tiistai 30. joulukuuta 2014

Takkuja vaihdellen – vuodesta 2005

Takut (yleisesti rastat) ovat osa minua. Niin vahva osa, etten osaa enää olla ilman mokomia. Ensimmäiset ilmestyivät päähäni keikkumaan kesäkuussa 2005 ja pysyivät siihen asti kunnes kesällä 2007 ne piti leikata pois, jotta pääsin eroon maailman ilkeimmistä pääseuralaisista, joita täiksikin kutsutaan. Se hetki, kun istuin ulkona sakset kädessäni ja tunsin leikkeleväni osaa identiteestistäni maahan palasiksi, syöpyi mieleeni varmaan ikiajoiksi. Sen jälkeen suorat hiukset eivät ole enää tuntuneet omilta - peilistä on katsonut jollain tapaa vieras otus.

Näistä ensimmäisistäni olisi hyvinkin paljon kuvia, mutta tässä yhteydessä julkaisen kaksi kuvaa niiden viimeisiltä elinviikoilta.
Hetkeä ennen silppuamista - Viimeisiä kuvia näillä hiuksilla.
Sen jälkeen minulla oli takut syksystä 2008 alkuvuoteen 2009, jolloin kyllästyin niihin, koska ne eivät olleet yhtä kivat kuin ensimmäiset, ja leikkelin ne keesin kautta lopulta kokonaan pois. Tuolta ajalta ei taida olla kuin yksi suurinpiirtein fiksu kuva:
Kesällä 2012 päätin taas takuttaa hiukseni. Nämä palleroiset jäivät kuitenkin hyvin lyhytikäisiksi – leikkasin mokomat nimittäin jo keväällä pois ja seuraavana kesänä ompelin irtopötköt toiselle puolelle päätä. Huonon kiinnipysyvyytensä takia ne eivät kuitenkaan keikkuneet päässäni kovinkaan kauaa, koska kyllästyin noukkimaan irtopötköjä kylppärin lattialta suihkussa käynnin jäljiltä.
Viikonloppuna en enää kestänyt odotella hiusten kasvamista: Tartuin kampaan ja sotkin hiukseni itse, kun epätoivoisiin Facebook-avunpyyntöihini ei oikein tullut vastauksia. Helppo homma se ei yksin suoritettuna ollut ja takaraivon pötköt ovat vähän semmoisia ja tämmöisiä, mutta ovatpahan ainakin luomut ja itse tehdyn näköiset. :)
Tärvelin siinä sivussa myös kampani. Kuvassa se on vielä suurinpiirtein ehjä, illan ja seuraavan päivän aikana tekemieni takkufiksailujen myötä piikkien määrä harveni entsiestään. Takkukammaksi aikoinaan hankkimani metallinen koiran kampa on jäänyt ilmeisesti vanhempieni nurkkiin pyörimään, niin piti tyytyä heiveröiseen muovikampaan – ja näin siinä sitten kävi:
Nyt odottelen jännityksellä millaisiksi luonto lähtee näitä uusimpia kehittämään. En viitsi hirveästi ohjailla kehitysprosessia, mutta vähäsen erottelen toisiinsa takertuvia juuria ja sotken aukeamaan pyrkiviä pötköjä – etenkin, kun hiuslaatuni on pahasti suoristumaan pyrkivä ja vastustaa takkuuntumista viimeiseen asti (sotkussa ne silti aina ovat, mutta silloin, kun niiden haluaisi pysyvän tietyllä tavalla, niin eivät varmastikaan pysy).

maanantai 29. joulukuuta 2014

Parempi vuosi

Vuosi vaihtuu parin päivän päästä. Yleisen tavan mukaista on luvata kaikkea kummallista. Itse en näistä uudenvuodenlupauksista erityisemmin perusta. Miksi pitää käyttää vuoden vaihtumista tekosyynä sille, että voi tehdä lupauksia, joita ei kuitenkaan pidä? Etenkin, kun jo luvatessaan tietää, ettei pysty lupauksiaan pitämään. Tehdään lupauksia, joita ei ole edes aikomusta pitää. Ruma tapa toimia.

Jos lupaamisen sijaan ihmiset ajattelisivatkin vuoden vaihtumisen myötä tulevat muutokset haasteina ja tavoitteina? Ei ainakaan tarvitsisi pettää lupauksiaan ja sitä kautta asettaa lupausten kohteita alempaan arvoon ja välinpitämättömyyden kohteiksi.

Mitä järkeä on sitä paitsi erikseen luvata, ettei syö karkkia kuukauteen? Tai että laihduttaa viisi kiloa?  Ja miksi siihen tarvitaan vuoden vaihtuminen, että voi ryhtyä moiseen? Kuka ylipäätään haluaa luvata olla kuukauden ilman karkkia? Varsinkin, kun moisia lupailevat usein sellaiset, jotka eivät ole aikomuksissakaan olla ilman karkkia.

En aio luvata mitään konkreettista, mutta haluan ja yritän olla parempi läheisiä ihmisiä kohtaan - erityisesti äärimmäisen rakasta vegebodaria kohtaan. Tiedän, että olen äksyillyt ja ilkeillyt ihmisille turhankin paljon, ollut rasittava ja vaikea puoliso ja hoitanut ihmissuhteitani muutenkin vähän miten sattuu. Toki mennyt vuosi on ollut monella tapaa haasteellinen, raskas ja vaikea - etenkin loppua kohden. Näin ollen ei toisaalta voi olettaakaan, että olisin ollut kuin enkeli joka käänteessä. Ensi vuonna haluan kuitenkin yrittää olla parempi. Edes vähäsen. Jos en muuten, niin edes itselleni. Yritän ajatella pitkästä aikaa myös itseäni, viimeistään vuodenvaihteesta lähtien. Erityisen tärkeää kaikki edellinen olisi Kurpur-tarinan säilymisen kannalta.

