tiistai 29. heinäkuuta 2014

Materiaalihehkutusta

Nyt on pakko vähäsen hihkua: Minua odotti tänään Postissa 600 grammaa värjäämätöntä hamppulankaa! 200 grammaa on vielä matkalla, tai siis lähdössä matkalle.

Tilasin siis Tuuliviiriltä 800 grammaa hamppulankaa. Tämä on ensikosketukseni moiseen herkkuun. Hamppu on erittäin ekologinen lankavalinta. Hampun viljely ei vaadi torjunta-aineita tai kasvunlisääjiä ja se tuottaa hehtaaria kohden kaksi kertaa enemmän kuitua kuin puuvilla. Hamppu on myös luja ja kestävä kuitu. (Lisää kuituhampusta muun muassa täältä)

Hamppu on maailman vanhin kuitukasvi. Sen viljely on surullisen vähäistä Suomessa ja hamppulankojen ja -kankaiden saatavuus Suomessa on ylipäätään heikkoa. Nämä langat ovat peräisin Intiasta, jossa niiden tuotanto on työllistänyt paikallisia naisia ja tuottajia. Hamppu on siis ainakin tässä tapauksessa myös eettinen valinta. Ihanaa -  ekoa ja eettistä lankaa!

Nyt jännittää. Tarkoitus oli tehdä näistä kivoja juttuja, joista ei vielä enempää tässä vaiheessa. Sen verran tohdin vielä kertoa ja paljastaa, että minut voi löytää lähipäivinä kauppojen sipulilaatikoita kaivelemasta. Kaipa sitä helpomminkin voisi itselleen pöhkön maineen hankkia... Huomenna pitää muistaa poiketa Apteekkiin alunaa ostamaan.

Eteenpäin

Iski taas sellainen olo, että en ole saanut kolmen vuoden aikana mitään aikaan. Noh. Otin kuvia selkäpuolestani -  omaa selkää ei näet ole kovin helppo itse tarkastella muilla keinoilla.

Olen pitänyt selkääni aina yhtenä heikoimmista lihasryhmistäni, ja pidän vieläkin. Tähän asenteeseen ei tullut muutosta kuvien myötä.

Kehittymättömyysoloni sen sijaan helpottui hieman. Aika naurettavassa kunnossa olen ollut kesällä 2012 - ja tuolloin treeniä oli kuitenkin jo vuosi takana. Tai no, treeniä ja treeniä...lähinnä epämääräistä salilla heilumista.

Kaikki kuvat on otettu heinäkuussa: ensimmäinen 2012, toinen 2013 ja viimeinen 2014. Muutos ensimmäisen ja toisen välillä on melkoisen huomattava - ainakin olkapäiden osalta. Jostain kumman syystä olkapääni tuntuvat kasvavan helposti. En ole koskaan kokenut olevani mitenkään erityisen taitava treenaamaan niitä, mutta silti ne ovat kohtuullisen hyvässä kunnossa. Kädet sen sijaan eivät ole erityisen hyvät, mutta sen laitan osittain muun muassa ojentajieni pituuden piikkiin - niitä on haasteellisempaa saada näyttämään isoilta.

Selässäkin on jonkin verran kehitystä havaittavissa, joka ei ole kovin merkittävää kahden viimeisen kuvan välillä, mutta ensimmäisen ero suhteessa kahteen viimeiseen on jo huomattava. Viimeisen puolen vuoden aikana olen (ainakin omasta mielestäni) oppinut treenaamaan selkää huomattavasti aiempaa paremmin. Vielä kun oppisi levittämään selkänsä kunnolla, niin saisi sen esillekin paremmin...Mutta poseeraukset ovatkin sitten ihan oma maailmansa.

