tiistai 30. syyskuuta 2014

Löysin selkäni videolta ja sain otteen motivaatiosta

Tänään oli selkätreeni, se kaikkein vaikein treeni minulle. Jalkatreeni sujuu minulta miten päin vain ja vaikka takaperinkin, rinta menee jotenkuten (ainakin paremmin kuin vaikkapa vuosi takaperin) ja kaikenmaailman pikkulihakset (kädet ja olat) siinä sivussa. Pohkeeni ovat monsterimitoissa, vaikka en niihin sen kummemmin koskaan keskitykkään. Kaikista lihasryhmistä selkä on minun viholliseni, ja vielä pirun paha sellainen - ajoittain se tuntuu liiankin ylivoimaiselta.

Valtaosa selkäliikkeistä on minulle ihan täyttä hepreaa ja heilun vain miten sattuu ja yritän epätoivoisesti saada liikkeen kohdistumaan oikeisiin paikkoihin. Moinen voisi toki olla helpompaa, jos tietäisin, että missä liikkeen pitäisi edes tuntua. On kuitenkin vaikea tunnistaa missä kohdassa liike tuntuu, kun on sellainen olo, etten tunne koko selkääni ylipäätään. Yritä siinä sitten ottaa treeneistä kaikki irti, kun vääntelet itseäsi taljassa ja tangon tai käsipainojen kanssa eri asentoihin ja yrität löytää sen kriittisen pisteen, jossa tuntuisi edes jotain jossakin.

Loogisesti tämä näkyy myös poserausongelmina- sinä mokomana selän levittämisenä. Jos en löydä lihaksia treenatessani, miten voisin löytää ne seistessäni peilin edessä? Inhoankin selkäkuvien ottamista juuri sen takia, etten saa selkääni levitettyä ja näytän siksi aina ihan selättömältä.

Onneksi olen kuitenkin onnistunut löytämään joitakin selkäliikkeitä, joissa saan tuntuman aikaiseksi. Saattaa kuulostaa pieneltä ja mitättömältä, mutta minulle on iso edistysaskel löytää yksikin selkäliike, jonka tunnen menevän myös perille. Yksi tällaisista liikkeistä on ylätalja lapiokahvalla. Edellisen selkätreenin aikana sain kuulla Hansilta, että selkäni näyttää ylätaljaa tehdessä hyvältä. Lykkäsin sitten tänään kameran Hansille, jotta saatiin moinen ihme videollekin. No, kyllä se kieltämättä melko hyvältä näyttääkin.


Lisäksi tämän päivän treeniin kuului ylätaljaleukoja myötäotteella (en kykene normaaleihin leuanvetoihin, koska massaa on liikaa suhteessa voimaan eikä salillamme ole leuanvetolaitetta - siksi leuat on korvattu ylätaljalla), kulmasoutua myötäotteella, alataljaa leveällä otteella, takaolkasoutua taljassa, pulloveria, scott-hauista ja vatsarutistuksia lattialla. Treeni sujui ihan hyvin - moni liike edelliskertaa paremmin. Mitään ihmeellisyyksiä ei voi vielä näillä kaloreilla olettaa tapahtuvan, mutta ihan hyvin se treeni kulki ja kehitystäkin tosiaan tuli viime kertaan nähden. Jos en päässyt eteenpäin painoissa tai toistomäärissä, niin tekniikka oli parempi - eli tänään oli kaikilta osin edellistä parempi treeni.

Motivaatiosta voisin sanoa jokusen sanan. Olen kärsinyt ajoittain hyvinkin pahasta motivaatiopulasta.

Kävin pitkän aikaa salilla eri aikaan Hansin kanssa (yleensä käydään yhdessä ja suurin osa treenihistoriastani ollaankin treenattu yhdessä). Siihen samaan sotkuun osui vielä dieetin rankin vaihe ja vaikka mitä muuta kuormittavaa (muun muassa turhan myöhäiseksi venynyt nukkumaanmeno). Treenimotivaatio tuntui olevan aivan nollassa. Nyt se alkaa kuitenkin hiljalleen palailla. Kun ruokaa saa syödä jo jonkin verran, jaksaminen on parempaa ja salilla käymisestäkin jaksaa innostua ihan eri tavalla, kun on energiaa lähteä treenaamaan. Vielä pitäisi opetella nukkumaan öisin kunnolla, koska heikot yöunet vievät energian ja sitä kautta treenimotivaation. Yksi iso tekijä motivaation lisääntymisen kannalta on yhteistreenit. Koen saavani treeneistä paljon enemmän irti, kun Hans on mukana. En osaa ottaa yksin treenatessani kaikkea mahdollista irti itsestäni - enkä aina uskallakaan. Hansin kanssa treenatessa on kuitenkin aina joku tsemppaamassa ja varmistamassa. Kyllähän salilla miltei aina olisi joku, jota voisi pyytää varmistamaan, mutta vain Hans on sellainen, jonka tiedän varmasti ymmärtävän missä vaiheessa ja millä tavalla tekemisiini pitää puuttua. Siksi en halua pyytää muita siihen hommaan.

Yksi motivaatiota kohottava tekijä on ylläolevan videon kaltainen materiaali. Kun saan ihan konkreettisen todisteen siitä, että kropassani tapahtuu treenatessa jotain, voin luottaa siihen, että siellä myös tapahtuu jotain eikä kyse ole vain omista luuloistani. Lisäksi minun on helpompi hahmottaa selkäni koko videon avulla kuin peilin tai kameran edessä lihaksia tyhjästä jännittelemällä. Voisinkin joksikin aikaa unohtaa perusposeeraukset ja keskittyä treenien kuvaamiseen. Sitten, kun pääsen taas treenaamiseen kunnolla kiinni täältä motivaatiokuopasta, voin alkaa miettiä niitä poseerauksiakin uudelleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti