keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Rohkea kahvin syö


Kirjoitinko minä hetki sitten jotain päivitystahdin mahdollisesta harventumisesta? Taisin asian ääneen todettuani huomata, että olen ylipäätään kirjoitellut tänne aivan liian vähän ja harvoin. Blogini kuolisi vallan , jos tahti harvenisi vielä entisestään. Pitäisi kirjoittaa useammin ja haluaisinkin, mutta motivaatio on puuttunut, kun tuntuu, että kirjoitan tyhjille seinille. No, nyt ajattelin joka tapauksessa yrittää hää-hässäkästä huolimatta kirjoittaa useammin, luki tekstejäni sitten kukaan tai ei.

 

Yosa Sport, kahvi

Valmistaja: Bioferme

Yosa Sport on kaurapohjainen ja gluteeniton "rahkavälipala", johon on lisätty herneproteiinia. Tuoteesta löytyy kaksi eri makua, kahvi ja ananas-appelsiini (josta olen kirjoittanut testiraportin aiemmin). Yosa Sport soveltuu niin vegaaneille, maitoallergisille, soija-allergisille kuin keliaakikoillekin.

Tämä kahvinmakuinen versio on ollut markkinoilla jo jonkin aikaa, mutta sain nyt vasta ostettua sen testattavakseni. Aiemmin en ole joko malttanut tai uskaltanut. En tykkää kahvista kahvina, joten ajatus kahvinmakuisesta jukurttihässäkästä sai ihoni kananlihalle. Olin myös pitkään dieetillä ja kaiken tällaisen "ylimääräisen" sovittaminen ruokavalioon olisi ollut ajoittain hieman hankalaa. Lisäksi olen ollut (turhankin) nuuka - en ole malttanut ostaa moista vain voidakseni todeta sen aivan hirveäksi kuraksi. Nyt tämä tuli sopivasti vastaan päiväysalennuksella varustettuna ja ajattelin vihdoinkin uskaltatua kokeilemaan.

Ennakkoajatukseni tätä kohtaan olivat hyvinkin sekavat ja negatiivissävytteiset, vaikka edeltäjänsä ananas-appelsiini olikin kaikinpuolin ihan kelvollinen ja maistuva. Ehkä se oli se kahvi, joka sai minussa negatiiviset ajatukset pintaan. En koskaan maitoaikoinanikaan edes maistanut kahvinmakuista jugurttia, kun kammosin ajatusta kahvista missä tahansa muualla kuin leivonnassa.

Ennakkoluuloistani huolimatta ryhdyin testaamaan tätäkin mokomaa ja tartuin pakkauksen mukana tulleeseen lusikkaan määrätietoisesti. Ensimmäinen lusikallinen oli pieni ja varovainen. Maku yllätti: Sieltä ei pöllähtänytkään vastaan läpitunkevaa kahvinkatkua. Maku oli sen sijaan sopivan raikas ja kevyt, ei ollenkaan kahvinen, kuten olin pelännyt. Koostumus oli tasaisempi kuin edeltäjällään, ananas-appelsiinilla.

Uskallan suositella tätä myös sellaisille, jotka eivät erityisemmin pidä kahvista. Sen sijaan en osaa sanoa, mitä mieltä ahkerat kahvinkittaajat ovat tämän mausta - Todennäköisesti eivät ainakaan maista tässä kahvia sen enempää kuin minä.

Saatan ihan hyvin jatkossa napata tämmöisen kaupasta mukaani lisäenergiaksi tai hätävaraksi, ainakin reissuja ajatellen. Lisäpisteitä tulee jo pelkästään siitä, että kauppoihin ilmestyy tämänkaltaisia vegaanisia välipaloja, joissa proteiinia on edes jonkin verran.


Ravintosisältö/pikari:
proteiinia: 10g
hiilihydraatteja: 17,4g
rasvaa: 5,4g
energiaa: 158 kcal



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti