tiistai 30. joulukuuta 2014

Takkuja vaihdellen – vuodesta 2005

Takut (yleisesti rastat) ovat osa minua. Niin vahva osa, etten osaa enää olla ilman mokomia. Ensimmäiset ilmestyivät päähäni keikkumaan kesäkuussa 2005 ja pysyivät siihen asti kunnes kesällä 2007 ne piti leikata pois, jotta pääsin eroon maailman ilkeimmistä pääseuralaisista, joita täiksikin kutsutaan. Se hetki, kun istuin ulkona sakset kädessäni ja tunsin leikkeleväni osaa identiteestistäni maahan palasiksi, syöpyi mieleeni varmaan ikiajoiksi. Sen jälkeen suorat hiukset eivät ole enää tuntuneet omilta - peilistä on katsonut jollain tapaa vieras otus.

Näistä ensimmäisistäni olisi hyvinkin paljon kuvia, mutta tässä yhteydessä julkaisen kaksi kuvaa niiden viimeisiltä elinviikoilta.
Hetkeä ennen silppuamista - Viimeisiä kuvia näillä hiuksilla.
Sen jälkeen minulla oli takut syksystä 2008 alkuvuoteen 2009, jolloin kyllästyin niihin, koska ne eivät olleet yhtä kivat kuin ensimmäiset, ja leikkelin ne keesin kautta lopulta kokonaan pois. Tuolta ajalta ei taida olla kuin yksi suurinpiirtein fiksu kuva:
Kesällä 2012 päätin taas takuttaa hiukseni. Nämä palleroiset jäivät kuitenkin hyvin lyhytikäisiksi – leikkasin mokomat nimittäin jo keväällä pois ja seuraavana kesänä ompelin irtopötköt toiselle puolelle päätä. Huonon kiinnipysyvyytensä takia ne eivät kuitenkaan keikkuneet päässäni kovinkaan kauaa, koska kyllästyin noukkimaan irtopötköjä kylppärin lattialta suihkussa käynnin jäljiltä.
Viikonloppuna en enää kestänyt odotella hiusten kasvamista: Tartuin kampaan ja sotkin hiukseni itse, kun epätoivoisiin Facebook-avunpyyntöihini ei oikein tullut vastauksia. Helppo homma se ei yksin suoritettuna ollut ja takaraivon pötköt ovat vähän semmoisia ja tämmöisiä, mutta ovatpahan ainakin luomut ja itse tehdyn näköiset. :)
Tärvelin siinä sivussa myös kampani. Kuvassa se on vielä suurinpiirtein ehjä, illan ja seuraavan päivän aikana tekemieni takkufiksailujen myötä piikkien määrä harveni entsiestään. Takkukammaksi aikoinaan hankkimani metallinen koiran kampa on jäänyt ilmeisesti vanhempieni nurkkiin pyörimään, niin piti tyytyä heiveröiseen muovikampaan – ja näin siinä sitten kävi:
Nyt odottelen jännityksellä millaisiksi luonto lähtee näitä uusimpia kehittämään. En viitsi hirveästi ohjailla kehitysprosessia, mutta vähäsen erottelen toisiinsa takertuvia juuria ja sotken aukeamaan pyrkiviä pötköjä – etenkin, kun hiuslaatuni on pahasti suoristumaan pyrkivä ja vastustaa takkuuntumista viimeiseen asti (sotkussa ne silti aina ovat, mutta silloin, kun niiden haluaisi pysyvän tietyllä tavalla, niin eivät varmastikaan pysy).

maanantai 29. joulukuuta 2014

Parempi vuosi

Vuosi vaihtuu parin päivän päästä. Yleisen tavan mukaista on luvata kaikkea kummallista. Itse en näistä uudenvuodenlupauksista erityisemmin perusta. Miksi pitää käyttää vuoden vaihtumista tekosyynä sille, että voi tehdä lupauksia, joita ei kuitenkaan pidä? Etenkin, kun jo luvatessaan tietää, ettei pysty lupauksiaan pitämään. Tehdään lupauksia, joita ei ole edes aikomusta pitää. Ruma tapa toimia.

Jos lupaamisen sijaan ihmiset ajattelisivatkin vuoden vaihtumisen myötä tulevat muutokset haasteina ja tavoitteina? Ei ainakaan tarvitsisi pettää lupauksiaan ja sitä kautta asettaa lupausten kohteita alempaan arvoon ja välinpitämättömyyden kohteiksi.