En lupaa olla mitään tiettyä, mutta haluan olla - ja lupaan yrittää.
Haluan olla parempi meille.
Asetin itselleni jo yhden arkisemmankin tavoitteen ensi vuodelle: Liityin Facebookissa "Vuosi ilman uusia vatteita" -haasteeseen.

Vaateteollisuus kuluttaa valtavasti luonnonvaroja. Lisäksi siihen liittyy riistoa ja epäeettisyyttä. Vaateteollisuuden epäekologisuudesta ja -eettisyydestä saisi kummastakin oman blogimerkintänsä, jos niitä lähtisi tarkemmin availemaan. Kaatopaikoille päätyy vuosittain valtaisat määrät käyttökelpoisia vaatteita - osa olisi sinällään käytettävissä, osa jatkojalostuksen myötä. Ihmiset kantavat kaupoista koteihinsa kassikaupalla vaatteita, jotka hetkeä myöhemmin päätyvät kirpputorille myyntiin, pahimmissa tapauksissa täysin käyttämättöminä. Rajuimmin tämä ilmiö on havaittavissa alennusmyyntien jälkeen, eli juurikin esimerkiksi näin joulun jälkeen ja vuodenvaihteessa.

Vuosi ilman uusien vaatteiden ostamista ei ole minulle mikään maailman vaikein haaste, mutta silti sen verran kova, että lähden kokeilemaan miten moinen teko minulta onnistuu. Muutaman vaateliikkeen rekit kuitenkin houkuttelevat minuakin turhan paljon, etenkin näin alennusmyyntien aikaan. Lisäksi minussa asuu alusvaatehamsteri. Kirppareilta ostelenkin sitten vaatteita melko paljon. En kuitenkaan aio kieltää itseltäni sitä - ja haaste kuitenkin sallii kirppistelyn. Itse voisin lisätä haasteen haasteellisuutta sillä, että en sallisi itselleni myöskään alusvaatteita uutena. Se voisi nimittäin olla tehokas keino saada itseäni niskasta kiinni ja päätyä vihdoinkin kokeilemaan pikkareiden ompelua vanhoista t-paidoista. Nyt saan myös hyvän tekosyyn tehdä kaappeihin kertyneistä valtaisista lanka- ja kangasvuorista jotakin käyttökelpoista, sekä itselle että muille. Jokainen meillä käynyt tietää, että minulta sitä materiaalia löytyy enemmän kuin tarpeeksi - voisin joskus kuvata vaikkapa lankavarastoni blogia varten, niin määrä hahmottuisi ehkä itsellenikin paremmin. Varastojen äärrimmäisestä paljoudesta johtuen päätin (juuri äsken) sisällyttää omaan haasteeseeni myös uudet langat. Tulevan vuoden aikana lankoja ei tähän talouteen sitten uutena ostella. Nih. Siitä taisi tulla tämän haasteen vaikein osuus. No, onneksi materiaalia on nurkissa niin paljon, että ehkä minä kestän kulkea kaikkien ihanien lankojen ohitse ostamatta niitä. Tämä päätös myös omalta osaltaan pakottaa minut inspiraation sattuessa käyttämään kotoa valmiiksi löytyviä lankoja.
Tällaisia lankakasoja ei ensi vuonna kuljeteta kaupoista kotiin. Mutta on siellä sallittu poikkeuskin: Siniset Miamit kirppislöytönä. :)
Jos en olisi jo valmiiksi näinkin vege, lähtisin mukaan myös Tammikuun vegaanihaasteeseen.
Avuksi ja henkiseksi tueksi voin silti lähteä niille, jotka haluavat ottaa haasteen vastaan.

Parempaa tulevaa vuotta kaikille siellä Internetin toisessa päässä oleville höpsöille!

<3: Minna

tiistai 16. joulukuuta 2014

Isojen asioiden äärellä

Moikka höppänät!

Olen kiertänyt kirppareilla Turussa ja Tampereella. Anteeksi nyt tamperelaiset, mutta Turussa on ehkä hitusen paremmat kirpparit. Joskin Tampereella on ehkä laajemmin tyylisiäni vaatteita. Leffatarjonta sen sijaan Turussa parempi ja hinnat enemmän kohdillaan.

Kirppislöydöistä tulee kuvamerkintää myöhemmin. Sitten, kun saan vähän asioita kuntoon.
Loppuvuodesta voisin vaikka kyhätä merkinnän marras-joulukuun kirppislöydöistä. Siihen ehtisivät sitten mukaan tulevan Helsinginreissunkin löydöt.

Tuntuu aika kivalta lähteä taas pitkästä aikaa Helsinkiin. Siellä on niin paljon kaikkea nähtävää ja vegenäkökulmasta vähän liikaakin ruokatarjontaa - vatsa kasvaa ja pankkitili kutistuu. Saatan jotain ruokaraporttiakin reissusta kyhätä. Ehkä.


Salilla olen käynyt viimeksi kolme viikkoa sitten. Olin kahden viikon työhön tutustumisella eskarissa ja sain sieltä heti ekoina päivinä flunssan ja sitä on nyt paranneltu. Tuntuu olevan todella sitkeä tapaus, kun yskä on vasta nyt alkanut näyttää loppumisen merkkejä. Lisää taukoa saleiluun on tuonut flunssaa isommat asiat, jotka ovat sotkeneet kyllä tämänhetkisen elämän muutenkin. Sen vuoksi blogiakin päivitän sen mukaan, miten aikaiseksi saan. Haluan asettaa asiat nyt niiden vaatimaan tärkeysjärjestykseen.

