sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Toistaiseksi putkeen mennyt reversedieetti ja pulkannarut (sillitöntä sillisalaattia)

Vaaka yllätti minut lauantaina. Putosin miltei pyllylleni.
Pääsin viidenkympin puolelle. Reversedieettiä on nyt takana viisi viikkoa. Paino on sinä aikana tullut alas kolmisen kiloa. Kaikesta päätellen homma toimii hyvin. Paino on reversedieetin aikana pudonnut oikeastaan paremmin kuin varsinaisen rasvanpolttodieetin aikana. Sen kunniaksi söin ihanan aamupuuron runsaalla kanelikerroksella kuorrutettuna (ja maksa kiittää päivän kumariiniannoksesta - pitäisi ehkä siirtyä luomuversioon).

Aamupuuroni koostuu tällä hetkellä kaurahiutaleista, vehnäleseistä, kasvimaidosta (joko soija-, manteli- tai pähkinämaitoa), vedestä, herneproteiinista, banaanista ja kanelista + mahdollisesti marjalisästä - tässä oli mansikoita. Aamuisin on usein niin kova nälkä, että poltan suuni joka ikinen aamu, kun en malta antaa puuron jäähtyä hetkeäkään.
Kaloreita olen lisännyt reversedieetin aikana aina lauantaina tai sunnuntaina siten, että päivittäinen kalorimäärä on noussut seuraavan viikon ajaksi 100 kilokalorilla. Kuluneella viikolla tosin lisäsin kalorit jo torstaina, koska paino näytti keskiviikkona (keskellä viikkoa ei saisi käydä vaa'alla, anteeksi) sen verran alhaiselta, että kalorien lisäämisen aikaistaminen ei aiheuttaisi haittaa. Siispä satasella lisää ruokaa kupuun jo torstaina.

Nyt mennään vielä melkoisilla kitukaloreilla. Saan syödä toki jo melko reippaasti (ja syön varmasti huomattavasti enemmän kuin kokoiseni ja ikäiseni naiset keskimäärin), mutta silti tuntuu, että voisi syödä loputtomasti enemmän. Olen aina ollut hyvä syömään, eikä esimerkiksi 7000 kilokaloria yhden päivän aikana tuottaisi minulle minkäänlaisia ongelmia. Rasvanpolttoa olisi tarkoitus jatkaa sitten, kun saan hilattua kalorit vielä vähän korkeammiksi (jolloin on taas varaa pudottaa sellaisille miinuksille, että painoa lähtisi puolisen kiloa viikossa (eli sillä tahdilla, jolla se on nyt reversedieetillä pudonnut). Lisäksi pitää hetki vielä palautella kroppaa ennen kuin uskaltaa palata kovemmille miinuksille.

Tänään vatsaan on uponnut yhtä sun toista - enimmälti sitä toista. Oli yhden tutun 5-vuotissynttärit. Meidät olis taas huomioitu tarjoiluissa ihanasti: Saattin borssikeittoa vegaanisella smetanalla, joka oli muuten aivan tajuttoman herkullista (Kiitos sankarin äidille!) - ja minäkin voin vihdoinkin sanoa pitäväni borssista smetanan kanssa. Lehmänmaitosmetanaa en koskaan maitoaikoinani suostunut borssiin laittamaan, koska en pitänyt sen mausta, mutta vegeversio toimii loistavasti! Kahvin (tai minun kohdallani teen) kanssa oli vegekakkua, koska sankarin äiti oli tässäkin ihanasti huomioinut meidät. Jehna. Koristeluista vastasivat itse allekirjoittanut ja melkeinaviomies.
Vegekakkua. Kiitokset sankarin äidille meidän huomioimisesta. <3
Liian tarkka ei sovi syömistensä kanssa olla, ahdistus siinä vain iskisi ja pääkoppa sekoaisi - liika tarkkuus ja herkkujen totaalinen kieltäminen itseltään kostautuisi kuitenkin jossain vaiheessa. Tiedän ja tunnen itseni jo sen verran hyvin, että minulla ainakin tulisi se sortuminen jossain vaiheessa eteen. Vaikka me tarkkoja syömistemme kanssa ollaankin, niin satunnaiset herkuttelut eivät venettä kaada, kun laskelmoi herkkujen summittaiset kalorit ja soveltaa päivän muut syömiset sitten sen mukaan. Tai syömisestä innostuessaan tekee kuten minä: kompensoi seuraavalla viikolla päivän aikana kertyneet ylimääräiset kalorit (koska yksittäisen päivän kaloreilla ei sinänsä ole merkitystä, kun edetään viikkotasolla). Minulla on ensi viikolla parina päivänä tiedossa normaalia alhaisemmat kalorit, koska innostuin illalla kokeilemaan Hansin synttärikakkua varten saamani täyteideaa. Eipä tuo mitään haittaa. Minun kohdallani kompensointi tarkoitta tällä kertaa lähinnä banaanin jättämistä parina aamuna puuron seasta pois ja välipalabanaanin korvaamista kasviksilla. Ei siis millään tavalla hankala homma.