Mitä järkeä on sitä paitsi erikseen luvata, ettei syö karkkia kuukauteen? Tai että laihduttaa viisi kiloa?  Ja miksi siihen tarvitaan vuoden vaihtuminen, että voi ryhtyä moiseen? Kuka ylipäätään haluaa luvata olla kuukauden ilman karkkia? Varsinkin, kun moisia lupailevat usein sellaiset, jotka eivät ole aikomuksissakaan olla ilman karkkia.

En aio luvata mitään konkreettista, mutta haluan ja yritän olla parempi läheisiä ihmisiä kohtaan - erityisesti äärimmäisen rakasta vegebodaria kohtaan. Tiedän, että olen äksyillyt ja ilkeillyt ihmisille turhankin paljon, ollut rasittava ja vaikea puoliso ja hoitanut ihmissuhteitani muutenkin vähän miten sattuu. Toki mennyt vuosi on ollut monella tapaa haasteellinen, raskas ja vaikea - etenkin loppua kohden. Näin ollen ei toisaalta voi olettaakaan, että olisin ollut kuin enkeli joka käänteessä. Ensi vuonna haluan kuitenkin yrittää olla parempi. Edes vähäsen. Jos en muuten, niin edes itselleni. Yritän ajatella pitkästä aikaa myös itseäni, viimeistään vuodenvaihteesta lähtien. Erityisen tärkeää kaikki edellinen olisi Kurpur-tarinan säilymisen kannalta.

En lupaa olla mitään tiettyä, mutta haluan olla - ja lupaan yrittää.
Haluan olla parempi meille.
Asetin itselleni jo yhden arkisemmankin tavoitteen ensi vuodelle: Liityin Facebookissa "Vuosi ilman uusia vatteita" -haasteeseen.

Vaateteollisuus kuluttaa valtavasti luonnonvaroja. Lisäksi siihen liittyy riistoa ja epäeettisyyttä. Vaateteollisuuden epäekologisuudesta ja -eettisyydestä saisi kummastakin oman blogimerkintänsä, jos niitä lähtisi tarkemmin availemaan. Kaatopaikoille päätyy vuosittain valtaisat määrät käyttökelpoisia vaatteita - osa olisi sinällään käytettävissä, osa jatkojalostuksen myötä. Ihmiset kantavat kaupoista koteihinsa kassikaupalla vaatteita, jotka hetkeä myöhemmin päätyvät kirpputorille myyntiin, pahimmissa tapauksissa täysin käyttämättöminä. Rajuimmin tämä ilmiö on havaittavissa alennusmyyntien jälkeen, eli juurikin esimerkiksi näin joulun jälkeen ja vuodenvaihteessa.

Vuosi ilman uusien vaatteiden ostamista ei ole minulle mikään maailman vaikein haaste, mutta silti sen verran kova, että lähden kokeilemaan miten moinen teko minulta onnistuu. Muutaman vaateliikkeen rekit kuitenkin houkuttelevat minuakin turhan paljon, etenkin näin alennusmyyntien aikaan. Lisäksi minussa asuu alusvaatehamsteri. Kirppareilta ostelenkin sitten vaatteita melko paljon. En kuitenkaan aio kieltää itseltäni sitä - ja haaste kuitenkin sallii kirppistelyn. Itse voisin lisätä haasteen haasteellisuutta sillä, että en sallisi itselleni myöskään alusvaatteita uutena. Se voisi nimittäin olla tehokas keino saada itseäni niskasta kiinni ja päätyä vihdoinkin kokeilemaan pikkareiden ompelua vanhoista t-paidoista. Nyt saan myös hyvän tekosyyn tehdä kaappeihin kertyneistä valtaisista lanka- ja kangasvuorista jotakin käyttökelpoista, sekä itselle että muille. Jokainen meillä käynyt tietää, että minulta sitä materiaalia löytyy enemmän kuin tarpeeksi - voisin joskus kuvata vaikkapa lankavarastoni blogia varten, niin määrä hahmottuisi ehkä itsellenikin paremmin. Varastojen äärrimmäisestä paljoudesta johtuen päätin (juuri äsken) sisällyttää omaan haasteeseeni myös uudet langat. Tulevan vuoden aikana lankoja ei tähän talouteen sitten uutena ostella. Nih. Siitä taisi tulla tämän haasteen vaikein osuus. No, onneksi materiaalia on nurkissa niin paljon, että ehkä minä kestän kulkea kaikkien ihanien lankojen ohitse ostamatta niitä. Tämä päätös myös omalta osaltaan pakottaa minut inspiraation sattuessa käyttämään kotoa valmiiksi löytyviä lankoja.
Tällaisia lankakasoja ei ensi vuonna kuljeteta kaupoista kotiin. Mutta on siellä sallittu poikkeuskin: Siniset Miamit kirppislöytönä. :)
Jos en olisi jo valmiiksi näinkin vege, lähtisin mukaan myös Tammikuun vegaanihaasteeseen.
Avuksi ja henkiseksi tueksi voin silti lähteä niille, jotka haluavat ottaa haasteen vastaan.

