksi jalkatreenit menevät minulla suht hyvin perille, ainakin selkätreeniin verrattuna. Selän treenaaminen on minulle vieläkin se kaikkein haastellisin juttu. Rintaa olen sentään jo oppinut treenaamaan edes jollain tavalla. Turhaudun selän kanssa erittäin helposti ja siitä syystä torstain yläkroppatreeni jätti suuhun pahan maun ja epävarmuuden omasta osaamisesta mieltä lannistamaan.

Hankaluuksista ja heikkouksista huolimatta on mentävä eteenpäin ja yritettävä vetää jokainen treeni edellistä paremmin. Minun täytynee vähentää rankasti painoja yläkropan hypertrofia-treeneissä, jotta saan liikkeet osumaan paremmin kohdelihaksiin, koska tuntuu, että nykyisillä painoilla tuntuma on täysin hukassa. Kaikilla treenaajilla on heikot alueensa, minulla ne heikkoudet löytyvät yläkropasta.

Jätin eilisen selkäpainajaisen taakseni ja ähisin tänään jalkatreenin parissa.

Etukyykky 42,5 kg 2 x 6 ja 1 x 6 + fail
Reisikoukistus 42,5 kg 2 x 6 ja 1 x 6 + fail
Vaakaprässi 120 kg 2 x 6 ja 1 x 7 ja 1 x 7 + fail
Pohkeet vaakaprässissä 100 kg 2 x 7 ja 110 kg 1 x 6 + fail
Lankkupito (3 x max) 37 s + 43 s + 50 s

Etukyykyn painot ovat ehkä pienet voimatreenipainoiksi, mutta en halua korottaa painoja syvyyden kustannuksella. Syvyydessä on mielestäni nyt jo ajoittain parannettavaa. Negatiiviset voisi tehdä maltillisemmin (sain siitä kuvaajalta huomautuksenkin, mutta jätin äänet pois videolta, koska ähinäni ei ole kovinkaan mediakelpoista). Negatiivisia hidastamalla ei tulisi välttämättä nosteltua sarjapainojakaan niin nopeasti. Tuo pään asento pitäisi opetella myös korjaamaan. Teen tuota samaa myös maven kanssa. Pitäisi opetella katsomaan alaviistoon, mutta edessä oleva peili vaikeuttaa sitä. Olisin tehnyt kyykyt vanhassa (ja ihanasti saliremontin yhteydessä takaisin tuotua) kyykkytelineessä, jonka edessä ei ole peiliä, mutta se oli varattu. Pidän ko. kyykkytelineestä muutenkin paljon enemmän kuin videolla näkyvästä, muun muassa siksi, että siinä on varmistusraudat sisäpuolella (kuten kuuluisikin).



Lankkupidon ajat saattavat vaikuttaa hyvin lyhyiltä, mutta voin kertoa, että tuon viimeisen kanssa oli täysi työ ja äheltäminen (yritin sinnitellä kaksi viimeistä, kun eka meni niin huonosti). Lankkupitoa voi toki tehdä helposti vaikkapa 10 minuuttia, mutta silloin se on enää hyvin harvoin lankkupito. Moni, joka tekee usean minuutin lankkupitoja, tekee niitä takamus pystyssä (tai muutoin tekniikasta luistaen), jolloin suoritus kevenee merkittävästi. "Lankussa" on helppo olla siten, että syvät vatsalihakset eivät tee juurikaan töitä. Omani ovat aivan surkeassa kunnossa, joten heikot ajat johtuvat myös siitä, myönnän. Lankkupidossa asennolla on kuitenkin valtaisa merkitys liikkeen raskauden kannalta. Salilla näkee yhä monta lankkutyyliä kuin tekijöitäkin. Huonolla tekniikalla lankussa voi pysyä vaikka puoli päivää, mutta siinä ei ole mitään järkeä, koska silloin liike ei palvele tarkoitustaan.

Jalkatreeni jätti ihan hyvän mielen, huolimatta armottoman surkeasta musiikista, jota joutui taas kuuntelemaan.

torstai 16. huhtikuuta 2015

Virkatut kuulokkeet

Lähes jokaisesta asuntomme nurkasta, hyllystä, kaapista ja pöydältä löytyy keskeneräisiä projektejani.

Hupsista.
Anteeksi, rakas, harrastukseni on vallannut asuntomme.
Oikeasti niin kävi jo vuosia sitten.
Mihinkäs se siitä koskaan muuttuisi...

Projektien joukosta löytyy muun muassa paljon valmiita kangaskasseja ja pesulappuja, mutta eihän niitä nyt vielä voi kuvata ja julkistaa, kun kaikki eivät ole valmiina. Olisi hölmöä tehdä monta merkintää kangaskasseista ja pesulapuista, kustakin laadusta omansa. Ajattelin saattaa kaikki tekeillä olevat kangaskassit ensin valmiiksi ja tehdä sitten ison kangaskassijutun. Sama homma on luvassa myös pesulappuja ja kestositeitä koskien.

No yök, jotain kestorättejä! Hyi!
Hyi kertakäyttöisyydelle! Sanon minä.

Kaiken edellä mainitun (ja monen muun) lisäksi olen taitava kehittelemään myös kaikensorttisia väliprojekteja.

Kuten vaikkapa nämä personoidut nappikuulokkeet...


...ja latauskaapeli


Kumpainenkin nopeita, yhden illan juttuja. Sellaisia, joita en muutoin en edes harkitse, mutta käsitöissä tuovat ihan kivaa vaihtelua. Aina ei jaksa tuskailla lopumattoman neulepaidan kanssa. Silloin on hyvä tarttua virkkuukoukkuun ja alkaa koristella ensimmäistä käteen osuvaa esinettä.

Töiden toteutuksessa ei tarvittu mitään erikoisuuksia. Molemmat on tehty virkkaamalla kiinteitä silmukoita johdon päälle. Tämänkaltaiset työt onnistuvat mainiosti myös jämälangoista. Itse olin pahis ja käytin uusia, avaamattomia keriä.

Langat ovat kumpikin vegaaniystävällisesti akryylia: Vihreä Sempati Floridaa ja oranssi jotain Sinooperin lankaa, josta taisin onnistua hukkaamaan vyötteen...tai ehkä olen vain liian laiska kaivelemaan sitä mistään tätä merkintää varten.

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Papukaijat

Ystäväpariskunta vihittiin viime kesänä. Halusin tehdä juhliin mekkoni itse. Tämä on lyhyt ja epämääräinen kertomus tuosta mekosta. Toisin sanoen tarina siitä, miten verhoista syntyi mekko melkein yhdessä yössä.

Ensin ajattelin, etten laita tätä blogiin ollenkaan, kun ei tullut otettua minkäänlaisia kunnollisia kuvia.
Laitoin sitten kumminkin. Kunnolliset kuvat olisi voinut toki ottaa jälkikäteenkin, vaikka niitä ei itse juhlapäivänä tullut otettua, eikä etukäteen ehtinyt. Enää se ei ole mahdollista, koska mekko kiristäisi liikaa vyötäröltä.

Mekon tarina alkoi oikeastaan jo vuosia sitten.

Löysin lukioaikoina kirpputorilta papukaija -kuvioidut verhot. Ostin ne, koska tiesin, että niistä tulisi vielä jonain päivänä jotain erikoista. Ensin niistä piti tulla yo-mekko. Pääädyin kuitenkin lopulta tylsästi ostomekkoon. Vähän yli kahdeksan vuotta myöhemmin olin paniikkitilanteessa: ystäväpariskunnan häihin oli suurin piirtein viikko aikaa enkä ollut keksinyt millaisen mekon teen itselleni. Äkkiä muistin papukaijaverhot. Siinä se! Mekko syntyisi niistä.

Enää piti löytää sopiva malli.
Vaikka todellisuudessa en muista miten päin homma oikeasti meni.
Kumpi oli ensin:
kaava vai kangas?
Mutta eipä sillä ole merkitystä.
Lopputulos on tärkein.
Kaava löytyi ja tapani mukaan otin matkalla omia vapauksia.
Vähäsen ainakin.

Perinteisesti saumuri alkoi temppuilla ihan viimeisillä metreillä eikä muiltakaan vastoinkäymisiltä vältytty. Koska aikataulut meinasivat läsähtää käsiin ja mekko oli vielä tyyliin päivää ennen häitä kesken, kaivelin kaapista varasuunnitelmavermeet. Äidin avustuksella sain mekon kuitenkin ajoissa valmiiksi. Ilman äidin apua olisi tarvinnut tyytyä varasuunnitelmaan. Kiitos, äiti! Sain kuin sainkin papukaijat mukaan juhliin.
Kuvat on räiskitty automaattiasetuksilla hämärissä juhlatiloissa. Halusin keskittyä juhlimaan vihkiparin elämän tärkeintä päivää sen sijaan, että olisin käyttänyt aikani kameran säätöjen kanssa pelaamiseen. Kuvat eivät ole kovin informatiivisia, mutta tulee niistä nyt idea noin suurinpiirtein ilmi.Ja näytän taas fiksulta.

torstai 26. maaliskuuta 2015

Maasta vedetty

Blogini on viimeaikoina alkanut uhkaavasti muistuttaa treeniblogia. Lupaan yrittää kehitellä ensi viikolla tekstiä jostain muustakin aiheesta. Nyt on vain ollut aikataulullisia ongelmia ja kaikenlaista muutakin epämääräistä, tekosyyksi kelpaavaa.

