sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Blogihiljaisuuden väliaikainen katkaisu

Häähommat ovat vieneet aikaani. Päivät tuntuvat muutoinkin kiitävän ohi turhan vikkelästi. Blogi on jäänyt vähän unholaan. Liekö nuo hääkiireet ja päivien katoaminen pätevä syy blogihiljaisuuteen vai olenko rehellisesti sanottuna ollut vain saamaton tämän mokoman suhteen?

On minulla oikeastikin ollut vähän kaikenlaista: Olen väsännyt erilaisia kokeiluja häätarjottavista ja istunut koneella etsimässä kakuntekovinkkejä ja metsästänyt leivontatarvikkeita. Lisäksi olen istunut päivisin hissukseen koneella, etten herättäisi unirytminsä vasten tahtoaan sotkenutta vegebodaria. Myös mekon suunnittelu ja väkertäminen on niellyt aikaa - jos ei muutoin, niin pään sisällä.

Blogia on näin syksyllä muutenkin vähän kurja päivittää - etenkin reseptien sun muiden julkaisumielessä. Haluaisin kehitellä kaikenlaisia kivoja reseptejä tänne julkaistavaksi, mutta en ole koskaan tyytyväinen luomuksistani ottamiini kuviin, joten reseptit eivät kovinkaan usein päädy tänne asti. Meidän asuntomme on muutenkin aivan tajuttoman hämärä ja näin pimeänä aikana entistäkin hämärämpi, niin kuvailu on jokseenkin haasteellista. Pitäisi ehkä vihdoinkin kyhätä köyhän miehen studiovehkeet, jotta saisi meidänkin keittiössä otettua edes jotenkuten siedettäviä kuvia ja tulisi tätä blogiakin päivitettyä välillä. Nyt ei oikein motivo päivittäminen, kun kuvista tulee aina aivan karmeita. Lisäksi olen turhan laiska opettelemaan kameran käyttöä - hämärät olosuhteet kun ovat omalla tavallaan haasteelliset.

Stressaan sitä, etten päivitä tätä tarpeeksi usein. Oikeasti sillä ei ole väliä miten usein tänne tekstejä laitan. Tai sillä ei ainakaan pitäisi olla väliä. Tuntuu vain siltä, että en koskaan saa tälle lukijoita, jos päivittelen tätä kerran kuussa. Kuka jaksaa seurata blogia, johon ilmestyy päivityksiä vain silloin tällöin ja harvakseltaan - ja nekin jotain ihme jauhantaa?

Noh. Jotta nyt edes jotain saisin tänne laitettua, nappasin epämääräisiä kuvia viimeaikojen parhaista kirppislöydöistäni.


Voisin selailla 60- ja 70-lukujen käsityölehtiä päiväkausia. Niissä on jotain maagista ja sellaista kauneutta, jota ei nykypäivän lehdissä ole. Nyt joku siellä ruudun toisella puolella oksentaa jo pelkästä ajatuksesta. Olkaa hyvät ja anteeksi. Itse haaveilen asunnosta, jossa on juuri sellaiset kaikkien muiden inhoamat keltaiset/vihreät keittiön kaapistot, niin ja kaakelit totta kai sopivasti samaan henkeen. Pöytäliinaksi jokin ihana kirppisaarre, värimaailmaan sopien sekin 70-luvulta ja verhot myös. Lautaset ja kupit kaikki erivärisiä keskenään, nekin kirppislöytöjä ja mahdollisimman värikylläisiä.

Kyllä. Olen ihan hulluna noihin vuosikymmeniin ja niiden väri- ja kuviomaailmaan. Lisäksi sen ajan vaatteiden istuvuus on omaan silmääni miellyttävempi kuin 80-90-lukujen vaatteiden, jotka ovat kummia säkkejä ja kasarivaatteiden hartialinjaan mahtuisi jääkiekkosuojukset jopa minun bodariolkapäideni kanssa. Vaikka on niissä 80-luvun neonhohtoisissa hiihtohaaleirassakin jotain kiehtovaa. Mikään ei silti voita sitä ihanaa ruskean, keltaisen, oranssin ja vihreän väriloistoa.
Psykologian käsikirjan, Psyyken, hankin mielenkiinnosta ihmismieltä kohtaan (ja vähän muistakin syistä, joista ei vielä toistaiseksi tämän enempää). Ensin vähän säikähdin 10 euron hintaa, mutta pikaisen googlailun jälkeen (taas yksi hyvä puoli siinä, että minäkin siirryin älypuhelinten älyttömään maailmaan) huomasin, että kymppi ei olekaan mitenkään hirveä hinta. Tuota ei nimittäin tällä hetkellä ole saatavilla mistään uutena, ja jos olisikin, sen hinta olisi lähemmäs 50 euroa. Huutonetistä alin tälle löytämäni hinta oli 18 euroa. Suht halvalla siis lähti mukaan, kun oli vielä todella hyväkuntoinenkin (ei merkintöjä tms.). Hyvä löytö!