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Lähtötilannekartoitus, osa 1: Paljonko vedät?

Ensi viikolla olisi tarkoitus aloittaa uusi treeniohjelma. Kaksijakoisessa ohjelmassa viikon ensimmäinen puolisko on voimatreeniä ja loppupuoli hypertrofista (lihasmassaa kasvattavaa) treeniä.

Koska tavoitteenani on päätyä joskus voimanostokisoihin, pitää sitä voimaa löytyä tulevaisuudessa enemmän. En kuitenkaan halua luopua massankeruusta, ja siksi mukana myös hypertofista treeniä. Päästäkseni edes hieman perille nykyisestä tilanteestani pompin salille testailemaan maksimipainoja.

Eilen olivat vuorossa maastaveto ja penkki.

Aloitin maastavetokokeilut siitä painosta, joka viimeksi (2013) osoittautui maksimikseni. Sadasta kilosta siis lähdettiin etenemään. Se nousi ilman suurempia tuskia. Siitä kokeilin eteenpäin viiden kilon nousuilla. Lopulliseksi maksimiksi osoittautui 115 kg. 120 kiloa kokeilin, mutta se jäi lattiaan, en tiedä sitten iskikö jonkinlainen "rimakammo" (jonka itse nimesin tankokammoksi) vai eikö voimat vain oikeasti riittäneet. No, olihan siellä jo neljä ykköstä takanakin. Lopullinen tulos oli 15 kiloa kovempi kuin n. 1,5 vuotta sitten (prosentuaalinen nousu on 15%).  Kehonpaino oli 2013 reilu 65 kiloa, eilen kolmisen kiloa pienempi - siihenkin nähden ihan hyvä kehitys siis.  Salille lähtiessäni ajattelin, että saan sen satasen ylös ja siinä se. En siis olettanut saaneeni minkäänlaista kehitystä, joten siinä mielessä yllättyin erittäin positiivisesti.

115 kg on jo aika lähellä 150 kg:n tavoitettani. Jos olen ilman voimatreeniä onnistunut kehittämään mavetulostani 15 kilolla puolessatoista vuodessa, niin mitä voin saavuttaa samassa ajassa voimatreenin avulla?

Maastavedon kanssa tekniikka on vielä aika pahasti hakusessa (No hei, asun ja treenaan tekniikka-hifistelijän kanssa ja sieltä olen tämän kriittisyyden oppinut), mutta eiköhän se kunnollinen tekniikkakin löydy, kun vain treenaa, treenaa ja treenaaa. Voisin yrittää puolustella huonoa tekniikkaa sillä, että en ole tehnyt tavallista mavea...ööö, yli vuoteen. Mutta jospa olen vain rehellinen ja totean, etten ole sitä vielä koskaan oppinutkaan. Tekniikan hallitseminen on lajissa tärkeää myös ehjänä pysymisen kannalta. Itselläni suurin ja laajimmin (myös kyykyssä) ilmenevä ongelma on tuo pään keikuttelu - se tuskin tekee pidemmän päälle hyvää niskalle/rangalle. Pitäisi oppia katsomaan vain eteenpäin, eikä tähyillä kattoon...

Kaikki ykköskokeilut päätyivät videolle, mutta ainoastaan satasen vedossa näkyy koko kroppa suunnilleen koko videon ajan, joten siksi ette valitettavasti pääse näkemään 115 kg:n vetoa. Toisaalta ihan hyvä näin, koska 115 kg:n tekniikka surettaa itseäni. Videolla siis 1x100 kg.


Penkkipunnerrus meni myös huomattavasti paremmin kuin viimeksi. 2013 sain räpellettyä 35 kiloa töin ja tuskin ylös, eilen meni 40. Prosentuualinen kehitys suunnilleen 14%. Tuo on todella merkittävä kehitys, koska en ole tehnyt tavallista penkkipunnerrusta varmaan yli kahteen vuoteen (jos viimevuotisia maksimikokeiluja lasketa). Eikä sitä voimaa ole tullut treenattua myöskään rinnan osalta sen enempää kuin muutenkaan. Massatreeni tuottaa siis todistetusti myös voimaa ihan kohtalaisesti.

Maastaveto: 115 kg (2013 - 100 kg)

Penkki: 40 kg (2013 - 35 kg)


Tästä on nyt hyvä lähteä kehittämään voimiaan ja kulkemaan kohti voimanostokilpailuja. Loppuviikosta on edessä vielä kyykkymaksimit.


5.12.2014
Tottakai tulin sitten kipeäksi keskiviikkona. Nenä vuotaa ja kurkku kiukuttelee. Kyykymaksimit jäävät nyt sitten kokeilematta, koska moisia olisi silkkaa itsetuhoa lähteä tässä kunnossa kokeilemaan. Ensi viikkoa taas olisi typerä aloittaa maksimikokeiluilla, koska tämä flunssa ja siitä johtuva totaalilepo ovat yhdessä syöneet voimatasojani, jolloin kyykkytulos olisi todennäköisesti jotain 10% todellista heikempi.
 

Aloitan siis ensi viikon treenit suoraan uudella ohjelmalla. Kyllähän tämä vähän harmittaa, mutta ei voi mitään. Nyt vain osui liikaa kaikkea flunssalle altistavaa samalla ajankohdalle. No, sen minä ainakin tiedän, että kyykkymaksimini on hyvin todennäköisesti enemmän kuin edellisen kerran (2013) kokeiltaessa. Kyykkasin silloin 85 kg.