Viikon viimeinen treeni osui tällä kertaa jo torstaille, koska halutaan päästä lähtemään huomenna jo päivällä reissuun. Vuorossa oli yläkropan voimatreeni. Maasta maahan siis. Vaihdan ensi viikolla treeniohjelmaa, joten tänään tein viimeiset maastavedot vähään aikaan. Vähän haikeaa se oli vääntää viimeistä sarjaa (ja tehdä taas uusi ennätys sarjapainoissa). Videolla ensimmäinen sarja. Mitään hurjan nättiä se ei vieläkään ole, mutta parempaan pyritään koko ajan.
(Oho, videoon jäi näimä äänet. No, olkoot siellä.)

Maastaveto 92,5 kg: 2x5 ja 95 kg: 1x4 + fail
Penkkipunnerrus 35 kg: 1x5, 1x4 ja 1x4 + fail
Ylätalja lapiokahvalla 45 kg: 1x7, 1x6 ja 1x5 + fail
Pystysoutu tangolla 25 kg: 2x6 ja 1x5 + fail
Kapea penkki 32,5 kg: 1x7, 1x6 ja 1x7 + fail
Hauiskääntö kulmatangolla tanko + 10 kg: 2x7 ja 1x6 + fail

Vertailin edellisessä merkinnässä treenipainojen kehitystä alakroppatreeenissä, joten lienee asiallista tehdä sama myös yläkropan kohdalla:

Ensimmäiset mavesarjat tein tässä ohjelmassa 80 kilolla. Nyt viimeisessä sarjassa oli 95 kiloa rautaa. Mave on siis kehittynyt 15 kilolla. Ensimmäiset penkkipunnerruspainot olivat 32,5 kg (tosin sen treenin eka sarja tuli tehtyä 30 kilolla). Tänään tein kaikki sarjat 35 kilolla. Kehitystä on siis tullut 2,5-5 kg. Mavessa tapahtuneeseen kehitykseen olen ihan tyytyväinen, mutta penkki vähän harmittaa. Olisin halunnut pystyä parempaan. Tosin, on se miltei 8%:n kehitys (mavessa tuli liki 19%:n kehitys). Sarjapainoissa nuo ovat ihan hyvät kehitysprosentit. Kyllä tässä ihan tyytyväinen saa olla.

Ensi viikolla pääsekin sitten treenailemaan uudella ohjelmalla. Jännittää vähän, kun siellä on ihan täysin uusia tuttavuuksiakin, esimerkiksi räkkiveto.

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Askel kerrallaan, Nipsu, kyllä sinä jaksat!

Muumitsempit toimivat aina.

Oli sellainen voimatreeni jaloille eilen. Se meni ihan kivasti, vaikka vähän väsyttikin. Kyykkyä lämmitellessä tuntui siltä, että hommasta ei tule yhtään mitään. No, tulihan siitä sentään jotain. Aika paljonkin itse asiassa. Hassua, miten treenit menevät hyvin juuri silloin, kun lämmittelyt tuntuvat tuskallisilta.

Kyykky 62,5 kg: 2x5 ja 65 kg: 1x4 + fail
Takareiden laitteessa 42,5 kg: 2x5 ja 1x4 + fail
Prässi 210 kg: 2x7 ja 215 kg: 1x8 + fail
Pohkeet vaakaprässissä 100 kg: 2x7 ja 1x7 + fail
Vatsat laitteessa 42,5 kg: 2x7 ja 1x4 + fail

Vatsalihakset hyytyivät viimeisessä sarjassa vähän turhan aikaisin. Tämä kuitenkin selittynee todella lyhyillä palautuksilla. Joskus en vain malta pitää tarpeeksi pitkiä taukoja sarjojen välissä ja sitten käy näin.

Kyykyssä sarjaennätys, kuten präsissäkin. Kyykkyä tein nyt syvemmälle kuin viimeksi. Vieläkään en silti ole siihen tyytyväinen. Harmi etten saanut viimeisestä sarjasta videota, olisi ollut kiva nähdä pysyikö syvyys samana. Palaute ei ainakaan ollut negatiivista, joten eiköhän se suurinpiirtein kohdilleen mennyt.

Vertailin tuloksiani hieman. Olen treenannut nykyisellä ohjelmallani nyt kahdeksan kiertoa (alkaropan voimatreenejä tosin on tullut jo yhdeksän). Ohjelman ensimmäisessä jalkatreenissä tein kyykkyä 50 kilolla ja prässiä 180 kilolla. Kyykkypainot ovat näin ollen nousseet 15 kiloa ja prässipainot 35 kiloa. Omasta mielestäni tuo on ihan hyvä kehitys.

Kehonpainossa tuona aikana tapahtunutta muutosta en valitettavasti tiedä, koska en käynyt vaa'alla loppuvuodesta lainkaan enkä myöskään melkein kuukauteen vuodenvaihteen jälkeen (jolloin olin jo aloittanut tällä ohjelmalla treenaamisen). Merkittävää muutosta painossa ei kuitenkaan ole tämän ohjelman aikana tapahtunut, sillä suurin muutos tapahtui pienen ajan sisällä, vuodenvaihteen ympärillä.

Maanantaina kävin treenamassa yläkropan, mutta eipä siinä mitään erityistä kerrottavaa ole. Vuorossa oli yläkropan hypertrofia sovelluksilla, koska sali oli erittäin ruuhkainen.

Lepopäivän kunniaksi olen herkutellut muun muassa Pirkan maapähkinärenkailla. Kyseiset rinkulat ovat vähintäänkin joku taivaallinen keksintö (siinä mielessä, kuin tämmöinen pakana asian ajattelee). Nousivat kertaheitolla lukuisten lemppariherkkujeni joukkoon, kun niitä ekan kerran sunnuntaina maistelin. Renkaat maistuvat samalta kuin maapähkinävoi suolaan dipattuna (no, ehkä vähän kuivemmilta), mutta kulkevat mukana kätevämmin. Eivätkä ne taida olla ihan yhtä terveellinen vaihtoehto, mutta väliäkös tuolla, silloin tällöin. Voisin haluta kieroutuneiden makumieltymysteni ansiosta testata näitä sulatetun suklaan kera (tai suklaan kanssa ylipäätään) tai Euroshopperin hasselpähkinäsuklaalevitteeseen dipattuna. Tai sitten suklaasoijavanukkaaseen sekoitettuna. Se voisi olla jo vähän omituista, muiden mielestä.
Näitä on ollut jo aika kauan markkinoilla. Miksi kukaan ei ole kertonut minulle miten suurta herkkua nämä ovat? Hyi teitä! 

torstai 19. maaliskuuta 2015

Maastaveto vs. Minna 1-1

Viimeksi (ennen kevennystä) maastaveto meni kohtalaisen huolellisesti pieleen, mutta tasasin puntit sen kieroilijan kanssa tänään. Tein siinä sivussa vielä oman sarjaennätyksenkin. Penkissäkin tein kaksi sarjaa isommilla painoilla viimekertaisen yhden sijasta. Ei siis mikään huono treeni tänään. Tiistaina treenasin jalkoja voimatyyllillä.

Tiistain treenit näyttivät tältä (prässi piti korvata vaakaprässi koska normaalisti käyttämäni prässi oli huoltokatkolla, painoissa siksi hieman hakemista):

Kyykky
60 kg: 2x5 ja 62,5kg: 1x6 + fail
Takareidet laitteessa 42,5 kg:  2x5 ja 1x4 + fail
Prässi (vaaka) 100 kg: 1x8, 110 kg: 1x7 ja 1x8 + fail
Pohkeet vaakaprässissä 110 kg: 1x6, 100 kg 1x7 ja 1x7 + fail
Vatsat Davidin laitteella 42,5 kg: 2x7 ja 1x6 + fail

Kyykyn syvyyteen en ole täysin tyytyväinen. Olisi pitänyt tehdä ihan pikkuisen syvemmälle. Jonkun mielestä tuo voi olla jo hyvinkin syvää, mutta omasta mielestäni jäi liian matalaksi (Vai miten se sanotaan...Mikä on syvän vastakohta kyykyistä puhuttaessa?). Videolla ensimmäinen sarja, 60 kg.