Löytyi myös uusi sanapelituttavuus. En ole tähän ehtinyt vielä tutustua kovin tarkasti - jokin Rubikin kuution ja sanapelin risteytys tämä kuitenkin kai on. Käyttämättömältä vaikutti, kun kuutiokin oli vielä muoveissa. Sanapelit on kivoja - ja tämä on Letramixin ohella siitä mukava, että tätä voi helposti pelata yksinäänkin, lautapeliseuraa kun ei ihan lähietäisyydellä hirveästi asu ja useimmat meidän lautapeleistämme ovat mukavimpia vähintään neljän hengen porukalla pelattuna.

5 kommenttia:

  1. Haluan sanoa, että olet todella rohkea kun kerrot koko maailmalle NF1:sta, ihanaa lukea samoja ajatuksia, joita itse pidän pääni sisällä. Olen jonkin aikaa seurannut blogiasi ja ihailen, että uskallat kertoa avoimesti sairaudesta. En tunne, ketään jolla olisi NF1, joten tuntuu todella helpottavalta, nähdä että en ole yksin tämän sairauden kanssa. En ole kertonut omasta sairaudestani juuri kenellekkään, ja nyt viime vuoden/vuosien aikana ihoni on mennyt kamalan näköiseksi, en voi ymmärtää miksi niitä laikkuja ja paukamia tulee lisää koko ajan. Pelkään koko ajan, että kaverit, työkaverit tai tuntemattomat alkavat kyselemään jotain ihostani. Tuntuu, että häpeän ihoani ja ulkonäköäni, pelkään myös miten minun käy tulevaisuudessa tai jos saamme lapsia, toivon todella, että he eivät tätä sairautta saa. t. 26-vuotias nainen, jolla NF1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentoinnista!

      Ja mukava kuulla, että blogini saa lukijoita myös NF:n tiimoilta. Minulle on nykyisin tosiaan paljon helpompi elää tämän kanssa kuin vielä joitakin vuosia sitten. Siksi kirjoittelen myös Neurofibromatoosiin liittyvistä asioista tänne, jos joku sattuu hakemaan aiheeseen liittyvää tietoa netistä, niin saattaa löytää myös omia tarinoitani. Haluan antaa ihmisille vertaistukimahdollisuuden ja osoittaa myös sen, että NF:sta huolimatta voi elää normaalia elämää eikä tarvitse jäädä kotiin yksin piilottelemaan ja miettimään. Haluaisin olla vielä rohkeampi asian suhteen, kun jotkin asiat ovat minulle vieläkin hankalia, esimerkiksi uimarannat ja vastaavat saavat niskakarvat nousemaan pystyyn ja välillä, kun ajattelenkin, että pitäisi lähteä uimarannalle, tekisi mieli vain piiloutua vaatekaapin perälle.

      Välillä on helpompaa, välillä hankalempaa. Nykyään menee pitkiäkin aikoja, etten edes ajattele koko sairautta, kun ennen saatoin pyöritellä asiaa päässäni päivittäin, aamusta iltaan. Sellainen oli raskasta ja söi muutenkin heikkoa itsetuntoa entisestään. Nyt asia nousee silloin tällöin mieleen ja joissakin tilanteissa huomaan olevani vieläkin varuillani, vaikka siihen ei olisi mitään syytä. Pitäisi vain oppia ajattelemaan, ettei muiden mielipiteillä ole väliä ja olla oma ihana itsensä - tilanteessa kuin tilanteessa ja ihosta riippumatta. Ei se iho meitä määritä. :)

