sunnuntai 24. elokuuta 2014

Melkoinen soppa!


Tällaista soppaa keittelin viikonloppuna. Ei, se ei ole spagettia ja sipulikastiketta, tai mitään muutakaan syötäväksi kelpaavaa. Soppa oli kyllä aikamoinen, sillä kokeilin ensimmäistä kertaa elämässäni kasvivärjäystä. Tavoitteenani (oikeammin haaveenani) oli saada aikaan sellaista kivan kullankeltaista hamppulankaa. Toisin kävi. Kivaa siitä tuli, mutta ei kullankeltaista.

Syy moiseen värivirheeseen oli mitä todennäköisimmin langan pohjavärissä. Lanka oli liian ruskeanharmaata tullakseen kullankeltaiseksi. Lopputulos oli ennemminkin ruosteen oranssi. Mukava toki sekin, mutta ei ihan sellainen, mitä ajattelin ja jollaisesta haaveilin. Minun täytyy siis joustaa yli-ekologisesta ajatuksestani värjätä ekologista hamppua luonnonväreillä ja saada aikaan ekologisesti värjättyä ekolankaa. Jotta saisin aikaan keltaisemman lopputuloksen, minun pitäisi väräjätä joko valkaistua hamppulankaa sipulinkuorilla tai sitten luonnonväristä hamppua kemikaaleilla. Hommassa olisi siis joka tapauksessa mukana kemikaaleja. Koska minulla on valkaisematonta hamppulankaa valmiina, päädyin käyttämään kemikaalivärejä. Seuraava etappi tässä projektissa on siis kauppareissu, ostoslistalla ruokasuolaa ja keltaista Dylon-väriä.


Vaan kuinkas sen kasvivärjäilyn kanssa sitten kävikään?

Ensin lioteltiin 100 grammaa keltasipulin kuoria 5 litrassa vettä. Yöhän siinä meni, kun kuoret siellä vedessä itsekseen lilluskelivat.


Liottelun jälkeen sipulinkuorilientä keitettiin tunnin verran. Keitetty liemi jäähdytettiin kädenlämpöiseksi ja kastellut langat (n. 90 grammaa hamppulankaa) upotettiin jäähtyneeseen liemeen. Päätettiin äidin kanssa jäättää sipulinkuoret liemen sekaan (tästä on eroavia toimintatapoja: toiset siivilöivät kuoret pois ennen värjäystä, toiset jättävät kuoret sekaan, kuten me teimme). Lientä alettiin hiljalleen lämmittää. Kun liemi oli saavuttanut 90 asteen lämpötilan, otetiin langat pois hetkeksi ja liemeen sekoitettiin 10g lämpöiseen veteen liuotettua alunaa (aluna toimii kiinnitysaineena, joka tunnetaan myös nimellä puretusaine). Langat laskettiin takaisin ja seosta "keiteltiin" (lämpötila koko ajan 80-90 astetta) tunnin verran. Lankojen annettiin lillua liemessä, kunnes liemi jäähtyi taas kädenlämpöiseksi, jonka jälkeen langat nostetiin pois liemestä ja huuhdeltiin ensimmäiseksi lämpöisellä vedellä, johon oli sekoitettu tilkka etikkaa. Huuhtelua jatkettiin jokaista huuhtelukertaa kohden hissukseen kylmenevällä vedellä, kunnes väriä ei enää irronnut huuhteluveteen.
Keiteltyä lientä jäähtymässä värjäystä varten.
Langat värjäytymässä sipulinkuorisopassa.
Lanka ennen ensimmäistä huuhtelua
Lopputulos.
Lopputulos ei ollut ihan sitä, mistä haaveilin. Oikeastaan se ei ollut sinne päinkään, mutta ihan kiva silti. En voi käyttää tuota värjättyä lankaa siinä tarkoituksessa, mitä varten sitä alunperin lähdin värjäilemään, mutta kyllä sillekin ihan varmasti oma käyttönsä löytyy. Onneksi värjäämätöntä lankaa on vielä sen verran jäljellä, että sen pitäisi riittää hyvin suunnitelmiini tästä "takaiskusta" huolimatta.
Nyt pitää toivoa, että Dylon-väreillä noista saisi aikaan sellaisia ihanan keltaisia. Siis keltaisia, ei mitään mukamaskeltaisia.