Tänään oli vuorossa yläkropan voimatreeni, joka aiheutti etukäteen pieniä paineita. Se mave. Lähdin tarkoituksellisesti liikkeelle pienemmillä painoilla. Ensimmäinen sarja meni turhan kevyesti, kuten seuraavakin (2,5 kilon korotuksesta huolimatta). Hans käski laittaa viimeiseen 92,5 kiloa – enemmän kuin minulla on koskaan ollut mavessa sarjapainona. Alkoi vähän hirvittää. Sain myös ihmettelyitä osakseni ladatessani tankoon 1,25 kg:n lisäpainoja viimeistä sarjaa varten. Salilla usein yhtä aikaa treenamassa oleva nainen totesi: "Jos tuon saat ylös, oot kyllä aika plikka!" Nauratti vähäsen. Totesin vain, että katsotaan miten käy. No, hyvinhän siinä kävi ja tuli ylimääräisiäkin toistoja. Jee! Hyvä minä! Onnistuin tekemään maversarjaa kovimmilla painoilla tähän asti! Taidan tosiaan olla aika plikka!

Ehkä tämä vielä tästä voimaksi muuttuu.
 
Maastaveto 87,5 kg: 1x5, 90 kg: 1x5 ja 92,5 kg: 1x7 + fail
Penkki 32.5 kg: 1x5, 35 kg: 1x5 ja 1x4 + fail
Ylätaljaveto lapiokahvalla 45 kg: 1x7, 1x6 ja 1x5 + fail
Pystysoutu tangolla 25 kg: 2x6 ja 1x5 + fail
Kapea penkki 32,5 kg: 1x7, 1x6 ja 1x5 + fail
Hauis kulmatangolla tanko + 10 kg: 1x7, 1x6 ja 1x5 + fail

Maastavedon tekniikkaan en taaskaan ole täysin tyytyväinen, mutta ehkä se siitä vielä. Eikä tekniikkapoliisi sanonut, että se olisi erityisen huono, joten tällä mennään ja paremmin yritetään joka kerta. Keskivartaloa myös kehitetään, jotta mavet pysyisivät jatkossa paremmin koossa (ja tietysti paikat ehjänä). Videolla ensimmäinen sarja, 87,5 kg.

tiistai 10. maaliskuuta 2015

Kevyt kierto

Edellisen maastaveto-episodin seuraamuksena aloin miettiä kroppani tämän hetkistä tilaa. Tarvitsen unta normaalia enemmän (en koe varsinaisesti olevani väsyneempi, mutta kroppa ei tunnu pysyvän perässä, vaikka nukkuisi pitempään), palautuminen on hitaampaa ja fyysinen tekeminen tuntuu välillä vastenmieliseltä ja pakonomaiselta vääntämiseltä. Alkoi kuulostaa omaan (ja toisenkin) korvaan ylirasituksen oireilta.

Oli annettava periksi ja vetää yksi treenikierto kevenettynä. Omalla kohdallani tämä tarkoittaa 30%:n vähennystä treenipainoista. Sarja- ja toistomäärät säilyivät ennallaan (poikkeuksena roikkuen tehtävät vatsalihakset, joissa tein kevennyksen vähentämällä toistomääriä).

En ala tähän sen kummemmin availemaan kuluneen kierron treenejä, kun ei niissä ole mitään kerrottavaa.

Torstaina sitten taas normitreeniä.
Tarkoituksenani oli viikko takaperin kuvata hiuksiani, mutta tämmöistä pelleillyä syntyi.

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Mungpapupihvit (gluteenittomat)

  • 6 dl mungpapuja keitettynä (Koska papujen keittäminen on kokonaisuudessaan pitkä prosessi, kannattaa niitä keittää isompi satsi kerralla ja pakastaa ne, joita ei heti tarvitse.)
  • 3 valkosipulin kynttä
  • 1 suurehko sipuli
  • 1 tl mustaa suolaa (Löytyy myös nimellä kala namak. Ainakin Runsaudensarvi ja Vegetukku myyvät tätä. Löytyy melko hyvin myös etnisistä ruokakaupoista)
  • 1 tl juustokuminaa
  • ½ tl kurkumaa
  • 1 tl (savu)paprikajauhetta
  • 1 rkl sinappia
  • 2 rkl soijakastiketta (Huom! Useimmat soijakastikkeet sisältävät vehnää. Tarkista tuoteseloste. Gluteenitonta soijakastiketta saa melko hyvin ihan tavallisista ruokakaupoista)
  • 1,5 dl kikhernejauhoja
  • 2 rkl vettä
  • rypsiöljyä

Säädä uuni 200 asteeseen. Kuori ja silppua sipuli ja valkosipuli. Kuullota niitä öljyssä, kunnes pehmenevät hieman. Sekoita sipulit, musta suola, juustokumina, kurkuma, paprikajauhe, sinappi ja soijakastike keitettyjen mungpapujen kanssa. Lisää kikhernejauhot ja vesi. Sekoita hyvin ja anna massan vetäytyä hetken aikaa. Nostele massasta kokkareita leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja taputtele kostutetuin käsin kokkareet pihvien muotoon. Halutessasi voit voidella pihvit rypsiöljyllä ennen paistoa.

Paista 16-18 minuuttia. Käännä pihvit paiston puolivälissä.
 
(Gluteenisaarna alkaa tästä:  Minä en kammoa gluteenia. Itse asiassa saan sitä ruoastani varsin usein ja monessa muodossa. En ymmärrä valoillaan olevaa gluteenihysteriaa: Moni välttelee nykyisin gluteenia, vaikka moiselle toiminnalle ei ole mitään järkiperusteista syytä. Ymmärrän, jos jollakulla on oikeasti lääketieteellinen (ja todennettu) syy vältellä gluteenia. Sen sijaan näitä välttelemisen ilosta gluteenia välttäviä terveyshömpöttäjiä en oikein osaa ymmärtää. Kukin tosin tehköön kuten itse parhaaksi näkee, mutta pitäköön siinä tapauksessa gluteenipelkonsa ihan vain omana pelkonaan. Jos joku kokee voivansa syödä vaikkapa pelkkää gluteenijauhoa suoraan pussista, sen ei pitäisi olla näiden gluteenia välttelevien ongelma. Gluteenisaarna päättyy tähän.) 
Tartuin taas pitkästä aikaa myös idätyspuuhiin ja idättelin loppuviikosta mungpapuja. Idut ovat kiva ja ravitseva lisä aterialle. Mungpapujen iduissa on runsaasta muun muassa K-vitamiinia ja folaattia. Niiden kokonaisenergiapitoisuus on varsin alhainen, joten ne soveltuvat kaltaiselleni, pohjattoman vatsalaukun omaavalle ruoan ystävälle.

Idättäminen ei myöskään käy lompakon päälle: Kahdesta desistä kuivattuja mungpapuja tuli reilu pari litraa valmiita ituja. Mitään erikoisvälineitä ei vaadita: Puhdas, suurehko lasitölkki riittää. Lisäksi tarvitset palan harsoa ja kumilenkin harson pingottamista varten. Ohjeita ja vinkkejä idättämiseen löytyy ympäri Internettiä, esimerkiksi Elävän ravinnon yhdistykseltä löytyy kätevä idätystaulukko, josta näkee aikalailla kaikki tarpeelliset tiedot alkuun pääsemiseksi.

Miltä tuntuu luopua sadoista tavaroista?

Helmikuun aikana karsin kaapeista pois yhteensä 490 tavaraa. Kyse oli tavarankarsintahaasteesta.

Millaista se oli?
Miltä tuntui kiskoa päivittäin tavaroita ulos kaapeista, päivä päivältä enemmän ja enemmän?

Helpolta. On tosin pakko myöntää, että se oli ajoittain myös erittäin vaikeaa, koska päivien kuluessa alkoi vaistomaisesti miettiä tavaroiden taakse kätkeytyviä tarinoita ja tunnesiteitä. Hieman ehkä yllättävänä muutoksena huomasin, että pois heittämiseen jäi myös koukkuun: Nyt tekisi koko ajan mieli heivata lisää turhaa tavaraa pois kaapeista pyörimästä, vaikka viimeisellä viikolla tunteet alkoivatkin jo nousta peliin. Aloin ajatella, etten voi luopua tuosta enkä tuosta, koska niihin liittyy sitä ja tätä. Pah, ei niihin edes oikeasti liity mitään. Tekosyitä korkeintaan. Oikeasti minulla on hyvin vähän sellaisia tavaroita, joilla on oikeasti syvempi merkitys minulle. Vielä olisi paljon sellaista, josta voisi ihan hyvin loupua. Aion todennäköisesti myös luopua niistä: Ei siihen mitään erillisiä haasteita tarvita. Tämä haaste oli vain sopiva alkusyäys sille, että opin vielä joku päivä erottamaan tarpeen satunnaisesta mielihalusta.

Kuukauden aikana huomasin, että olen vuosien varrella hamstrannut kaappeihin mitä kummallisimpia asioita. Olen myös säästänyt monia tavaroita sillä verukkeella, että niitä saattaa joskus tarvita. Ai, jaha. Mihin ihmeseen kahden (vegeruoalla elävän) ihmisen taloudessa tarvitaan neljää juustohöylää? Saatika yhtä munanleikkuria? Mitä ihmettä teen myöskään aikaa sitten kuivuneilla tusseilla tai kahdella vanhalla kännykällä, joista toista olen käyttänyt viimeksi 2004? Tai äjällä rikkinäisiä hiuslenkkejä?