Nappasin edellisestä takakyykyn sisältäneestä ohjelmasta kyykkytuloksiani. Olen tehnyt takakyykkyä viimeksi elokuussa, aivan dieetin lopulla ja minikaloreilla. Tulloin kyykkasin 70 kg:lla 9 + 10 toistoa. Tuolla tuloksella voi karkeasti laskea kyykkymaksimikseni 95 kg (käytin netistä löytyvää sarjapainolaskuria).

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Uuden idean sulattelua

Nyt tulee pitkä teksti: suuren pääni koko sisältö bloggeriin suollettuna. Olkaa hyvät!

Kehittelin itselleni tavoitteen, hieman hullunlaisen sellaisen. Homma lähti liikkeelle turhautumisestani siihen, että minulla ei mitä todennäköisimmin tule koskaan olemaan mahdollisuutta kilpailla body-lajeissa.

Kilpailemattomuuteen on muutamakin eri syy.

Ensimmäinen syy on virhe kromosomissa nro 17. Tuo virhe aiheuttaa minulle tautidiagnoosin Q85.00 (eli ”helpommin ymmärrettävästi” ilmaistuna Neurofibromatoosi 1:n). Tällaisen ihon kanssa ei kisalavalle nousemiseminen tule todennäköisesti koskaan toteutumaan kohdallani. Harmi homma. Kisarajoite olisi ehkä helpompi kestää, jos se olisi itsestäni kiinni ja sille voisi tehdä jotain. NF kuitenkin on ja pysyy minussa, vaikka tekisin mitä. Välillä mietin, että voisin kaikesta huolimatta selvittää joltakulta asiaan vihkiytyneeltä, että kuinka suuri vaikutus NF:llä lopulta olisi pisteytykseen.

Toinen syy on rakenteeni: Olen lyhyt ja leveä, eikä minulla ole selkeää vyötäröä. Olen tasapaksu ylhäältä alas. Jalkani ovat lyhyet suhteessa yläkroppaan – olen vähän kuin ihmismaailman Welsh Corgi. Miunlla isot kädet ja jalat ja paksut nilkat. Pitkä yläkroppani ja latsien epäsuotuisa kiinnityskohta yhdistettynä leveään rakenteeseeni aiheuttaa sen, että selkälihasteni on oltava todella leveät ollakseen näyttävät. Tarvitsen ”äijälihakset” näyttääkseni leveäselkäiseltä. Olen kokonaisuudessaan hassunkokoinen: pieni, mutta rakenteeni kuuluu ison ihmisen. Karkeasti ilmaistuna olen rakenteeltani 175 senttinen, mutta pituudeltani 160. Jos naisten CBB (Classic Bodybuilding) olisi vielä olemassa ja hengittäisi, voisin jopa alkaa selvittää mahdollisuuksiani kilpailla ihoni kanssa. Naisten Fitness-fysiikka olisi seuraavaksi sopivin laji, mutta puuttuvat painorajat (?) mahdollistavat osallistujien fysiikoille turhan suuret vaihteluvälit.

Neljäs syy löytyy potentiaalistani. Treeniä minulla on takana yhteensä kolme ja puoli vuotta. Tuosta ajasta viimeiset kaksi vuotta voi laskea oikeaksi treenaamiseksi, koska ensimmäinen puolitoista vuotta meni siihen, että ylipäätän uskalsin mennä muiden sekaan treenaamaan ja tehdäkin siellä vielä jotain. Koko treenihistoriani perusteella ja tuloksia (minulla on kaikki treenit kirjattuna ylös - ihan ensimmäisistä lähtien) voi tehdä pikaisesti sellaisen päätelmän, että minulla on potentiaalia enemmän voiman keräämiseen kuin massan hankintaan. Nämä ovat niitä asioita, joihin ei voi loputtomiin itse vaikuttaa. Toki niille on aina jotain tehtävissä, mutta siellä on taustalla tietty geneettinen alttius, jolle ei voi mitään. En tietenkään anna sen häiritä, vaan aion takoa massaa tähän kroppaan jatkossakin, vaikka se olisi miten kovan työn takana tahansa. Geeneillä en aio heikkoa lihaskasvuani selitellä. Homma voi olla kiinni myös ihan vain siitä, etten treenaa oikealla tavalla enkä riittävän kovaa.

Rajoitteistani huolimatta haluaisin saavuttaa jotain konkreettista salitreeniin liittyen. Koska en voi kilpailla lihasteni muodolla ja koolla, niin miksen kilpailisi niissä piilevällä voimalla? 

Hans sitä oikeastaan alunperin ehdotti, että lähitisin kisaamaan voimanostossa. Täytyy myöntää, että olin ensin ideaa vastaan, ja olen vieläkin vähän. Tai ainakin epäröin hieman. Voimanosto on sellainen laji, että siellä törmää hyvin usein rasvamassalla painoja nostaviin tyyppeihin. Lisäksi olen saanut sellaisen kuvan, että voimanostajat ovat sen tyyppistä porukkaa, että kaltaiseni herkkä ituhippi jää siellä jalkoihin. Pelkkä ajatuskin lähtemisestä voimanostosalille treenaamaan saa niskakarvani kipuamaan pystyyn. Yksi positiivinen seikka sieltä kuitenkin löytyisi: voimanostosalilla ei tarvitsisi kestää mitään Loop FM:ää kaiuttimissa. Se ei kuitenkaan ole riittävä syy siihen, että eksyisin mörinä-örinä-kiroilu-ärinä-machoilu -ympäristöön treenaamaan. Treenaan paljon mieluummin tuon herkkäsieluisen bodarin kanssa tyttösalilla.