Nyt sulattelen harmitusta ja samalla riemuitsen kivan värisestä hamppulangasta, josta voin nyt tehdä jotain muuta kivaa. Samalla voin miettiä, mitä lankaa värjään silla sipulinkuorikasalla, jota oltiin äidin kanssa ehditty haalia etukäteen kaappiin odottamaan. Nyt olisi mainio mahdollisuus tehdä valkoisille langoille muodonmuutos. Pitää tutkia, jos löytyisi sopivia uhreja varastoista.


Palasin (näin seuraavana päivänä) kertomaan, että Dylon-kokeilu meni vielä huonommin kuin operaatio Sipulinkuorisoppa: Värjäystulos oli laimeampi ja tylsempi. Jopa niin tylsä, että kuvaa en viitsi edes julkaista vielä. Ketuiksi siis meni koko touhu. Ja suunnitelmat uusiksi. Voi mörkö. Noh, tulee noille hamppumöhkylöillekin käyttöä vielä. Harmittaa vain vietävästi, kun en päässytkään tekemään niistä suunnittelemaani ihanuutta. Nyt pitää suunnitella toisenlainen ihanuus eri materiaaleista. Ajatus hippimorsiamuudesta pitää siis toteuttaa muulla tavoin. Hys, hipihiljaa – tästä ei pitänyt puhua vielä. :)

maanantai 18. elokuuta 2014

Yllätin itseni


Niin siinä kävi. Huomasin, että on tapahtunut kummia viimeisen parinkymmenen päivän aikana.

27. heinäkuuta kuvailin kehitystäni ja näytti tältä:

Sinänsä siis ihan hyvältä. Ehdottomasti paremmalta kuin vaikkapa kesäkuun alussa. Omalle kehitykselleen ja kropassa tapahtuville muutoksille sokaistuu, kun itseään katselee peilistä päivittäin. Siksi pääsinkin yllättämään itseni totaalisesti tänään, kun nappasin pikaisesti uusia kuvia.
Muutos on melkoinen (ja minä olen ihmeellinen vänkyrä). Nyt pitäisi vielä oppia tuon selän kanssa poseeraamaan paremmin. Nyt en vielä saa sitä näyttämään niin leveältä mitä se todellisuudessa on (tai siis ainakin luulen sen olevan) Lisäksi kunto on kuvassa melkoisen tyhjä, kuten muutoinkin tällä hetkellä. 

Vertailun vuoksi kokosin jonkinsortin kollaasinkin kuntoni edistymisestä:
Ilokseni voin huomata, että minulle alkaa ilmestyä hissukseen vyötärökin. Tästä on hyvä mennä eteen päin. Toivoisin pystyväni jatkamaan kuudenkympin alapuolelle ilman taukoa, mutta jos tarve vaatii, niin vetäisen reversedieettiä jonkin aikaa ja sitten taas takaisin rasvaa polttelemaan. Epäilen kyllä vahvasti, etten tule ainakaan kovin merkittävästi pääsemään sinne kuudenkymmenen alle yhdeltä istumalta. Tällä kertaa etenen entistä huolellisemmin kroppaani kuunnellen. Etenkin dieetiltä poistumisen hoidan oikeasti asiaan keskittyen. En jaksa enää tällaista turhien rasvojen polttelua, kun dieetistä voi selvitä helpollakin. Kisoissakin pärjäävät ne, jotka näkevät sen eteen vähiten ylimääräistä vaivaa.

Psst! Jos jollakulla ei ole tietoa, että mikä on reversedieetti, niin kannattaa alkajaisiksi lukea Utti Hietalan kirjoitus aiheesta. Jokaisen keho- ja fitness-lajeja vähänkin tosissaan harrastavan (ja erityisesti niissä kilpailevan) tulisi tutustua kyseiseen artikkeliin ja paneutua aiheeseen muutenkin. Asiasta puhutaan hirvittävän vähän ja siitä ei tunnu kovin moni tietävän - ainakaan sen perusteella, miten paljon kisojen jälkeen tulee näitä "pullahtamisia" ja "nesteen kertymisiä".  Ikävä tuottaa pettymys ja pudottaa maan pinnalle, mutta se ei ole nestettä, mitä sinne kroppaan kisojen jälkeen kertyy. Naisilla puhutaan monesti kilpirauhasongelmista rankan dieetin seuraamuksena, mutta uskaltaisin väittää, että yllättävän monella on kyse vain täysin retuperällä olevasta aineenvaihdunnasta ja dieetin vaikutuksesta heikentyneestä hormonitoiminnasta, jotka molemmat useissa tapauksissa on palautettavissa ennalleen (tai jopa entistä ehompaan kuntoon), kun dieetin jälkeinen aika hoidetaan kunnolla ja asianmukaisesti.