Koska alkuiltaan jäi ylimääräistä aikaa, piti tietenkin lähteä vielä sienimetsään äidin kanssa. Sieltä tarttui mukaan melkein ämpärillinen d-vitamiinia suppilovahveroiden muodossa. Niistä paistelin minulle ja Hansille kummallekin oman pannullisen. Annoksen vitamiinisaldo oli noin 176 μg. Aikuisen saantisuositus Suomessa on 10 μg, eli yli ja ohi mentiin moninkertaisesti. Hirvikärpässaldo jäi sen sijaan nollaan. Missä ne kaikki öittiäiset, joista kaikki kamalasti puhuvat, oikein lymyävät? Suosittelen metsäreissua lämpimästi jokaiselle - siellä on nimittäin loputtomasti ilmaista d-vitamiinia tarjolla. Vegaaninkaan ei tarvitse olla huolissaan riittävästä d-vitamiinin saannista, kun syö säännöllisesti kantarelleja, rouskuja tai suppilovahveroita (joista viimeisissä ylivoimaisesti eniten d-vitamiinia). D-vitamiini kestää rasvaliukoisena myös kuumentamisen, joten siitäkään ei tarvitse kantaa murhetta, että vitamiinit katoasivat ruoanvalmistuksen yhteydessä. Suosittelen sienten käyttöä myös sekasyöjille!

Puhdasta ja luonnollista d-vitamiinia, ilman hirvikärpäsiä. Moninkertaisesti tarpeeseen nähden.
Koska tämä postaus ei vielä ole riittävän paha sillisalaatti, niin ymppään tähän vielä melkeinaviomiehen kanssa tekemäni lauantaillisen kuvaussessionkin (Hansin tarinointia aiheeseen liittyen luettavissa Hansin omasta blogista).

Tehtiin lauantaina rintatreeni ja jotain yläkroppapumppia. Yritin kovasti saada jonkinlaista imartelevaa pumppia aikaiseksi. No, omasta mielestäni hartioistani roikkuu (pumppailusta huolimatta) kaksi pulkannarua, mutta on ne kuulemaa hyvät ja kehittyneet. Uskoako tuota sitten...Itselläni suurin este oman kehityksen huomaamiseen on todennäköisesti se, että useimmiten näen kuvissani ja peiliin katsoessani vain neurofibromatoosin ja sen aiheuttamat ihomuutokset sekä kaupan päälle ongelmallisen lapaluuni. Lihasten sijasta huomaan kuvissani patit, möykyt ja pigmenttiläiskät. Pitäisi opetella katsomaan kuviaan eri tavalla. Ja unohtaa se törröttävä lapaluukin vielä.

Vaikka on minulla yksi ihan tekninenkin ongelma: En osaa vieläkään levittää selkääni siten, että se pääsisi kunnolla oikeuksiinsa. Tuntuu, että minulla on selkäni kanssa loputon suo tarvottavana. Sen treenaaminen on tuottanut aina vaikeuksia ja poseeraukset menevät ihan pyllylleen. Ehkä se joskus viiden vuoden päästä alkaa hissukseen sujuakin...

Mysteeri: Näyttäisikö se leveämmältä, jos osaisin levittää sen paremmin?
Harvinainen näky: Kuva minusta pelkkä bikiyläosa yläkroppaa peittämässä.
Lisää uskallusta vaativaa materialia. Saisiko tästä jonkilaisen lääketieteellisen opetuskuvan neurofibromatoosiin liittyen...? Hah, bikinitkin ihan vinossa. :)
Ylläolevien kuvien julkaiseminen ei ole mikään itsestäänselvyys minulle. Se on suuri haaste ja harkintaa vaativa teko. Yritän aina muokkailla kuvat niin, että lihaserottuvuus olisi mahdollisimman hyvä, mutta fibroomat näkyisivät mahdollisimman vähän. Kaikkihan tietävät, että moinen on mahdotonta. Uskalsin kuitenkin. Olen päättänyt, että muut saavat ajatella mitä ajattelevat. Jos jotakuta häiritsee, niin voi mennä muualle. Minä en aio enää elää vajaata elämää sen takia, että minulla sattuu olemaan yksi virheellinen 17. kromosomi - on sentään toinen niistä virheetön.

2 kommenttia:

  1. Oli kyllä mahtavaa kakkua tarjolla. Viime aikoina on ollut todella hyvin tarjolla kaikenlaisia vegaanisia herkkuja, vaikka sanommekin aina, ettei tarvitse meidän takia vaivautua tekemään yhtään mitään. Yleisesti vaikuttaa siltä, ettei vegaanit saa oikein minkäänlaista tarjoilua edes sukulaistensa tai kavereidensa tilaisuuksissa, mutta me olemme saaneet enemmän kuin tarpeeksi <3

    Keskimmäisessä kuvassa yläkroppas näyttää aika muhkealta, vaikka pumppi on vielä melko olematon pienten kaloreiden takia. Hyvältä näyttää siltikin.

    VastaaPoista
  2. Muiden suusta on hyvä kuulla, että hyvältä näyttää, kun silloin ilmeisesti oikeastikin näyttää hyvältä. :)
    Itse tulee oltua aina turhan kriittinen. Tosin myöskään liian tyytyväinen ei saisi olla, kun sekään ei ole hyväksi - ainakaan kehitystä ajatellen.

    VastaaPoista