tiistai 16. syyskuuta 2014

Vegaaniset proteiinipatukat

Reissussa haluaa monesti nopeaa ja helppoa syötävää. Nykyisin kaupoissa on onneksi yllättävänkin laajalti tarjolla kaikenlaista vegaanista välipalaa ja muuta helppoa purtavaa. Aina ei kuitenkaan halua sijoittaa rahojaan vegemakkaroihin, seitanleikkeleisiin, jukurtteihin tai kylmäsavustettuun tofuun, vaikka ne kaikki ovatkin aivan taivaallisen hyviä ja eläisin vaikkapa pelkällä kylmäsavutofulla ja Alpron mansikkajukurtilla, jos budjetti antaisi myöden eikä tarvitsisi kantaa huolta mikroravinteiden riittävästä saannista.

Nykyisin markkinoilla on myös joitakin vegaanisia proteiinipatukoita, mikä on treenaavalle iloinen uutinen - etenkin tällaiselle kaltaiselleni herkkuperseelle (sokerihiiritarkoituksessa, muutoinhan en takamuksestani ja sen herkkullisuudesta, herkuttomuudesta tai herkullisuudettomuudesta tiedä).

Kaksi kohtuu helposti Suomesta löytyvää vegaanista proteiinipatukkaa, joissa kummassakin parisenkymmentä grammaa proteiinia.
Valmiiden proteiinipatukoiden ainesosaluettelo ei aina ole sieltä mukavimmasta päästä, eivätkä ne tarjoa kovinkaan monipuolista elämystä ravitsemuksellisesti. Vaikka mm. Vegetukun myymät X-treme Protein cruncherit ja Organic Food Barit (puhumattakaan kerrassaan kuolattavan hyvistä Clif Builder's Bareista, jotka tarvitsee EU-säädösten takia tilata Briteistä, jos niitä mielii maistella) ovatkin kerrassaan herkullisia, ei niitä joka välissä viitsi kitusiinsa ahtaa: Ne kun keventävät kukkaroa reilusti yli kahdella eurolla kitale. Samasta syystä sitä kaipailee usein jotain muutakin ns. "helposti mukaan otettavaa" ja ravitsemuksellisesti (wannabe)bodarin tarpeet täyttävää evästä.

Leaderin uusista raakapatukoista innostuneena, mutta niiden hinnasta kauhistuneena, Hans alkoi udella mahdollisuuksista tehdä vastaavankaltaisia proteiinipatukoita itse. Itsehän olen pöyritellyt asiaa jo pitkän aikaa mielessäni, mutta en vain ole vielä tullut toteuttaneeksi sitä. Valmiiden patukoiden ainesosaluetteloon tuskastuneena ja hinnasta hirvistyneenä sekä muutoinkin jo rahaa ruokaan upottavana päätin päästää itseni välillä helpommalla ja halvemmalla.

Syntyi idea proteinipatukoista, joille tulee hintaa viidestäkymmenestä sentistä euroon kappaleelta ja vieläkin halvemmalla selviää, kun tekee patukat ilman luomutuotteita. Proteiinia näihin itsetehtyihin herkkuihin kertyy suunnilleen 20 grammaa patukkaa kohden. Kaupasta patukoita ostamalla vastaavalle proteiinimäärälle tulee hintaa sellaiset 2,4-5 €. Melkoinen ero, eikös vain? Omatekoisten patukoiden kohdalla tiedän myös (ainakin suurinpiirtein) mitä kitusiini työnnän. Makuvaihtoehdoissakin vain mielikuvitus on rajana. Tai no, ihan kaikesta ei saa aikaiseksi toimivaa kokonaisuutta, mutta lähes mitä vain voi käyttää ja kaikkea kannattaa ainakin kokeilla.

Ensimmäinen kokeiluni proteiinipatukoista oli kutakuinkin alla olevalla kaavalla valmistettu. Pahoittelut grammamitoista - se oli ainoa keino saada laskettua tarkahko energiajakauma patukoille (ja desi- ja lusikkamitoilla ei tule samoja grammamääriä, vaikka tasaisia mittoja ottaisikin joka kerralla). Tarvitset siis keittiövaa'an selviytyäksesi tästä koetoksesta ja keitoksesta. Myös kohtalaisen tehokas blenderi on hyvä apu - ihan heikoimmat eivät välttämättä selviä näiden valmistamisesta ehjänä.

Kotitekoiset (vegaaniset ja suklaiset) proteiinipatukat

  • 100 g suklaan makuista Vegan Blendiä (MyProtein) *
  • 50 g kuivattuja taateleita (käytin niitä "tiiliskivenä" myytäviä)
  • 50 g kuivattuja aprikooseja (käytin luomukooseja)
  • 50 g manteleita
  • 50 g kaurahiutaleita
  • n.1,65 dl vettä
  • ruususuolaa maun mukaan
Jauha mantelit blenderillä hienoksi. Heitä sekaan taatelit ja aprikoosit ja surista taas tohjoksi (älä kuitenkaan tärvele blenderiäsi). Heitä sekaan vielä kaurahiutaleet ja anna taas blenderin surista hetki. Kaada tuotos kulhoon ja kippaa proteiinijauhe ja ruususuola sekaan (itse laitoin suolaa melko reippaasti, mutta kukin tekee makunsa mukaan). Lisää sekaan vettä pienissä erissä ja sekoita huolellisesti - tässä vaiheessa huomasin, että kätevin sekoitustapa tasaisen massan saamiseksi on käsin sekoittaminen, koska silloin massaa saa paineltua ja vaivattua helposti ja kulhon pohjalle jäävien irtomurusten määrä on helppo minimoida. Lisää vettä niin kauan, että tuloksena on mutoiltavissa oleva yhtenäinen massa, joka ei kuitenkaan ole löysää tai valuvaa, vaan ennemminkin vähän jämäkkää.