Asiaa mietittyäni tajusin, että voin ihan rauhassa olla ihan niin herkkä kuin olen. Voin uudesta lajivalinnastani huolimatta aivan vapaasti olla se, joka pillahtaa itkuun, kun tajuaa rikkovansa oman maastavetoenkkansa ja kyynelehtii milloin mitäkin leffaa katsoessaan. Minun ei myöskään ole pakko vaihtaa treenipaikkaa tai treenata voimanostajien keskellä: Voin jatkaa treenaamista Hansin kanssa vakisalillamme. Puitteet meidän salilla eivät ole parhaat mahdolliset (eivät bodauksen eivätkä voimailun kannalta). Valinnanvaraa ei kuitenkaan ole, joten on pakko tyytyä siihen, mitä on tarjolla. Muutakaan aikaani minun ei tarvitse käyttää voimanostajien kanssa viettämiseen, jos en halua (ja muuten haluakaan). Voin olla se, joka ilmestyy kilpailuihin ”tyhjästä”, suorittaa nostonsa ja poistuu paikalta.

Minun ei myöskään tarvitse nostella painoja rasvan voimin, vaan voin käyttää ihan vain lihasvoimaa. Miksi pitäisi kerätä itselleen tuhti kerros rasvaa sen takia, että saa penkkituloksen paranemaan 20 kilolla? Etenkään, kun se tulos ei suhteessa ole oikeastaan yhtään sen kovempi. Haluan nostaa painoja lihaksilla rasvan sijaan myös siitä syystä, että rasvan kerryttäminen sellaisissa määrin, johon voimanostopiireissä usein törmää, on jo huomattava terveysriski. Miksi pitää vaarantaa terveytensä sekä ylenpalttisella rasvan keräämisellä että vaaralliseksi käyvillä, tolkuttomilla nostopainoilla (sekä vielä joissakin tapauksissa doping-aineillakin)? Miksi hommaa ei voi hoitaa järkevästi, terveellisesti ja turvallisesti?  Minun voimani ovat nyt, ja tulevat jatkossakin olemaan, peräisin lihaksista, kaurapuurosta sekä järjenkäytöstä painojen ja nostotekniikoiden kanssa.

Yksi aika oleellinen juttu voimanostossa ärsyttää minua suunnattomasti. Se juttu on penkki. Lähdetään liikkelle vaikkapa siitä, että valtaosan penkkaustekniikat ovat kerrassaan järkyttävää katsottavaa: penkkaajat vääntävät itsensä sen päiväiselle kaarelle, että nostomatkaa jää ehkä nipin napin viisitoista senttiä. Moinen touhu on sekä typerän näköistä että voimatasojen mittaamisen kannalta epäpätevää. Eli kaikenkaikkiaan järjetöntä.Anteeksi, mutta mitä hienoa on siinä, että lisätään tangon päihin loputtomasti rautaa ja lyhennetään selän kaaren avulla nostomatkaa samaaan tahtiin? Minä en halua enkä aio mennä kisoihin vääntämään selkääni ennätyskaarelle, näyttämään pelleltä, huijaamaan lisää painoa tankoon ja vielä lisäksi vaarantamaan ainokaista kroppaani. Menen joko penkkaamaan rehellisesti ja kunnon liikeradalla tai sitten en penkkaa ollenkaan. Jos tästä nyt joku vetää kookospähkinät nenään, niin itse saa ne sieltä ulos kaivella.

Turvallisuuuttani ja terveyttäni ajatellen minun olisi parempi olla penkkaamatta voimailumielessä, koska nivelissäni on jonkin verran yliliikkuvuutta, joka näkyy pahimmin juuri kyynärtapeissa, mikä on penkkipunnerusta ajatellen riskitekijä. Rakenteeni ei muutoinkaan ole penkkipunneruukseen suunniteltu - käteni kun kuuluvat lähinnä orankisarjaan. Mutta ei hätää, perinteinen penkkipunnerrus on kaiken jo mainitun lisäksi mielestäni lähtökohtaisestikin ärsyttävä liike. Eniten ehkäpä siitä johtuen, että kun tässä maailmassa kertoo miltei kenelle tahansa treenavansa, on kuulijoiden ensimmäinen kysymys useimmiten (miesten keskuudessa ainakin): ”Paljo penkki?!” Salilla tuntuu olevan miltei joka päivä jokin kansainvälinen penkkipäivä: Etenkin maanantaina on turha kuvitella pääsevänsä tekemään esimerkiksi tämän hetkiseen treeniohjelmaani kuuluvaa kapeaa penkkiä odottamatta ensin puolta tuntia, että nämä jalkatreeninsä skpanneet appelsiinikainalot saavat ähinänsä ja ärjynänsä suoritettua. Aivan kuin salilla ei voisi muuta tehdä kuin penkata.

Entäs kyykky sitten? Takakyykky on hyvä ja toimiva liike. Pidän kyykkaamisesta ja takapuoleni on useimmiten samaa mieltä kanssani. Kyykkaaminen isoilla raudoilla ei kuitenkaan ole sekään erityisen turvallista, mutta kuitenkin turvallisempaa kuin penkkaaminen. Kyykyssä on hyvin paljon riskitekijöitä ja polvet ovat aika kovilla, etenkin jos kusee tekniikan kanssa. Mitä isommat raudat selässä on, sitä vaarallisemmiksi virheet muuttuvat. Kyykaaminen kisamielessä pelottaa hieman, mutta en sulje sitä kokonaan pois tavoitteistani, koska se on kuitenkin huomattavasti turvallisempi kuin penkki ja soveltuu rakenteelleni paremmin. Pidän myös kyykkaamisesta paljon ja haluan kehittää kyykkytulostani.