Työtä lihasten suhteen on vielä paljon, enkä koskaan ajattele (tai halua ajatella) olevani riittävän kehittynyt. Tyytyväisyys tappaa kehityksen. Koskaan ei saa olla liian tyytyväinen, jos mielii vielä kehittyvänsä. Parasta tässä hommassa onkin juuri se, että milloinkaan ei voi olla täysin valmis ja aina voi oppia jotain uutta.

lauantai 26. heinäkuuta 2014

Huiveja ja hellettä

Ulkona on tappava helle ja sisälläkin meinaa valua tuolista lattialle, kun lämpö tekee tehtävänsä.
Kärsin kuumuudesta ja toivon, että tämä menisi nopeasti ohi ja tulisi kunnon pakkaset.

Yli 30 asteen helle on juuri sopiva keli huivikuvien ottamiseen ja julkaisuun, vai mitä?
Raahasin itseni,  kameran, Vara-Kurren ja kaksi huivia helteeseen saattaakseni pari työtä loppuun (koska työ on valmis vasta silloin, kun olen dokumentoinut sen). Huivit ovat olleet kuvauksia vaille valmiita jo pitkän aikaa, mutta jostain syystä sain ne vasta nyt kuvattua. Saatoin aiheuttaa naapureissa hieman hämmennystä kulkiessani pitkin pihaa huivikaulainen jättiorava kainalossani. :)

Huivit kuuluvat Villalankalaihis -projektiini ja ovat siksi elukkaperäistä materiaalia.

Kaivelin lankavarastoistani Esiton Lenkkimohairia (joka itse asiassa saattaa ollakin Pirkanmaan kotityön Pirkka-lenkkimohairia, kun asiaa tarkemmin alan mieleni syövereistä tonkia), joka on pyörinyt kaapeissani vuosia. Ostin sen alunperinkin huivilangaksi Kädentaitomessuilta. Halusin jotain yksinkertaista ja nopeaa neulottavaa ja tämän tyyppinen lanka on sellaiseen tarkoitukseen juuri sopivaa. Putkihuivi syntyikin yksinkertaisimmalla mahdollisella tavalla: Loin silmukoita sen verran, että kappaleen leveys vastasi huiville haluamaani korkeutta. Neuloin ainaoikealla pötkön, joka riitti ongelmitta pääni ympäri (ja jäi hieman löysäksikin). Ompelin syntyneen pötkö alku- ja loppupään yhteen: Syntyi putkilohuivi. Helppoa ja yksinkertaista.
Esito Lenkkimohair (tai vaihtoehtoisesti Pirkanmaan kotityön Pirkka-lenkkimohair), menekki 100 grammaa.

Toinen huivi on pienen kokonsa vuoksi ennemminkin kauluri. Lankana käytin Novitan Mamboa, joka hankittiin alunperin boleroa varten. Valmis bolero ei kuitenkaan tuntuvat hyvältä päällä, vaikka se oli ohjeen mukaan tehty. Se kiertyi kummallisesti ja tuntui kummalliselta. Päätettiin äidin kanssa, että on parempi tehdä langasta jotain muuta ja bolero päätyi purettavaksi. Kului vuosia ja lanka muutti mukanani paikasta ja kaupungista toiseen. Nyt sekin (osa siitä) pääsi vihdoinkin käyttöön.

Neuloin pyöröpuikoilla kiertävää joustinneuletta (tai mikä tuo nyt onkaan oikealta nimeltään) sen verran, että putkilo riitti peittämään kaulan kokonaan. Tähän olisi toki voinut tehdä leveämmän alaosan, joka olisi yltänyt peittämään hartioitakin hieman. Nyt tuuli pääsee puhkumaan alareunasta kaulaan ja niskaan, jos takissa ei ole kunnon kaulusta. Noh, teen sitten ensi kerralla käytön kannalta fiksumpia ratkaisuja. Tai sitten en. On tämä silti ihan kiva enkä minä palele kovinkaan helposti, joten eiköhän kauluri passaa ihan hyvin tuollaisenakin.
Novita Mambo, menekki 89 grammaa

Villalankalaihiksen saldo tähän mennessä: -189 grammaa.

(Seuraava hankita valokuvaukseen liittyen: heijastin.)