Muotoile massasta leivinpaperilla vuoratun vuoan pohjalle tasainen levy (hommaa voi helpottaa kostuttamalla käsiä välillä vedessä). Vuoan käyttäminen ei ole pakollista. Itsekin muovailin levyn ihan pelkän leivinpaperin päälle. Jaa levy viiteen yhtä suureen osaan (tässä vaiheessa tarkistin vielä itse palojen painot vaa'an kanssa, että sain niistä tasakokoisia keskenään, mutta jos tarkat energiamäärät eivät ole sinulle tarpeen, älä suotta vaivaannu moiseen hifistelyyn). Syntyneet patukat voi vielä painella tasaisiksi reunoistaan ja muotoilla muutoinkin kauniimmiksi, jos haluaa. Kääri patukat kukin oman leivinpaperipalan sisään ja säilytä jääkaapissa ilmatiiviissä rasiassa.

Patukat voi myös pakastaa (ne säilyvät pakastimessa pidempään kuin jääkaapissa) ja napata sieltä mukaan aina tarvittaessa. Jos otat patukoita mukaan reissuun, suosittelen pakkaamaan ne vielä varmuudeksi pieneen rasiaan, koska nämä murustavat hieman eikä nälän yllättäessä ole kiva kaivella eväitään miljoonassa eri osassa laukun pohjalta.

Jos haluat herkutella ja nauttia kaakaopavun lämpöisestä syleilystä, voit sulattaa reilun määrän (no tottakai pitää olla paljon, kun on suklaasta kyse) jotain hyvää tummaa suklaata ja levittää sitä valmiiden patukoiden päälle ennen niiden siirtämistä jääkaappiin. Tässä tosin piilee se vaara, että patukat eivät päädy koskaan jääkaappiin asti...


*Suklaan makuista Vegan Blendiä voi olla hieman hankala löytää, mutta sitä voi tilata ainakin suoraan MyProteinilta. Jos ulkomailta tilaaminen ei kuitenkaan onnistu tai haluaa muuten vain päästä helpomalla, uskoisin minkä tahansa suklaanmakuisen soijaproteiinin ajavan saman asian (Vegan Blendiä käyttämällä patukat ovat tosin soijattomia.). Muunlaista proteiinijauhetta käyttämällä veden määrää saattaa joutua säätelemään, mutta se selviää kokeilemalla. Ravintoarvot muuttuvat myös, jos Vegan Blend korvataan toisella jauheella.

Ravintoarvot per patukka (Vegan Blendiä käyttämällä ja viiteen osaan jakamalla, ilman suklaakuorrutetta)
proteiinia: 19,7 g
hiilihydraattia: 20,1 g
rasvaa: 6,8 g
energiaa: 222,6 kcal


Huom! Voit jakaa massan myös kernaasti useampaan kuin viiteen osaan. Itse päädyin viiteen patukkaan, koska siten yhtä patukkaa kohden tuli kaikkein osuvin proteiinimäärä tarpeisiimme nähden. Kukin toimii tarpeidensa mukaan. :)
Nämä olivat yllättävän onnistuneita ensimmäisiksi proteiinipatukoikseni. Saamani palautteen perusteella ovat maistuvia ja syötäviä, mutta saisivat kuulemma olla ehkäpä hitusen makeampia. (Tämä olisi ehkä muunneltavissa käyttämällä pelkästään taatelia eikä lainkaan aprikoosia...? Myös toisin päin voisi kokeilla...Ja se suklaakuorrute!) Rakenteeltaan patukat saisivat palautteen perusteella olla "rouheampia" (tämä korvattavissa mahdollisesti sillä, että lisää kaurahiutaleet samassa vaiheessa proteiinijauheen kanssa, jolloin ne jäävät  pureskeltaviksi).

Hintaa näille tulee tosiaan alle euron kappale. Sama määrä proteiinia kaupan raakapatukoilla kustantaisi kaikkea aina kolmesta eurosta ylöspäin.

Jatkoa seuraa: luvassa on maapähkinäisten proteiinipatukoiden resepti.

6 kommenttia:

  1. Nää näyttää aivan mahtavilta! On varmaan pakko laittaa tää testiin joku päivä :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Pitäisi itse tehdä lisää kokeiluja vaihtamalla esim. mantelit cashewpähkinöihin jne. Voisin myös yrittää kehittää uunissa paistettavan version...

      Poista
  2. Kokeilisin, jos vain raaskisi ostaa jotain proteiinijauhetta. :D Olisi kiva, että voisi itsekin joskus syödä hätävarana jotain helppoa proteiinipitoista (vaikkakaan ei mulla nyt niin tarvetta ekstraproteiinille, mutta silti).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vain proteiinijauhetta ostamaan - ne säilyvät avattunakin piiitkän aikaa, joten senkään suhteen ei huolta. Esim. Fastin ja Leaderin perussoijat ovat marketeissa ihan edullisiakin, niin ei tarvitse Briteistä alkaa tilailla. :)

      Ja prodepatutkat ovat ihan kätevä eväs oikeastaan kenelle tahansa, vaikka ei varsinaista lisäproteiinin tarvetta olisikaan. Jos ei muuten, niin ihan kokeilemisen ilosta. :)

      Poista
  3. Hyvälle näyttää ainakin kuvassa :) Kiva vinkki että ne voi pakastaa! Voisinkin tehdä jemmaan pahan päivän varalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. :)

      Nämä ovat tosiaan käteviä tehdä juuri vaikkapa hätävaraksi. Meilläkin on tällä hetkellä pakastimessa neljää eri laatua kotitekoisia prodepatukoita. :)

      Poista