Mitä jää jäljelle? Maastaveto, eli maastanosto, deadlift, mave – suurin rakkauteni ja pahin viholliseni salilla. Maastaveto on se kaikkein kokonaisvaltaisin liike ja voimanostoliikkeistä turvallisin, ainakin omalla kohdallani. Joskin mavenkin voi tehdä myös todella vaarallisesti ja selkänsä voi onnistua rikkomaan väärällä tekniikalla ja liian isoilla raudoilla. Maastavedossa ei kuitenkaan ole niin sanotusti ”painon vietävänä” kuten kyykyssä ja penkissä. Maastavedossa hommaa on suht helppo kontrolloida, ja pahalta tuntuessaan maastaveto on turvallisempi ja helpompi jättää kesken kuin vaikkapa kyykky tai penkki. Yksin treenatessa mavessa on mahdollista käyttää hyvinkin suuria rautoja turvallisesti, koska varmistajaa ei tarvita, koska painon alle ei ole mahdollista jäädä (ellei sitten jotenkin ihmeellisesti onnistu kellahtamaan selälleen kesken noston). Maastaveto on nivelteni kannalta suht turvallinen ja rakenteelleni voimanostoliikkeistä sopivin. Mave ei myöskään aiheuta minussa samanlaista vastenmielistä tunnetta kuin penkkipunnerrus. Mave on itseasiassa se liike, jota toivoisin vakkarisalillanikin näkyvän enemmän: Mavea tekeviä naisia ei kovin paljoa salillamme näe, mikä on hyvin surullista. Voimanosto, ja kaikki siihen liittyvä, tuntuu ympäristönä hieman vieraalta ja siksi koko homma mietityttää - välillä hyvinkin paljon.

Pelkkää voimanostajaa minusta ei kyllä saa, vaikka tumman sinisessä Keijussa paistaisi (Se on hei vegaanista!). Haluan kuitenkin kasvattaa myös massaa, en pelkästään voimaa, joten bodaustreeni pysyy mukana joka tapauksessa. 

Mitä tästä voi nyt sitten ajatella ja millaiseen tulokseen päätyä?

Olen pitkän aikaa kärsinyt vaihtelevasta motivaatiosta. Välillä treenaamiseen löytyy reippaasti motivaatiota, mutta joskus rämmin pitkiäkin aikoja syvissäkin motivaatiokuopissa. Kuoppavaiheet ovat viimeisen puolen vuoden aikana lisääntyneet. Ajatus siitä, että en voi nousta lavalle fysiikkani kanssa, syö myös motivaatiota. Salille lähteminen tuntuu hankalalta, kun ei ollut mitään konkreettista tavoitetta treenaamisen suhteen. Tavoite isommista lihaksista ei ole minulle tarpeeksi selkeä, vaan se jättää liikaa varaa löysäillä. Epäselvä tavoite ilman kilpailuaikeita saa diettaamisen, kalorien laskemisen ja painon tarkan seuraamisen tuntumaan ahdistavalta. Tulee sellainen olo, että minkä ihmeen takia teen kaiken näin tarkasti ja pyöritän jatkuvasti kaikenmaailman lukuja päässäni ja tarkkailen kaiken syömäni perään, kun minulla ei ole mitään tiettyä pistettä ja kehonkoostumusta, johon tähtään.

Jalkatreeniä keskiviikkona vääntäessäni ja lisää rautaa suorin jaloin maastavetoon lisätessäni alkoi ajatukseni homman suhteen selkiytyä. Haluan kerätä massaa, se on selvää. Haluan olla iso pieni. Pituutta en voi kasvaa, niin kasvatan sitten lihasta ja siten saan itsestäni isomman. Voimaakin haluan, koska haluan olla iso ja vahva pikkuinen - sellainen, joka jaksaa kantaa itseään isompia eikä tarvitse aina tuuraajaa pesukoneen kantamiseen muuttojen yhteydessä.

Siinä mavea vääntäessäni mietin, että miksikäs ei: Miksi en ottaisi tavoitteekseni kasvaa isoksi ja muhkeaksi(mahdollisimman rasvattomasti) siten, että minulta löytyisi voimaakin sen verran, ettei tarvitsisi jäädä aina jalkoihin. Miksi en voisi kilpailla vaikkapa pelkästään maastavedossa? Voisin kasvatella massaa ja treenata mavetulostani.

Syntyi uusi tavoite: maastavetoennätys. Ensin ajattelin kiskoa ylös 110 kiloa. Nykyisestä maastavetomaksimista ei ole mitään tietoa, mutta joskus puolitoista vuotta taaksepäin (65 kiloisena) sain surullisen 105 kiloa töin ja tuskin ylös asti (nyt jälkikäteen tarkistin asian ja jouduin huomaamaan, että sainkin vain 100 kiloa ylös, 105 jäi puoliväliin). 110 kiloa tuntui siis järkevältä painolta ensimmäiseksi tavoitteeksi. Nosto tulisi tehdä alle 65 kiloisena.Kun 110kg on selätetty, on aika siirtyä suurempiin kenkiin ja tavoitella 130 kiloa. Voisin asettaa tuon 130 kilon ylöskiskomisen ensi vuoden tavoitteeksi.

Kaikkein kovin, lähes mahdottomalta tuntuvat tavoite, on kiskaista joku päivä 150 kiloa rautaa ylös. Se olisi pikkuisen vajaa 2,5 kertaa tämänhetkinen painoni. Tuosta olisi tarkoitus suoriutua alle 65 kiloisena. Kaikkein suurin ja mahtavin tavoite olisi painaa alle 60 kiloa ja vetää maasta 150. Aika tuju tavoite, kun tutkii tämänhetkisiä tilastoja: Alle 60 kiloisten Suomen ennätys on tällä hetkellä 145 kiloa.