      Poista

    2. Tulevaisuudestahan ei voi koskaan tietää ja tämä kun ei ole kovinkaan selkeästi ennustettavissa oleva sairaus, niin on vaikea sanoa mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Ei kuitenkaan kannata turhaan jäädä pelkäämään. Uusia pahkuroita ja laikkuja tulee välillä enemmän, välillä vähemmän. Joskus mietin itsekin, että kuinkahan pahasti olen kaikenmaailman pahkuroiden peitossa vaikkapa neljäkymppisenä tai seitsemänkymppisenä, se pelottaakin välillä. Mutta niin kauan, kun minun on mahdollista tehdä sitä mistä nautin, ei kasvainten ja läiskien määrällä ole todellisuudessa mitään väliä. Hankalaahan se on näiden kanssa elää (etenkin, jos määrä kauheasti tästä vielä lisääntyy) tässä ulkonäkökeiskeisessä yhteiskunnassa, mutta ei tässä oikein muutakaan voi. Tärkeintä on se, että on välittäviä ihmisiä ympärillä (edes niiden määrällä ei ole merkitystä, jos ovat aidosti tärkeitä ja rakastavia). Lasten hankintaakaan ei kannata hirveästi pelätä, jos muuten haluaa lapsia hankkia. Ei NF:n kannata antaa olla esteenä, koska kenelle tahansa voi syntyä sairas lapsi. Olen siinä käsityksessä, että iso osa NF-tapauksistakin olisi uusia mutaatioita - eli vanhemmilla ei ole ollut etukäteen mitään aavistusta siitä, että lapselle voisi moinen sairaus tulla. Ja meidän sairautta kantavienkin kohdalla on kuitenkin 50% todennäköisyys saada terve lapsi.

      Lapsiasiaa voi ajatella myös niin, että Neurofibromatoosin vanhemmaltaan perineellä lapsella on aivan erilaiset lähtökohdat selviytyä sairauden kanssa kuin mutaationa sairauden saaneilla lapsilla. Kun lapsi kasvaa ympäristössä, jossa toisella vanhemmista (tai molemilla) on sama sairaus, kun lapsella itsellään, on lapsen paljon helpompi kokea olevansa aivan yhtä normaali kuin muukin. Itse ajattelen monesti asiaa niin, että kun lapsi näkee isän rakastavan äitiä suunnattomasti, vaikka äidillä onkin erilainen iho, on lapsen helpompi välttyä ajatuksilta siitä, että poikkeava iho ja ulkonäkö olisivat jotenkin rakkauden löytymisen esteenä.

      Minua NF on todennäköisesti (suunnattoman arkuteeni ja ujouteni ohella) suojannut minua teini-iässä turhilta hölmöilyiltä. Vaikka olinhan minä muutenkin yli-kiltti lapsi ja nuori, mutta luulen, että olisin saattanut elää eri tavalla, jos en olisi halunnut NF:n takia piiloutua rakentamani suojakuoren taa piiloon.

      Lisäksi olen kasvanut hyväksymään poikkeavuutta ja arvostelen ihmisiä hyvin harvoin ulkoisten poikkeavuuksien takia. Näen kauneusihanteista poikkeavan ulkonäön ja "epänormaalin" ulkoisen olomuodon monesti kauniimpana ja kiehtovampana kuin ihanteiden mukaisen ulkomuodon. Kiinnitin avomiehessänikin aikoinaan ulkoisissa ominaisuuksissa huomiota (silmien ja hymyn ohella) ensimmäisenä hänen käsivaressaan olevaan isokokoiseen pigmenttihäiriöön - luulin ensin kohdanneeni kohtalotoverin, mutta miehellä on NF:n suhteen terveen paperit, hänellä vain sattuu olemaan poikkeuksellisen kookas "syntymämerkki" käsivarressaan. Olen aina pitänyt sitä kauniina ja kiehtovana. Kun vielä oppisi näkemään omatkin laikkunsa ja pahkuransa rikkautena ja seikkana, jotka tekevät minusta juuri sen, mikä olen: Ilman pahkuroitani en olisi sama ihminen.

      Poista
  2. Voi jumpe, tuosta Psyyke-kirjasta oon vähän kateellinen! No en oikeasti, kateus on vähän väärä sana, mutta sitä vaan, että todella hyvään hintaan oot kyseisen opuksen löytänyt. :)

    Tsemppiä häävalmisteluihin ja muuhun! Kyllä täällä luetaan, vaikka päivittäisitkin vain silloin tällöin, toivottavasti saat siitä stressaamisen laantumaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja eiköhän tämä stressi jossain vaiheessa helpota. :)

      Käyn aika paljon kirppareilla, mutta kovin usein ei mitään hirveän erikoista löydy, mutta nyt osuin kyllä sopivaan aikaan. :)

      Poista