Vaatteiden osalta luopuminen on minulle himena monimutkaisempaa, koska minun täytyy yrittää pitää eri kokoisia vaatteita kaapissa, jotta olisi aina jotain päälle pantavaa, vaikka kropan muodossa tapahtuisikin vaihtelua. Siksi en voi heittää kaapista pois ihan mitä tahansa tällä hetkellä epäsopivaa. Jos nyt heitän pieneksi käyneet farkut pois, olen seuraavalla dieetillä ilman housuja. Tavoitteenani olisi pysyä jatkossa sellaisessa kunnossa, että korkeintaan kaksi eri housukokoa riittäisi sen nykyisen kolmen sijasta. Tulen siis jatkossa pitämään itseni rasvavarastojen suhteen hieman siistimmässä kunnossa (näin olen tosin sanonut jo kaksi kertaa aiemminkin...). Noh, nyt aion pitää sanani. Oikeasti.

Vaikka luovuinkin yhteensä 490:stä tavarasta, ei se näy sunnossamme vielä kovinkaan hyvin. Osittain siitä johtuen, että meillä on läjäpäin kirppistavaroita olkkarissa ja moni erikoiskäsittelyä  (elektroniikkakeräys, energiajäte jne.) kaipaava tavara pitää viedä jäteasemalle ja kyseistä reissua ei ole tullut vielä tehtyä. Pitäisi kyllä tehdä, koska meillä on valtavasti energiajätettä odottamassa keräykseen päätymistä. Lisäksi löytyy paljon elektroniikkaromua, ongelmajätettä ja kaikenmaailman litkuja, joita ei voi kaataa viemäriin. Ehkäpä tavaroiden puuttumisen huomaa edes jossakin määrin siinä vaiheessa, kun saamme kirppishommat hoidettua ja nuo jätteet kiikutettua keräykseen.

Nyt on jollain tavalla helpottunut olo, kun on päässyt eroon paljosta turhasta. Aiemmin olen saattanut ajatella, että pitäisi hävittää sitä sun tätä, mutta syystä tai toisesta en ole osannut luopua kyseisistä tavaroista. Nyt luopuminen oli helpompaa, koska se oli tavallaan pakollista ja ulkoa määrätttyä. Olin toki itse omasta tahdostani lähtenyt mukaan haasteeseen ja tehnyt luopumispäätökset joka päivä itse, mutta en olisi tohtinut enää sanoa eläväni ekologisesti, jos olisin jättänyt päiviä väliin sen takia, että oli vaikea keksiä yli kahtakymmentä poistettavaa tavaraa. Vielä kiusallisempaa olisi ollut jättää koko homma kesken. Niinpä oli joka päivä pakko luopua jostakin, vaikka se tuntuikin välillä vaikealta. Vaikeus liittyi kuitenkin lopulta vain aikaansaamiseen: Kun luopumispäätöksen sai tehtyä, homma ei tuntunut enää ollenkaan kurjalta. Ilman tätä haastetta olisin tuskin koskaan luopunut monestakaan sellaisesta tavarasta, josta nyt luovuin. Tarvitsin vain ulkoisen "pakotteen" luopumisen suorittamiseksi.

Suosittelen jotain tämän kaltaista haastetta jokaiselle, jonka on vaikea tarttua toimeen ja oikeasti karsia kaapeista turhaa tavaraa pois. Jos tuntuu liian pelottavalta luopua monesta sadasta tavarasta, voi haasteen kutistaa vaikkapa viikon mittaiseksi: Silloin olisi karsittava pois ainoastaan 28 tavaraa. Oli karsittavia tavaroita sitten miten paljon tahansa, karsiminen olisi helpompaa, kun sitä ei tarvitsisi tehdä muuten vain, vaan takana olisikin jokin ulkoinen haaste.

Elämässä on paljon tärkeämpiäkin asioita kuin tavarat. Se, että voin elää rakastamani ihmisen kanssa, on parasta, mitä minulla on. Sitä ei yksikään tavara voi korvata. Mikään tavaramäärä ei korvaa rakkaimman ihmisen hymyä tai kosketusta. Tavarat eivät myöskään synnytä samanlaisia, aitoja tunteita kuin ihmissuhteet. Vaikka tavaroihin liittyykin monesti muistoja ja tunteita, ovat ne tunteet alunperin lähtöisin jostakin ihan muusta kuin itse tavarasta.

Lisäksi liika materia on pahaksi ympäristölle. Turmelemme elinympäristömme omalla mukavuudenhalullamme ja yltäkylläisyyden tavoittelullamme. Onko se oikein? Onko meillä oikeutta toimia vain omien halujemme ja kuviteltujen tarpeidemme mukaisesti, vaikka niiden seuraamukset olisivat kohtalokkaita?

Itse aion jatkossakin tehdä vastaavankaltaisia kokeiluja ja ottaa osaa haasteisiin. Tämän vuoden ajan olen mukana Vuosi ilman uusia vaatteita -haasteessa. Siihen rinnalle sopisi kyllä vielä muitakin. Olisiko ehdotuksia?

Kaikesta tavarasta en aio luopua. Meillä on valtaisi kokoelma elokuvia ja aiomme jatkossakin ostella niitä. Tähän mennessä melko suuri osa elokuvistamme on ostettu käytettynä ja niin tulee olemaan jatkossakin. Vaatteeni ovat myös pääosin käytettynä ostettuja. Huonekaluistamme moni on vanhoja ja käytettyjä. Sama koskee lautapelejä, astioita, kattiloita ja valaisimia. Puhelimeni on käytetty, kuten oli edellinenkin, joka on nyt rakkaani käytössä.

Maailman säästämiseksi ei tarvitse luopua kaikesta ja siirtyä pimeäään kellariin kyhjöttämään ja porkkanoita järsimään. Jokainen voi tehdä valintoja paremman maailman puolesta ja miettiä ennen ostopäätöksen tekoa tavaran tarpeellisuutta. Käytetyn ostaminen on ympäristön kannalta parempi vaihtoehto ja sopii myös useimmiten kukkarolle paremmin. Olisi tärkeää vähentää uuden tavaran (=jätteen) syntymistä. Jokainen käytettynä ostettu tavara vähentää tarvetta uudelle.

Älä osta uutena sellaista, jonka voit (järkevästi) hankkia käytettynä.
Yksi merkittävimmistä arkisista asioista ympäristön kannalta on ruokavalio. Ruokavalio vaikuttaa tuottamiimme hiilidioksipäästöihin jopa paljon puhuttua liikennettä enemmän. Ruokavalion vaikutuksesta riittäisi asiaa omaksi merkinnäkseen, joten en rupea asiaa tässä sen enempää availemaan.

Ennen kaikkea: Muista, mikä elämässä on oikeasti tärkeää ja tarpeellista.

lauantai 28. helmikuuta 2015

Onnistunut jalkatreeni ja päin sitä itseään mennyt yläkroppatreeni + katkennut yhteys

Välillä pitää puhua vähän treenaamisestakin, vaikka eilisestä treenistä on vieläkin lievä ketutus päällä.

Treenaan tällä hetkellä kaksijakoisella ohjelmalla, kolmena päivänä viikossa. Mukana on sekä voimaa että massaa tuottavaa treeniä. Treenit on jaettu seuraavalla kaavalla:
1. alakropan voima
2. yläkropan voima
3. alakropan hypertrofia
4. yläkropan hypertorfia

Torstaina kävin tekemässä alakropan voimatreenin. Salille kävellessä oli sellainen olo, että hommasta ei tule yhtikäs mitään. Toisin kävi. Kyykky pysyi koossa hyvin ja viimeiseen sarjaan sai lisätä painoa, tekniikan kärsimättä. Prässin kaksi ensimmäistä sarjaa olivat vähän liian kevyitä. Lisäsin viimeiseen 5 kiloa lisää painoa. Sekään ei sitten riittänyt, vaan toistoja tuli liikaa.

Koska treenaan vain kolme kertaa viikossa, teen jokaisen liikkeen viimeisen sarjan aina failureen (epäonnistuminen) asti. Näin saan pidettyä treenin tuovan rasituksen riittävänä.

1. Kyykky 57,5 kg: 2 x 5 ja 60 kg: 1 x 4 + fail
2. Takareidet laitteessa 42,5 kg: 2 x 5 ja 1 x 4 + fail
3. Prässi 205 kg: 2 x 7 ja 210 kg: 1 x 11 + fail
4: Pohkeet prässissä: 100 kg: 1 x 7 ja 110 kg: 1 x 7 ja 1 x 8 + fail
5. Vatsat laitteessa: 42,5 kg: 2 x 7 ja  1 x 5 + fail

Kyykkypainoni ovat melko pienet, mutta keskityn tällä hetkellä siihen, että saan tekniikan kohdilleen. En halua hajottaa paikkojani roiskimalla menemään miten sattuu.

Videotodisteita kyykystä ja prässistä (kummastakin videolla ensimmäinen sarja).
 