Parempaa tulevaa vuotta kaikille siellä Internetin toisessa päässä oleville höpsöille!

<3: Minna

tiistai 16. joulukuuta 2014

Isojen asioiden äärellä

Moikka höppänät!

Olen kiertänyt kirppareilla Turussa ja Tampereella. Anteeksi nyt tamperelaiset, mutta Turussa on ehkä hitusen paremmat kirpparit. Joskin Tampereella on ehkä laajemmin tyylisiäni vaatteita. Leffatarjonta sen sijaan Turussa parempi ja hinnat enemmän kohdillaan.

Kirppislöydöistä tulee kuvamerkintää myöhemmin. Sitten, kun saan vähän asioita kuntoon.
Loppuvuodesta voisin vaikka kyhätä merkinnän marras-joulukuun kirppislöydöistä. Siihen ehtisivät sitten mukaan tulevan Helsinginreissunkin löydöt.

Tuntuu aika kivalta lähteä taas pitkästä aikaa Helsinkiin. Siellä on niin paljon kaikkea nähtävää ja vegenäkökulmasta vähän liikaakin ruokatarjontaa - vatsa kasvaa ja pankkitili kutistuu. Saatan jotain ruokaraporttiakin reissusta kyhätä. Ehkä.


Salilla olen käynyt viimeksi kolme viikkoa sitten. Olin kahden viikon työhön tutustumisella eskarissa ja sain sieltä heti ekoina päivinä flunssan ja sitä on nyt paranneltu. Tuntuu olevan todella sitkeä tapaus, kun yskä on vasta nyt alkanut näyttää loppumisen merkkejä. Lisää taukoa saleiluun on tuonut flunssaa isommat asiat, jotka ovat sotkeneet kyllä tämänhetkisen elämän muutenkin. Sen vuoksi blogiakin päivitän sen mukaan, miten aikaiseksi saan. Haluan asettaa asiat nyt niiden vaatimaan tärkeysjärjestykseen.

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Lähtötilannekartoitus, osa 1: Paljonko vedät?

Ensi viikolla olisi tarkoitus aloittaa uusi treeniohjelma. Kaksijakoisessa ohjelmassa viikon ensimmäinen puolisko on voimatreeniä ja loppupuoli hypertrofista (lihasmassaa kasvattavaa) treeniä.

Koska tavoitteenani on päätyä joskus voimanostokisoihin, pitää sitä voimaa löytyä tulevaisuudessa enemmän. En kuitenkaan halua luopua massankeruusta, ja siksi mukana myös hypertofista treeniä. Päästäkseni edes hieman perille nykyisestä tilanteestani pompin salille testailemaan maksimipainoja.

Eilen olivat vuorossa maastaveto ja penkki.

Aloitin maastavetokokeilut siitä painosta, joka viimeksi (2013) osoittautui maksimikseni. Sadasta kilosta siis lähdettiin etenemään. Se nousi ilman suurempia tuskia. Siitä kokeilin eteenpäin viiden kilon nousuilla. Lopulliseksi maksimiksi osoittautui 115 kg. 120 kiloa kokeilin, mutta se jäi lattiaan, en tiedä sitten iskikö jonkinlainen "rimakammo" (jonka itse nimesin tankokammoksi) vai eikö voimat vain oikeasti riittäneet. No, olihan siellä jo neljä ykköstä takanakin. Lopullinen tulos oli 15 kiloa kovempi kuin n. 1,5 vuotta sitten (prosentuaalinen nousu on 15%).  Kehonpaino oli 2013 reilu 65 kiloa, eilen kolmisen kiloa pienempi - siihenkin nähden ihan hyvä kehitys siis.  Salille lähtiessäni ajattelin, että saan sen satasen ylös ja siinä se. En siis olettanut saaneeni minkäänlaista kehitystä, joten siinä mielessä yllättyin erittäin positiivisesti.