Sitten, jos joku päivä alkaa tuntua siltä, että voisin kilpailla voimillani, niin sitten menen ja teen maastavedon Suomen ennätyksen omassa painoluokassani (alle 60 kiloisissa). Saatan osallistua myös kyykkyyn. Penkki on ainakin toistaiseksi pois laskuista. Saatan kilpailla jo ennen kuin olen saanut nostettua sen 150 kiloa maasta. Jos kuitenkin joku päivä sen 150 nostan, niin voin melkein luvata, että menen tekemään sen myös kilpailuihin.

Eli nyt mennään eteenpäin sekä massaa että voimaa tavoitellen ja tulevaisuudessa voimanostokilpailuihin tähdäten.

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Kaikenlaista - och samma på Svenska

Ehken kuitenkaan ala vääntää kaksikielistä merkintää, mutta ruotsin kieleen tuli otettua kosketus Vaasan seudulle suuntautuneen viikonloppureissun muodossa. Ystäväpariskunta järjesti toissa viikolla kaveriporukalle mökkireissun kiitoksena polttareista sun muista hääjutuista. Oli huisin mukava reissu - iso kiitos järkänneille. Tämmöisiä juttuja pitäisi olla useammin. <3

Kun tästä porukasta on kyse, ei ole kovinkaan yllättävää, että päädyttiin myös kirppikselle tuon reissun aikana.

Sieltä löytyi Lanaknits:n Allhemp6 -hamppulankaa. Tästä löydöstä olen enemmän kuin innoissani - etenkin, kun olivat vielä edullisia: neljä vyyhtiä maksoi 20 euroa. Vertailuksi kerrottakoon, että lankakaupoissa tuo maksaa sellaisen 12-14 euroa vyyhti.  Säästin siis yli kolmekymppiä - aika huikeaa, eikös? Samassa pöydässä oli useampaakin väriä samaa lankaa, mutta maltoin mieleni, vaikka teki mieli ostaa ne kaikki. Nyt ärsyttää vähäsen, etten pääse tekemään näistä mitään vähään aikaan, kun hääjutut vie tällä hetkellä kaiken ylimääräisen ajan.

Planeetan parhaat vegepurilaiset ei ole oman luokitukseni mukaan varsinainen kirppislöytö, koska se löytyi uutena muiden uusien kirjojen joukosta (vaikka olivathan langatkin uusia, mutta ero kirjaan oli siinä, että ne olivat kirppistavarana myyntiin tuotuja). Hinta oli edullinen kirjakauppoihin nähden, joten tartuimme tilaisuuteen. Lisäksi löytyi vielä leffa, joka minun piti aikoinaan käydä katsomassa teatterissa, muttaen sitten jostain syystä käynytkään.
Salilla olen käynyt entiseen tapaan, eli pitkälti jaksamisen mukaan, pyrkien vähintään kolmeen treenikertaan viikossa. Treenaaminen tosin maistuu välillä puulta (rehellisesti sanottuna aika useinkin tällä hetkellä) ja motivaatio on hukkateillä. Jonkinlaista kehitystä kuitenkin tulee ja treeni kulkee ihan kohtalaisesti, myös silloin, kun salille lähtiessä tuntuu, ettei hommasta tule yhtikäs mitään. Aina ei ole kovin suurta intoa lähteä salille ja keskittyminenkin on (taas vaihteeksi) vähän heikonlaista.

Tänäänkin pitäisi mennä treenaamaan jalat, mutta tuntuu, että olisin paljon mieluummin kotona syömässä, leffoja katsomassa ja virkkaamassa ja muita hääjuttuja järkkäämässä. Nämä motivaatiokuopat ovat rasittavia. Salilla käyminen ja naama irvessä vääntäminen tuntuu välillä turhauttavalta, kun ei ole mitään konkreettista tavoitetta asiaan liittyen. Salilla on mukava käydä ja treenaaminen on kivaa, mutta kaikki se tarkkuus mitä siihen minullakin tällä hetkellä liittyy, tuntuu lähinnä ahdistavalta ja pakonomaiselta, kun ei ole mitään konkreettista, johon tähdätä.

Hans halusi tuossa pari päivää sitten ottaa pikaisesti pari kuvaa selästäni. En tosin saa selkääni näyttämään kuvissa siltä, miltä peilistä katsomalla näyttää (toki asiaan vaikuttaa myös valaistus muut "pikkuseikat" - kuvatessa valaistuksen merkitys vielä korostuu). Ihan hyvältä tuo silti näyttää. Olen hirmu kriittinen itseäni kohtaan ja turhaudun helposti, jos näytän omiin silmiini pieneltä. Yksi merkittävimmistä ongelmistani on, että näen kuvissa hyvin usein lihasten sijasta vain Neurofibromatoosin. Pitäisi opetella katsomaan kuvista lihaksia sen sijaan, että kyttäisi kaiken aikaa vain ihoaan.
Häähommat etenevät ihan mukavasti (lukuun ottamatta vaikeuksia vihkijän saamiseen liittyen). Virkkaamista on viime päivinä riittänyt ja tulee riittämään vielä pitkän aikaa. Kävin äidin kanssa sunnuntaina Kädentaitomessuilla Pirkkahallissa. Sieltä sain aika paljon ideoita ja inspiraatiota sekä pukuun että koristeluun liittyen. Inspiraatiotulvan seurauksena hain eilen Taitokeskuksesta paperilankaa, josta olisi tarkoitus ruveta askartelemaan koristeluita vielä tämän viikon aikana. Puvun suhteen pitäisi vielä päästä itsensä kanssa yhteisymmärrykseen bolerosta/huivista. Ideoita asian suhteen tuntuu vain olevan ihan liikaa, mikä tekee päätöksenteosta hankalaa. Onneksi voi aina virkata, jotta pääsee edes jossakin eteenpäin.

tiistai 4. marraskuuta 2014

Suklaata ja saippuoita Saksasta

Taannoin tehdystä Turun reissusta jäi niin hirveä himo Vantastic Foodsin maidottomia valkosuklaanappeja kohtaan,  että oli pakko etsiä verkkokauppa, joka toimittaisi niitä Suomeen. Suurella halulla Turussa syömämme suklaat olivat nimittäin ostettu Tukholmasta, eikä tähän hätään herttinen sentään mitään Ruotsin matkaa pysty tekemään.