Tiedän mistä puhun, vaikka en tätä touhua ole kovin tosissani vielä ottanutkaan. Tiedän kokemuksesta mitä se on, kun ei ota dieetin jälkeistä aikaa vakavasti ja varovasti. Olen itse sössinyt kahden dieetin jälkeisen ajan melkoisen lahjakkaasti. En korosta reversedieetin merkitystä siksi, että pitäisin itseäni muita parempana tai yrittääkseni muutoin nostaa itseäni muiden yläpuolelle. Korostan asiaa juurikin siksi, että olen itse tehnyt asiat päin honkia ja haluan olla varoittava esimerkki muille. En halua, että kukaan joutuu tappelemaan ylimääräisten rasvakilojen kanssa siksi, että kukaan ei ole kertonut dieetin (ja etenkin rankan kisadieetin) jälkeisen ajan vaaroista ja sudenkuopista. Kykenen täysin ongelmitta myöntämään, että olen itse mokannut ja itse oman painoni tarpeettoman nousemisen aiheuttanut. Ympäristötekijöillä on ollut asiaan vaikutusta, mutta itse olen ollut se, joka on sitä stressiään ja pahaa oloaan syömisellä yrittänyt kontrolloida. Nyt tiedostan hyvin omat heikkouteni ja osaan jatkossa toimia stressitilanteissa ja hankalina aikoina paremmin. Leikkaukset toivat tietenkin oman hankaluutensa ja haasteensa homman hoitamiseen. Onneksi paino ei viime dieetin jälkeen noussut reilun 8 kuukauden aikana kuin kymmenisen kiloa. Homma meni siis jo paremmin kuin ensimmäisen dieetin jälkeen. Silti painoa kertyi nytkin liian nopeasti, mikä tarkoitti sitä, että liian iso osa kertyneestä painosta oli rasvaa, jota nyt sitten poltellaan ja ollaan kiukkuisia itselleen, kun ei kyetty hoitamaan syksyä ja talvea asiallisesti. Ja kyllä, minulla on vielä paljon ylimääräistä, eikä minulla ole ongelmaa myöntää sitä. Enkä edelleenkään pidä itseäni muita parempana.

Valittavasti tätä samanlaista dieetin jälkeisen ajan sössimistä tapahtuu myös kilpailijoiden keskuudessa. Sen esiintyvyys kilpailijoilla on jopa surullisen runsasta. Mielestäni tässä on kilpailijoiden kohdalla kyse osittain siitä, että valmentajat eivät joko tiedä tarpeeksi tai sitten he eivät puutu riittävästi asioihin, vaikka tietoa olisikin - annetaan kilpailijalle liian vapaat kädet dieetin jälkeen, esimerkiksi juuri syömisen suhteen. Valmentajan sanomisiin ei saa luottaa liian sokeasti sillä perusteella, että kyseessä on "ammattilainen". Tähänkin maahan mahtuu niin monenlaista valmentajaa ja "ammattilaista", että siellä on joukossa väkisin myös niitä, jotka hoitavat asian niin sanotusti vasemmalla kädellä. Lopulta vastuu on kuitenkin kilpailijalla itsellään - jos meinaa kilpailla ja menestyä lajissaan, niin asioista täytyy ottaa myös itse selvää sen sijaan, että eletään pelkästään valmentajan neuvojen ja sanomisten varassa. Tai sitten pitää palkata h-vetin hyvä valmentaja. Valmentajaa on hyvä kuunnella, mutta kuunnella voi niin monella tavalla. Kaikkea valmentajan käskemää ei ole pakko tehdä. Kukin voi itse miettiä, että onko hyvä totella, jos valmentaja käskee heti kisojen jälkeen (pienikokoista naista) nostamaan kalorit vaikkapa sieltä juuri ja juuri yli tuhannesta kilokalorista kertaheitolla 2500 kilokaloriin. Mitenköhän siinä mahtaa käydä? Ei, se ei ole nestettä, vaikka joku kuinka niin väittäisikin.