Eilinen yläkropan voimatreeni menikin sitten...noh, meni kuitenkin.

Kaikki alkoi oikeastaan jo matkalla salille: Jännitin maastavetoa jostain syystä ihan hirvittävästi. Mietin tekniikkaa päässäni ja pyörittelin ja kieputtelin asiaa liiaksikin. Sitten, kun tuli ensimmäisen työsarjan aika, iski rimakammo: Tanko meinasi jäädä lattiaan. Sain kuitenkin jotenkuten tehtyä viisi toistoa. Katsoin videolta ensimmäisen sarjani ja totesin, että tekniikka oli melkoisen kauhea. Päätin keskittyä seuraavassa sarjassa enemmän tekniikkaan. No, se seuraava sarja olikin sitten katastrofi: Taas rimakammo heti alkuun, jonka jälkeen yksi mitenkuten onnistunut toisto. Seuraava toisto jäi alle puolivälin. Helvetti. Siinä vaiheessa meni hermot ja pinna ja iski turhautuminen ja murhe sekä suru. Tinttasin jakani keskelle mavetankoa. Ei olisi kannattanut: Nyt minulla on oikean jalan jalkapohja kosketusarka ja kävellessä tuntuu ikävältä. Istuin lattialla kyynelehtimässä perseelleen mennyttä mavea. Olin pettynyt itseeni. Ja suututti, kun hommasta ei tunnu tulevan mitään.

Minulla on sellainen olo, etten hallitse keskikroppaani lainkaan – se on kuin ylikypsää spagettia. Pitää varmaan alkaa treenailla vatsoja enemmän, että saisi kroppansa edes jotenkuten hallintaan. Tällä hetkellä minulla menee puolet maveen tarvittavasta energiasta ja keskittymiskapasiteetista siihen, että yritän epätoivoisesti hallita keskikroppani. Toinen puoli menee siihen, että yritän pitää tekniikan kunnossa. Itse liikkeen suorittamiseen ei sitten enää riitäkkään energiaa eikä aivokapasiteettia: Ei hyvä lainkaan.Toki eilisen mave-epäonnistumiseen saattoi osittain vaikuttaa myös torstain jalkatreeni. Suurilta osin vika oli kuitenkin korvien välissä ja kropan hallitsemiseen liittyvissä ongelmissa.

Joskus mietin, että onko mahdollista, että Neurofibromatoosi vaikuttaisi jotenkin aivojen ja lihasten väliseen yhteyteen: Usein tuntuu, että minulla on jokin merkittävä hermo poikki aivojen ja lihasten väliltä. En ole vielä kolmen ja puolen vuoden treenailunkaan jälkeen onnistunut luomaan yhteyttä aivojeni ja lihasteni välille. En osaa liikkeitä tehdessäni keskittyä treenattavaan lihakseen vaan räpellän vain jotekin (miten nyt satun kulloinkin onnistumaan) ja tuntuma on täysin hukassa. No, voimatreenissä ei tuntumalla ole kovnkaan suurta merkitystä, mutta olisi se silti hyödyllistä osata pitää keskikroppa koossa liikkeen ajan. Se tekisi treenista turvallisempaakin. Minä en osaa. Myös koordinaatio tuntuu olevan suurimman osan ajasta aivan hukassa. Tällainen lihasten ja kropan tuntemiseen liittyvä ongelma syö treenimotivaatiotakin melkoisen paljon. On hyvin turhauttavaa, kun treenatessa ei edes tunne treenaavansa, kun heiluttelee kropaansa vain jotenkin, tuntematta lihaksissa tapahtuvaa rasitusta. Joudun keskittymään aivan tajuttomasti, että saan edes jotain tuntumaan. Useimmiten päässäni pyörii vielä miljoona muuta asiaa, jolloin keskittyminen liikkeen tekemiseen ei onnistu senkään vertaa kuin ilman päässä pyöriviä asioita. Tuntuu siltä, että olen käynyt yli kolme vuotta salilla vain heilumassa, saamatta mitään aikaan. Kuinka paljon enemmän olisin saanut aikaan, jos tuntisin kroppani paremmin ja osaisin hallita sen paremmin? Turhauttaa, kun ei opi tekemään asioita oikein ja kropan lihaksisto tuntuu vieläkin täysin vieraalta. Yritä siinä sitten vielä löytää motivaatio tekemiseen, kun mistään ei tule mitään, vaikka kuinka yrittäisi...

Löytyisikö jostain neurologiaa tunteva ihminen, joka osaisi kertoa voiko näillä ongelmilla olla yhteys Neurofibromatoosin kanssa? Pitää alkaa selvitellä tätä ihan lääkärien kanssa, mutta viimeksi neurologia ei oikein tuntunut kiinnostavan asiani, joten en jaksanut tuoda esille kaikkea mieltäni painavaa. Ei kiinnostanut alkaa repimällä repiä tietoa ulos ihmisestä, jonka pitäisi ammatinsa vuoksi olla velvollinen kuuntelemaan asiakasta ilman, että asiakas joutuu näkemään asian eteen ylimääräistä vaivaa. Toivottavasti tällä tapauksella oli vain huono päivä...

Noh. Perjantain treeneistä siis: Lopputreeni meni sentään jotenkuten paremmin, vaikka penkkiä tehdessä itkettikin vielä maven jäljiltä (epäonnistuminen otti jotenkin ylivoimaisen koville, vaikka eihän näiden itkuhanojen avaamiseen tarvita välillä yhtään mitään).
1. Maastaveto 90 kg: 1 x 5 ja 1 + fail ja 85 kg: 1 x 5 + fail
2. Penkki 32,5 kg: 2 x 5 ja 35 kg: 1 x 4 + fail
3. Ylätalja lapiokahvalla 45 kg: 1 x 6, 1 x 5 ja 1 x 4 + fail
4. Pystypunnerrus tangolla 25 kg: 2 x 6 ja 1 x 5 + fail
5. Kapea penkki 32,5 kg: 2 x 6 ja 1 x 5 + fail
6. Hauis kulmatangolla (tankoa ei laskettu painoon) 10 kg: 1x 7, 1 x 6 ja 1 x 7 + fail

Mietin pitkään, että laitanko mave-videon tänne. Laitoin. Siinä se nyt on, ensimmäinen sarja, jonka näkeminen sai toisen sarjan epäonnistumaan totaalisesti. Katsokaa ja oppikaa, miten hommia ei missään nimessä tule hoitaa:
Nyt pakenen piiloon maailmalta ja yritän saada keskikroppani hallintaan. Ja yritän löytää yhteyden aivojeni ja lihasteni välille. Voi olla, että siihen menee pieni ikuisuus, mutta aion kuitenkin yrittää. Jos Neurofibromatoosilla on jotain tekoa asian kanssa, nin sitten yritän vielä enemmän. Helkkari.

Viimeiset karsinnat: Tavarankarsintahaaste, päivät 23.–28.

Kuukausi on ohi ja minimalismipeli on koettu ja selätetty. Viimeiset kuusi päivää näyttivät tältä:

23. päivä kirpparimatkalle lähtivät vispilä, juustohöylä (mistä ihmeestä näitä on meille kertynyt?), kaksi avainketjua, kynttiläalusta, sydänheijastin, rullamitta, kelluva tuikkukippo, korttipeli ja kahvimitta. Energiajätteeseen mmatkaavat deodoranttipullon kuulat kauluksineen (itse pullot jäävät muuhun käyttöön) ja proteiinijauheen mukana tullut mittakauha. Metallinkeräykseen menee väännetty haarukka, yksi tarpeisiini vääränlainen tölkkiklipsu (säilyketölkistä) ja kaksi avaimenperän/heijastimen kiinnitysosaa. Vilkkuvasta kännykkäkorusta peräisin oleva koneisto päätyy elektroniikkakeräykseen.

24. päivä kirpparille päätymistuomion saivat kasviskeittokirja, käyttämättömät stay-up:t (väärän väriset minulle), kaksi omatekoista nahkakorua sekä kaksi tarrakiinnitteistä heijastinta. Päivän energiajätteeksi päätyivät alusvaatehenkarit ja tyhjä margariinirasia. Kolme vääntynyttä hakaneulaa löysivät tiensä metallinkeräykseen. Painajainen ennen joulua -aiheiset kuvat (toinen peräisin vanhasta lompakostani ja toinen laukusta) jätteeksi. Ajattelin ensin tehdä niistä jotakin, mutta ehken sittenkään...sisältävät valitettavasti PVC:tä, jonka takia eivät ole kelvollisia energiajätteeseen. Nahkasilppu ja -suiro päätyvät kokeeksi Facebookin materiaalitorille. C-kasettien kansipaperit kippasin paperinkeräykseen. Niin, ja sukka, jonka melkein unohdin. Jätteeksi se reppana meni.

25. päivä lahjoitukseen ja kirpparille lähti vaatteita, pipoja, huivi, sukat ja laukkuja. Yksi risa laukku päätyy jätteeksi, kunhan ensin irrotan siitä vetoketjun ja hihnan kiinnityslenkit talteen. Puhkikuluneet villasukat jätteeksi, koska ovat sen verran pahasti puhki, ettei parsiminenkaan enää pelasta niitä.
(Jösses, että on muuten tärähtänyt kuva!)