115 kg on jo aika lähellä 150 kg:n tavoitettani. Jos olen ilman voimatreeniä onnistunut kehittämään mavetulostani 15 kilolla puolessatoista vuodessa, niin mitä voin saavuttaa samassa ajassa voimatreenin avulla?

Maastavedon kanssa tekniikka on vielä aika pahasti hakusessa (No hei, asun ja treenaan tekniikka-hifistelijän kanssa ja sieltä olen tämän kriittisyyden oppinut), mutta eiköhän se kunnollinen tekniikkakin löydy, kun vain treenaa, treenaa ja treenaaa. Voisin yrittää puolustella huonoa tekniikkaa sillä, että en ole tehnyt tavallista mavea...ööö, yli vuoteen. Mutta jospa olen vain rehellinen ja totean, etten ole sitä vielä koskaan oppinutkaan. Tekniikan hallitseminen on lajissa tärkeää myös ehjänä pysymisen kannalta. Itselläni suurin ja laajimmin (myös kyykyssä) ilmenevä ongelma on tuo pään keikuttelu - se tuskin tekee pidemmän päälle hyvää niskalle/rangalle. Pitäisi oppia katsomaan vain eteenpäin, eikä tähyillä kattoon...

Kaikki ykköskokeilut päätyivät videolle, mutta ainoastaan satasen vedossa näkyy koko kroppa suunnilleen koko videon ajan, joten siksi ette valitettavasti pääse näkemään 115 kg:n vetoa. Toisaalta ihan hyvä näin, koska 115 kg:n tekniikka surettaa itseäni. Videolla siis 1x100 kg.


Penkkipunnerrus meni myös huomattavasti paremmin kuin viimeksi. 2013 sain räpellettyä 35 kiloa töin ja tuskin ylös, eilen meni 40. Prosentuualinen kehitys suunnilleen 14%. Tuo on todella merkittävä kehitys, koska en ole tehnyt tavallista penkkipunnerrusta varmaan yli kahteen vuoteen (jos viimevuotisia maksimikokeiluja lasketa). Eikä sitä voimaa ole tullut treenattua myöskään rinnan osalta sen enempää kuin muutenkaan. Massatreeni tuottaa siis todistetusti myös voimaa ihan kohtalaisesti.

Maastaveto: 115 kg (2013 - 100 kg)

Penkki: 40 kg (2013 - 35 kg)


Tästä on nyt hyvä lähteä kehittämään voimiaan ja kulkemaan kohti voimanostokilpailuja. Loppuviikosta on edessä vielä kyykkymaksimit.


5.12.2014
Tottakai tulin sitten kipeäksi keskiviikkona. Nenä vuotaa ja kurkku kiukuttelee. Kyykymaksimit jäävät nyt sitten kokeilematta, koska moisia olisi silkkaa itsetuhoa lähteä tässä kunnossa kokeilemaan. Ensi viikkoa taas olisi typerä aloittaa maksimikokeiluilla, koska tämä flunssa ja siitä johtuva totaalilepo ovat yhdessä syöneet voimatasojani, jolloin kyykkytulos olisi todennäköisesti jotain 10% todellista heikempi.
 

Aloitan siis ensi viikon treenit suoraan uudella ohjelmalla. Kyllähän tämä vähän harmittaa, mutta ei voi mitään. Nyt vain osui liikaa kaikkea flunssalle altistavaa samalla ajankohdalle. No, sen minä ainakin tiedän, että kyykkymaksimini on hyvin todennäköisesti enemmän kuin edellisen kerran (2013) kokeiltaessa. Kyykkasin silloin 85 kg.

Nappasin edellisestä takakyykyn sisältäneestä ohjelmasta kyykkytuloksiani. Olen tehnyt takakyykkyä viimeksi elokuussa, aivan dieetin lopulla ja minikaloreilla. Tulloin kyykkasin 70 kg:lla 9 + 10 toistoa. Tuolla tuloksella voi karkeasti laskea kyykkymaksimikseni 95 kg (käytin netistä löytyvää sarjapainolaskuria).