Jatkossa minun olisi tarkoitus ottaa lihastenkasvatushommat kaikilta osin tosissani, vaikka en todennäköisesti voi koskaan kisatakaan. Ajattelin kuitenkin hoitaa hommat jatkossa niin, että kilpaileminen olisi mahdollista, jos sille ei olisi itsestäni riippumattomia esteitä. Aion kyllä selvittää senkin jossain vaiheessa, että onko Neurofibromatoosista haittaa kilpailemisen kannalta. Lähinnä arvostelukriteereitä ajatellen - toisin sanoen haluan tietää, että sakotettaisiinko minua pisteissä ihoni takia, jos kisalavalle joskus nousisin.

Kuntoa parin viikon takaa. Tästä on tultu aika hyvällä vauhdilla eteen päin.

Vaikka minulla ei mitään kilpailutähtäintä olekaan, niin motivaattorini ja tavoitekroppani löytyvät kilpailumaailmasta (mistäs muualtakaan).

Yhtenä tavoittelemisen arvoisena pidän Jehina Malikin fysiikkaa. Malik on ollut syntymästään asti vegaani ja on jo pelkästään sen takia mielenkiintoinen tapaus body-maailmassa (ja hyvä esimerkki siitä, että lihasta on täysin mahdollista kasvattaa pelkästään vegaaniruoallakin). Malik on aloittanut treenaamisen teini-iässä ja on nyt 34-vuotias. Hän kilpailee USA:n naturaalikehonrakennuskilpailuissa ja on voittanut ensimmäiset kilpailunsa jo vuonna 1999, nuorten sarjassa.
(kuva1, kuva2, kuva3)

Toinen tavoittelemisen arvoinen fysiikka löytyy Suomesta, entiseltä CBB-kisaajalta, Minna Vennolta.
(kuva1, kuva2, kuva3)

Vaikka periaatteessa kaikkein paras ja kovin motivaattori kaikista on mavemummo! Läihnnä siis sitä ajatellen, että mihin aion pystyä. Sanoi kuka mitä tahansa, niin minähän treenaan vielä viidenkymmen vuoden päästäkin! Vaikka minulle kuinka uhotaankin (siis ihan minua täysin tuntemattomat ihmiset uhoavat), että katsos vaan kun tulet tähän ikään..
Niin, mitä sitten tapahtuu?


P.S. Tämän tekstin tarkoitus ei ole ihannoida minimirasvoissa keikkumista tai muutoinkaan epäterveellisen ja vaarallisen kireää kuntoa. Homman nimi on vain se, että ei ole tervettä alkaa mähkiä ruokaa itseensä suunnattomia määriä heti tiukan dieetin jälkeen. Se on yhtälailla haitallista kuin niissä alhaisissa rasvoissa pitkän aikaa keikkuminen. Itse pidän omaa oloani ja tuntemuksiani mittarina siitä, mikä on järkevää. Jos alkaa tuntua pahalta, lopetan dieetin - mutta teen sen fiksusti, en armottomalla ruoan ahtamisella kupuuni.

En halua keikkua kisarasvoissa ja olla äärettömän kireässä kunnossa. Haluan vain vetää kroppani nyt mahdollisimman alhaisiin rasvoihin ja siitä sitten hilata painoa pikkuhiljaa, mahdollisimman maltillisesti, ylös. Näin mahdollistan maksimaalisen lihasmassan kehittymisen. En aio jatkossa kieltäytyä herkuista ja hyvästä ruoasta ja syödä vain kurkkua ja ilman rasvaa paistettua tofua sekä parapähkinöitä. Aion jatkossakin syödä herkkuja ja  ottaa rennommin. Kyse on vain siitä, että miten suuressa mittakaavassa se tapahtuu. Aion ja lupaan jatkossakin leipoa yhtä sun toista ja syödä tuotoksiani myös itse. Baarielämä sun muut eivät ole minua varten - eivätkän ole oikeastaan koskaan olleetkaan. Herkkuja en ala itseltäni kieltää - miksi pitäisi? Pitää vain ottaa fiksusti niiden kanssa. Alkoholipolitiikkani pysyy samoilla linjoilla kuin tähänkin asti - eli silloin tällöin - ehkä juuri ja juuri kerran vuodessa pari lonkeroa/siideriä, jos sitäkään. En koe alkoholia tarpeelliseksi ja jatkuva humalajuominen sitä paitsi haittaa kehitystä. Eikä se ole muutenkaan minua varten. Olen selvinpäinkin ihan riittävän sekaisin. :)