26. päivä kaksi Kuntosali & Fitness - lehteä läksivät kohti paperinkeräystä. Vihreä purkki menee kirpparille kuin myös muistivihko ja muutama tyhjä DVD-kotelo, norsukoru ja ötökkäriipus. Tyhjä shampoo-pullo (joka jostain käsittämättömästä syystä on sekin pyörinyt nurkissa ties miten pitkään) energiajätteeseen, seuranaan c-kasettikoteloita ja pari korurasiaa. Epämääräinen muovikotelo päätyy jätteeksi sisältämänsä PVC:n takia, muuten menisi energiaan. Energiaan päätyy repaleinen (muovipintainen) paperikassi, josta otan ensin nyöriset sangat talteen.

27. päivä lahjoitukseen hiuspinnejä. Ei näistä paljoa ole sanottavaa. En itse tällaisia tarvitse. Ei oikein takkujen kanssa pysty tällaisia käyttämään.

28. päivä energiajätteeksi lähti läjä c-kasettikoteloita. Oikeasti näitä on 4x28, eli yhteensä 112. Ajattelin lyödä ne kaikki samaan nippuun. Tuntui hassulta, että olisin hävittänyt haasteen myötä vain 28 koteloa ja sitten myöhemmin loput. Samantien vain kaikki menemään. Nämä ovat päätyneet minulle, kun keräsin Facebookin kautta c-kasetteja erilaisiin projekteihin. Nyt sain vihdoin aikaseksi tehdä jotain projektin eteen (toisin sanoen sain hävitettyä tarpeettomat materiaalit :D).

Nyt on kadotettu yhteensä 406 (+84) tavaraa. Huh!

Haaste ohi ja kaapit hieman kevyemmät. Aiheeseen liityviä fiiliksiä kirjailen ylös, kunhan saan aikaiseksi.

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Punapää, palmikkopipo miehelle

Vegebodari sai itselleen vegepipon. Tämä on itse asiassa joululahja, mutta muodostui pipoksi vasta nyt, koska hoksasin pipoidean liian myöhään (eli pari päivää ennen aattoa). Ostin rakkaalle pelkät langat joululahjaksi ja laitoin pakettiin kerien seuraksi pienen paperilappusen, jossa lupauduin tekemään langoista pipon/hanskat. Sain aloittaa piposta. Väriksi valikoin punaisen, koska rakas on semmoinen punaisesta ja pinkistä tykkäävä höpsö. Mietin myös pinkkiä, mutta punainen oli turvallisempi valinta, koska kävin hakemassa langat omin päin. Ajattelin, etten kuitenkaan osaa ostaa oikeansävyistä pinkkiä. Ja olisi se pinkki ollut ehkä turhan rohkea valinta pipoon muutenkin. Tai mistä sitä koskaan tietää...seuraavat langat ostan niin, että kohde on mukana valitsemassa. Pipon valmistumisessa kesti hieman, kun jäin pähkäilemään mallia ja olen intoillut yhden jos toisenkin käsityön kanssa: Kaikenlaista valmistuu tipoittain, sieltä sun täältä. Nyt tuli valmiiksi tämä.

Lanka on SMC:n Bravoa. Se on eläinkuiduista vapaa, sataprosenttinen akryylilanka. Langan kestävyydestä ja nukkantumisherkkyydestä minulla ei ole mitään tietoa, mutta se selviää kyllä käytössä ajan myötä. Neuloessa lanka vaikutti ihan suht laadukkaalta, ainakin hintaansa nähden.

Pipon malli on hyvin yksinkertainen, omasta päästä kiskottu. (Sen on näköinenkin :D)
 
Olen suurin piirtein tyytyväinen lopputulokseen. Kavennuksista ei tullut ihan sellaiset kuin olin ajatellut, mutta ihan kelvolliset silti. Ensi kerralla sitten paremmat. Ensi kerralla haluan tehdä vähän haastavemman mallin muutoinkin.

Olen turhankin kriittinen omia töitäni kohtaan, joten ehkä on parempi, että keskityn muiden mielipiteeseen omani sijasta. Tärkeintä on, että pipon saaja on tyytyväinen.

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Tavarankarsintahaaste, päivät 14.–22.

Nyt tulee jättimäinen minimalismi-postaus. Nämä ovat vähän jääneet. Taloutemme toinen osapuoli nukkuu tällä hetkellä pitkälle iltapäivään, enkä voi sen takia mennä kaivelemaan makkarin kaappeja ennen kuin vasta alkuillasta, jolloin minulla on myös ensimmäistä kertaa päivän aikana mahdollisuus käyttää ompelukonetta. Jos saan tavarat illalla kerättyä ei niitä pysty enää heikon valaistuksen takia kuvaamaan. Siksi nämä ovat vähän jääneet rästiin, mutta nyt skarppasin ja kuvasin kaikki väliin jääneet päivät.

Neljäntenätoista päivänä kävin läpi kynävarastojani. Karsin sieltä pois 14 toimimatonta yksilöä. Nämä päätyivät valitettavasti sekajätteeseen, koska muuta vaihtoehtoa ei oikein ole.

Viidentenätoista päivänä lähti vielä kaksi kynää, jotka eivät lauantain satsiin mahtuneet. Kynät päätyivät jätteeksi. Kirppikselle lähti sunnuntaina lastenkirja, palapelipallo, pinsetit, neulahuovutettuja sydämiä (+lumihiutale) ja huovutettu kori, joka tosin oli alunperin vähän epämääräinen patalappu, jonka pesin kokeeksi kuudessakympissä ja tuollainen siitä sitten tuli.

Kuudestoista päivä oli vaatepainotteinen: Kirppikselle ja lahjoitukseen lähti pino vaatteita, pari pipoa ja huivi. Kirppikselle kulkeutui myös pari vinyyliä. Yksi tyhjä vinyylikotelo päätyi kartonkikeräykseen ja kolme lehteä vein paperinkeräykseen.

17. päivänä kävin meidän hiustarvikelaatikon läpi ja heitin sieltä roskikseen ja metallinkeräykseen rikkinäisiä ponnareita ja pinnejä.

18. päivänä kirppismatkalle lähti kirja, DVD, partiohuivi, valokuvakehys, avaimenperä, kaksi sormusta, kaulaketjuja ja ranneketju. Autolaturin (toimimaton) plugi päätyi elektroniikkakeräykseen, risa laukku sekajätteeksi ja pinnit metallinkeräykseen.

19. päivä  = 19 säilyketölkin kantta. Löysin nämä keittiön laatikoista. En käsitä, että miksi ihmeessä olen jemmannut tällaisia laatikkoon, kun ei näille ole edes purkkeja olemassa...Metallinkeräykseen.

20. päivä oli sekalaisen tavaran päivä. Päivän jälijilta paperinkeräykseen lähtee nippu vanhoja papereita. Vanha herätyskello, johon paristoa vaihtamalla ei saanut enää eloa, päätyy elektroniikkakeräykseen. Kasviskeittokirja ja Hotakaisen Juoksuhaudantie lähtevät kirpparille. Kirjepaperi, aurinkolasit, ötökkäriipus, koristekivet, kulho, purkki, tilkkupussukka, kirjepaperi, huivi ja puiset sienikuviot vien myös kirpparille. Muovinen purkinkansi menee energiajätteeseen. Pillit laitan varmaan Facebookin materiaalitorille. Kirppikselle lähtee myös kolme leffaa, joiden havaitsin kokoelmaa listatessani olevan tuplakappeleita. Risat legginssit ja poronluinen, kuksan mukana tullut "lusikka" menevät jätteeksi.

21. päivä oli leffa-aiheinen. Kirppikselle päivän jäljilta lähtee lautapeli, joita meillä on kaksi, koska löysin toissajouluna mokoman kirpparilta ja saatiin samanlainen ystäväpariskunnalta joululahjaksi. Jätteeksi menee kaksi hiuslenkkiä. Paperinkeräykseen päätyy Painajainen ennen joulua -juliste ja pino VHS-leffojen kansipapereita. Rautalisän mukana tullut mittalusikka menee energiajätteeseen ja pyörän lamppu kirppikselle.

22. päivä (eli tänään) energiajäätteeseen menee pino tyhjiä margariinirasioita, joiden kohdalla jälleen ihmettelen, että mikä tarkoitus niiden säästämisellä on ollut. Lisäksi kiertoon (mahdollisesti ensin Facebookin materiaalitorille ja sen jälkeen energiajätteeksi) menee pino proteiinijauheiden mukana tulleita mittakauhoja. En ymmärrä miksi ihmeessä jokaisessa prodejauhepussissa pitää olla mukana oma mittakauhansa. Siitä syntyy vain älytön määrä jätettä...

Tähän mennessä poistoon on päätynyt 253 tavaraa. Huh!

perjantai 13. helmikuuta 2015

Tavarankarsintahaaste: Päivät 10.–13.

 Kaappien tyhjentely jatkuu.

Tiistai oli melko vaatepitoinen päivä, vaikka asusteitahan tuossa enemmän on kuin vaatteita.

1. Repaleiset tennarit, joista pelastin nauhat talteen. Nämä ovat valitettavasti sen verran rikki, että päätyvät jätteeksi. Höh ja harmitus!
2. Kameran laatikko. Nyt sopii kysyä, että miten ihmeessä minulla on tällainen ylipäätään tallessa? Johtunee ehkä Vegebodarin tavasta säästää pelikonsoleiden yms. laatikot. Tämäkin on vain jäänyt pöyrimään kaappeihin yli neljäksi vuodeksi. Nyt se saa luvan kadota kartonkikeräykseen.
3. Musta kassi. Tykkään vuorikankaan ja painatuksen neonvihreästä sävystä, mutta miksi ihmeessä kassiin on pitänyt painaa kissankokoisilla kirjaimilla ”Wild Base”? Valitettavaa, että mokoman tekstin takia haluan luopua tästä muutoin niin kivasta kassista. En vain yksinkertaisesti voi sietää kyseistä tekstiä.
4. Keltainen t-paita, jossa on joku käsittämättömän ruma disco-painatus. En tiedä miksi minulla edes on ollut mokoma vaatekappale vuosikausia kaapissani. Se saa (toivottavasti) uuden kodin kirpparin kautta.
5. Kyyhkysin kuvioitu toppi. Tämä olisi muuten aivan ihana, mutta koko on väärä. Koon (s) pitäisi periaattessa olla jopa liian pieni minulle, mutta toppi on malliltaan niin omituinen, että se näyttää viisi numeroa liian suurelta. Kuka ihme käski tehdä kaikista nykypäivänä myytävistä paidoista lyhyitä ja leveitä? Ei ole hauskaa kulkea ympäriinsä ylisuureen, navan paljastavaan telttaan verhoutuneena.
6. Musta pipo, joka ei liiemmin näy kuvassa. Ihan tavallinen kotitekoinen pipo, mallia kaksi oikein & kaksi nurin. Tylsä ja käyttämättömänä kaapissa pyörinyt, siksi sen matka käy kirpparille.
7. Punainen pipo. Vääränkokoinen isoon päähäni, jota takut vielä entisestään kasvattavat. Tämänkin vien kirpparille.
8. Keltainen myssy. Tätä käyttäisin ihan ehdottomasti, jos vain saisin kyseisen vaatekappaleen mahtumaan päähäni edes jollain tavalla fiksusti. Kiikutan tämän haikein mielin kirpparille.
9. Heijastin, joka on liian tylsä käyttööni. En kai vain ole nirso? Toivottavasti kirpparilla käy vähemmän nirsoja ihmisiä, joille tämä kelpaa...
10. Hiuspinni vai mikä lie hainhammas/-leuka tämä nyt sitten ikinä onkaan. Käyttäisin omien hiusteni kanssa, jos sen alle mahtuisi vähän enemmän kuin kaksi takkupötköä. Onneksi maailmassa on suorahiuksisia ihmisiä, joista ehkä joku tulee löytämään tämän kirpparilta.
Yhtestoista päivä oli korupainotteinen.

1. Chris Isaak'n Wicked Game -vinyyli. Olisi ihan kiva joo, mutta tämän pyörittämiseen ei ole enää vuosiin ollut mahdollisuutta. Kirpparille. Haikein mielin.
2. Hajuvesi. En käytä. Kirpparille.
3. Pororiipus (tai joku, mahdollisesti avaimenperä – mene ja tiedä...). En käytä tällaista. Kirpparille siis!
4. Hopeakorukurssilla itse tekemäni ranneketju. Ihan kiva joo, mutta en erityisemmin tykkää hopeakoruista, etenkään sellaisista, joissa ei ole mitään jujua. Olisihan tämä sentään itse tehty, mutta silti jotekin...merkityksetön. Kirpparille.
5. ja 6. Heijastimet. Kolisevat ja kilisevät. Kirpparille.
7. Hopeinen sormus. Taas sitä hopeaa. Kirpparille.
8.–10. Hopeiset kaulaketjut. Jälleen. Kirpparille.
11. Nahkainen rannekoru. Nätti, mutta jotenkin...nahkainen? Kirpparille.

Kahdentenatoista päivänä lähetin kirppismatkalle 12 pääsiäismunista ilmestynyttä yllätyslelua. (Toinen Mario-pommeista vaihtui kuvan ottamisen jälkeen Paavo Pesusieni -hahmoon. Hups!)

Kolmantenatoista päivänä luokittelen (itselleni) turhiksi seuraavat:

1. ja 2. Pakettirusetit. Ovat kertaalleen käytettyjä, mutta täysin ehjiä ja uudelleenkäytettävissä. Itselläni ei ole näille käyttöä, tai ainakaan halua käyttää. Kokeilen kirppistä, jonka jälkeen lahjoitukseen ja lopulta energiajätteeseen, jos ei kelpaa kenellekään.
3.–7. Lahjanarua. Näille ei myöskään ole käyttöä. Paketoin ne vähäiset paketit, joita teen, persoonallisemmilla ja ekologisemmilla tavoilla. Kokeilen näillekin ensin kirppistä ja siitä sitten lahjoitusta ja nämäkin lopulta harmillisesti energiajätteeksi, jos ei löydy vastaanottajaa.
8. ja 9. Kaksi tyjää shampoopulloa. Nämä voisi täyttää uudelleen monessa ekokaupassa, mutta itselleni on kertynyt näitä pulloja turhan monta (kun olen usein unohtanut tyhjän pullon kotiin Tampereelle lähtiessäni ja sitten on pitänyt ostaa uusi). Vessan kaappiin jää vielä kaksi vastaavaa tyhjää. Energiajätteeseen.
10. Kirjepaperia ja -kuoria. Yritän myydä nämä kirppiksellä. Jos ei onnistu, lahjoitan jollekin.
11. Hopeinen rannerengas. Olen tehnyt tämänkin itse hopeakorukurssilla. Tämä pois samasta syystä kuin aiemmat hopeakorut. Kirpparille.
12. Ammattiliiton jäsenkortti lavasteopintojen alkupuolelta (vuodelta 2010). Miksi minulla edes on ollut tämä säilössä? Sekajätteeseen, koska ei valitettavasti sovellu energiajätteeseen.
13. Opiskelijakortti. Sama tuomio kuin edellisellä.




Yhteensä olen nyt luopunut 91 tavarasta.

tiistai 10. helmikuuta 2015

Tavarankarsintahaaste, päivät 7–9

Projetini hankkiutua eroon turhasta tavarasta jatkuu. Nyt esittelyssä lauantai, sunnuntai ja maanantai.

Seitsemäntenä päivänä, eli maanantaina, kaivelin laatikoista seitsemän rintamerkkiä: Kolme Sasky-merkkiä (nämä päätyivät Saku Stars -reissun aikana varastoihini), punatulkku, itserakkausmerkki, Ramones-merkki ja New Kids on the Blog -merkki) 

Sunnuntaina matkaan lähtivät:

1. Musta pipo, jonka sain vaatetusopintojen aikana, kun liityin Kemianliiton opiskelijajäseneksi. Tämä on siitä asti pyörinyt kaapeissani, vaikka kukaan ei koskaan käytä sitä. Siksi se saa nyt luvan lähteä kirpparille.
2. Peltipenaali. Kirpparille.
3. Avainnauha tai joku sen kaltainen, joka oli oikeasti kaulanauha minikokoiselle kuulakärkikynälle. Kyllä, kerrassaan turhanpäiväistä. Irrotin kynän omaan käyttöön ja vien nauhan kokeeksi kirpparille, josta mahdollisestivaikkapa Facebookin materiaalitorille, jos ei mene kaupaksi.
4. Espressomuki, tai joku vastaava. En tiedä kahvijutuista mitään. Ostin tämän aikoinaan kirpparilta neulatyynypohjaksi. Nyt hoksasin, että se on liian tylsä sellaiseen. Kirpparille.
5. 5 kpl lasinalusia, jotka olisin voinut laskea kunkin omaksi tavarakseen, mutta halusin laskea ne yhdeksi, jotta pääsen useammasta tavarasta eroon haasteen aikana. Kirpparille.
6. Kaulauhuivi, joka jatkaa matkaansa kirpparille.
7. Juustohöylä. Meillä on kummallisen monta juustohöylää siihen nähden, että taloudessamme on eletty jo kolme vuotta pelkästään vegeruoalla. Juustohöylät ovat tosin käteviä myös vaikkapa kurkun ja juuresten viipaloinnissa. Tämän matkatessa kirpparille meille jää vielä kaksi höylää. Onneksi Violifen juustoja saa nykyään Tampereeltakin, niin tulee höylille väillä juustokäyttöäkin
8. Violetti karvapipo, joka päätyy kirpparille, koska näyttää liian hassulta päässäni.

Yhdeksäntenä päivänä kirpparille lähtee viisi VHS-kasettia, koska kyseiset klassikot löytyvät (Lumikkia lukuun ottamatta) hyllystä nykyaikaisemmissa formaateissa. Lisäksi kirpparille matkaa American Crime -dvd, koska leffa on sen verran epämieluisa (olematta silti huono), ettei me haluta nähdä sitä enää uudelleen, vaikka Ellen Page onkin aika kiva. Vihreä juomapullo lähtee turhakkeena kohti kirpparia. Kahdeksantena tavarana kirppikselle menee vyö, joka on liian pieni (se on myös nahkaa, joka sinänsä ei minulle ole ongelma, koska se löytyy jo valmiiksi kaapistani). Yhdeksäs ja eilisen viimeinen kirppislaatikkoon siirtyvä tavara on muki, joka on ehkä ihan söpö, mutta ei tarpeeksi oman tyylini mukainen.

Yhteensä olen luopunut 45 tavarasta.

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Simppelit linssipihvit

Nämä yksinkertaiset pihvit ovat yksi niistä ruoista, joilla aikoinaan hurmasin Vegebodarin makunystyrät ja masun. Nyt, yli viisi vuotta myöhemmin, kyhäsin näille julkisen reseptin, joka noudattaa pitkälti pihvien alkuperäistä koostumusta. Ainoastaan gluteenijauhot eivät kuuluneet alkuperäisiin pihveihin. No, myöskään sipulia ei joka kerta eksynyt mukaan. Sen voi jättää pois nytkin, jos siltä tuntuu. Koostumuksen kannalta sipulilla ei erityisemmin ole merkitystä. Itse lisään sitä mukaan pelkästään maun vuoksi.

Taikinasta tulee reilu parikymmentä pihviä. Halutessaan taikinan voi vaikkapa puolittaa, jos määrä tuntuu suurelta. Itselläni taikinasta tuli vajaa kolme pellillistä pihvejä, joten paistaminen vaati oman aikansa - pihvit olisi toki voinut asetella tiheämmin, niin olisivat ehkä juuri ja juuri mahtuneet kahdelle pellille.
 Pihveihin tarvitset:
  • 5 dl punaisia linssejä (kuivana mitattu)
  • reilu litra vettä
  • 2 kasvisliemikuutiota (Käytin näitä, joita löytyy mm. Punnitse & Säästä -liikkeistä. Itse pidän kovasti nimenomaan näistä linssipihvien teossa.)
  • 1–2 sipulia
  • rypsiöljyä
  • 3 rkl tomaattipyrettä
  • 3 rkl soijakastiketta
  • 2 rkl makeaa chilikastiketta (Sitä sellaista, jota myydään puolen litran lasipulloissa lähes kaikissa ruokakaupoissa.)
  • reilu 2 tl (savu)paprikajauhetta
  • 2 tl currya
  • 1 tl juustokuminaa
  • (suolaa maun mukaan)
  • 1 dl korppujauhoja
  • 1 dl gluteenijauhoja
Huuhtele linssit heitä ne kiehuvaan veteen, johon on sekoitettu kasvisliemikuutiot. Keitä linssejä kymmenisen minuuttia. Vältä linssien keittämistä täysin pehmeiksi, mutta minkäänlaista katastrofia ei synny, vaikka linssit kypsyisivät vanhingossa mössöksi asti. Älä kaada jäljelle jäänyttä keitinvettä pois - sille on käyttöä oikeanlaisen koostumuksen aikaansaamiseksi. Kuori ja pilko sipulit ja kuullota ne öljyssä paistinpannulla. Sekoita mausteet, suola ja sipulikuutiot kypsennettyihin linsseihin. Lisää joukkoon keskenään sekoitetut korppu- ja gluteenijauhot. Sekoita hyvin. Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen ja anna pihvitaikinan vetäytyä, kunnes uuni on lämmennyt.

Nostele taikinasta tasakokoisia kekoja leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Kaada tilkka öljyä jokaisen keon päälle ja taputtele keot käsin pihvien muotoon. Paista n. 18 minuuttia (kunnes pinta saa hieman väriä - liian pitkä paistoaika saattaa kuivattaa pihvejä liiaksi). Käännä pihvit varovasti lastalla noin puolessavälissä paistoa.

Gluteenijauho on valmistetaan erottamalla gluteeni vehnästä. Se on erittäin proteiinipitoinen (yli 80 g/100g jauhoa) ja pihveille yms. sitkoa antava jauho. Gluteenijauho ei luonnollisesti sovellu keliaakikoille. Gluteenijauhoa voi ostaa muun muassa Vegetukusta ja Runsaudensarvesta (löytyy myös Punnitse & Säästä -liikkeistä). Savupaprikajauhetta löytyy myös edellä mainituista liikkeistä, mutta sen voi aivan hyvin korvata tavallisella paprikajauheella.Pihvitaikinaan voi halutessaan pilkkoa vaikkapa punaista paprikaa väriä ja makua antamaan. Paprikakuutiot voi kuullottaa sipulin kanssa pannulla ennen taikinaan lisäämistä.

perjantai 6. helmikuuta 2015

Tavarankarsintahaaste: Päivät 4–6

 Tavaranhävitys jatkuu.
Neljäntenä päivänä eteenpäin lähtivät seuraavat:
1. Marmoroitu kulho: Ihan kiva, mutta ei ihan minun makuuni – kirpparille.
2. Marmoroitu kulho vol. 2 – kirpparille.
3. Morttelin kulho. Kävi niin ikävästi, että morttelini pääsi putoamaan lattialle ja survin hajosi pirstaleiksi. Kulho on ilmeisen vankkaa tekoa, kun säilyi ehjänä. En koe meidän hyötyvän pelkästä kulhosta yhtikäs mitään. Toivottavasti jossain on joku, jolla on pelkkä survin – kirpparille.
4. Munanleikkuri. Hitto. En keksinyt mitään järkevää käyttöä tälle kahden vegeruokailijan taloudessa. Kyllä tällä kai voisi viipaloida vaikka herkkusieniä, mutta osaan käyttää veistäkin – kirpparille.
Viidentenä päivänä matkaan lähtivät:
1. Pari kertaa käytetyt tennarit. En tiedä mitä ihmettä ajattelin ostaessani valkoiset tennarit. Minä, maailman ahkerin kuralammikkojen ja ojanpenkkojen koluaja, menen ja ostan valkoiset kengät...Äly hoi, älä jätä! Kirpparille!
2. Aurinkolasit. Eivät oikein pysy päässä ja ovat muutenkin huonot – kirpparille.
3. Aurinkolasit. Nämä ovat vain muoviset lasit ilman vahvuuksia. Näillä ei ole mitään tekemistä suojaamisen kanssa ja päätyvät siksi kirpparille.
4. Rikkinäiset nappikuulokkeet, jotka olen jostain ihmeen syystä jemmanut lipaston laatikkoon. Elektroniikkakeräykseen.
5. Kännykkäpussi. Tässä on jonkinsortin vyökiinnityshommakin. En tee tällaisella mitään, ja taitaa olla vielä vääränkokoinenkin luurilleni. Kirpparille.
Kuudentena päivä (tänään siis) uusiin seikkailuihin pääsivät:
1. Taskusanakirja. Älypuhelinaika mahdollistaa sen, että sanakirja on aina mukana, kompaktissa muodossa. Vaikka olenkin vanhanaikainen ja tykkään etenkin kotona tarkistaa sanat ennemmin paperiversiosta (joskin pelkkien yksittäisten sanojen kohdalla turvaudun nettisanakirjaan sen nopeuden takia), on tämä melko turha teos, eniten ehkä suppeutensa takia. Melko vanhakin tämä jo taitaa olla ja siksikin omaan käyttööni soveltumaton – kirpparille.
2. Kännykkä. Tämä on haikea luopuminen, onhan mokoma suloisuus sentään ihka ensimmäinen kännykkäni. Tämä lähtee elektoroniikkakeräykseen.
3. Kännykkä. Viimeinen peruspuhelin, joka minulla on ollut. Yksi niistä harvoista kamerattomista puhelimista, joita silloin sai. Tämä menee myös elektroniikkakeräykseen.
4. Laturi edelliseen. Ensiksi kirpparille, jos joku vaikka vielä tarvitsisi. Jos tämä ei mene kaupaksi, vien mokoman elektroniikkakeräykseen.
5. Purkinavaaja. En osaa käyttää tällaista varrellista. En myöskään tiedä mihin kaksi saman katon alla elävää ihmistä tarvitsevat useita purkinavaajia – Kirpparille.
6. Iphone 4s:n kuori, joka ei omaan luuriini sovellu ja vanhan luurini uusi omistaja (vegebodari) hankki itselleen äijäpisteitä nostavat Hello Kitty -kuoret, joten Wall-E jäi työttömäksi. Vähän se on kärsinyt kulmastaan, mutta ajattelin silti yrittää, jos kelpaisi jollekin tarvitsevalle jollain minimaalisella hinnalla. Kirpparille siis!


Yhteensä olen luopunut 21 tavarasta.