Onneksi löytyi saksalainen (ylläri!) Boutique-Vegan. Sieltä tarttui vähän muutakin mukaan. Olisi tehnyt mieli tilata koko puoti tyhjäksi, mutta maltettiin mielemme.

Tänään saapuneista pahvilaatikoista paljastui tämän näköisiä juttuja:

- 2 pakettia maidottomia valkosuklaanappeja
- 2 pakettia tummasuklaanappeja
- 4 litraa hamppumaitoa (tätä saisi Suomestakin ihan helposti, mutta tilattiin nyt samalla tätäkin, kun tarve kyseiselle tuotteelle kuitenkin on)
- litra maissimaitoa, koska se kuulosti liian mielenkiintoiselta ohitettavaksi
- litra spelttimaitoa samasta syystä
-  1 törppö pyykinpesunestettä
- 1 törppö tiskiainetta
-  mineraalidödö vegebodarille, joka tosin on ollut dödöttä jo toista vuotta, mutta ajatteli moisen hankkia harvoja poikkeustilanteita (mm. häät) varten.

Lisäksi olivat laittaneet yhden ravintopatukan + näytepussukan nallekarkkeja mukaan pakettiin. :)


Boutiqoue Vegan on pelkästään vegaanisia tuotteita myyvä yritys. Verkkokaupasta saa tilattua kaikenlaista aina koiranruoasta riisivanukkaisiin ja vegemakkaroihin. Kodinhoitotuotteille löytyy myös oma osastonsa. Kylmätuotteetkin ovat tilattavissa verkkokaupasta ja niille on saatavissa erillinen termopakkaus. En kuitenkaan suosittelisi tilaamaan kylmätuotteita Suomeen asti, ainakaan lämpimillä keleillä. Toimitus on perusnopea - meille paketti matkasi tasan viikon.

Taas vähän harmittaa, että Suomi on aika takapajula vegehommissa. Mutta on täälläkin tilanne parantunut huomattavasti takavuosiin nähden ja minun kasvissyöntiakoinani Suomen tarjontaan on tullut paljon positiivisia muutoksia, joista merkittävimmät viimeisen muutaman vuoden aikana.  Niin, ja onhan Vegekaupallakin jo kaksi kivijalkamyymälää. :)

Mutta nyt pääsen taas kokeilemaan häitä varten kaikkea kivaa, kun sain tarvittavia aineksia varastoon. :)

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Blogihiljaisuuden väliaikainen katkaisu

Häähommat ovat vieneet aikaani. Päivät tuntuvat muutoinkin kiitävän ohi turhan vikkelästi. Blogi on jäänyt vähän unholaan. Liekö nuo hääkiireet ja päivien katoaminen pätevä syy blogihiljaisuuteen vai olenko rehellisesti sanottuna ollut vain saamaton tämän mokoman suhteen?

On minulla oikeastikin ollut vähän kaikenlaista: Olen väsännyt erilaisia kokeiluja häätarjottavista ja istunut koneella etsimässä kakuntekovinkkejä ja metsästänyt leivontatarvikkeita. Lisäksi olen istunut päivisin hissukseen koneella, etten herättäisi unirytminsä vasten tahtoaan sotkenutta vegebodaria. Myös mekon suunnittelu ja väkertäminen on niellyt aikaa - jos ei muutoin, niin pään sisällä.

Blogia on näin syksyllä muutenkin vähän kurja päivittää - etenkin reseptien sun muiden julkaisumielessä. Haluaisin kehitellä kaikenlaisia kivoja reseptejä tänne julkaistavaksi, mutta en ole koskaan tyytyväinen luomuksistani ottamiini kuviin, joten reseptit eivät kovinkaan usein päädy tänne asti. Meidän asuntomme on muutenkin aivan tajuttoman hämärä ja näin pimeänä aikana entistäkin hämärämpi, niin kuvailu on jokseenkin haasteellista. Pitäisi ehkä vihdoinkin kyhätä köyhän miehen studiovehkeet, jotta saisi meidänkin keittiössä otettua edes jotenkuten siedettäviä kuvia ja tulisi tätä blogiakin päivitettyä välillä. Nyt ei oikein motivo päivittäminen, kun kuvista tulee aina aivan karmeita. Lisäksi olen turhan laiska opettelemaan kameran käyttöä - hämärät olosuhteet kun ovat omalla tavallaan haasteelliset.

Stressaan sitä, etten päivitä tätä tarpeeksi usein. Oikeasti sillä ei ole väliä miten usein tänne tekstejä laitan. Tai sillä ei ainakaan pitäisi olla väliä. Tuntuu vain siltä, että en koskaan saa tälle lukijoita, jos päivittelen tätä kerran kuussa. Kuka jaksaa seurata blogia, johon ilmestyy päivityksiä vain silloin tällöin ja harvakseltaan - ja nekin jotain ihme jauhantaa?

Noh. Jotta nyt edes jotain saisin tänne laitettua, nappasin epämääräisiä kuvia viimeaikojen parhaista kirppislöydöistäni.


Voisin selailla 60- ja 70-lukujen käsityölehtiä päiväkausia. Niissä on jotain maagista ja sellaista kauneutta, jota ei nykypäivän lehdissä ole. Nyt joku siellä ruudun toisella puolella oksentaa jo pelkästä ajatuksesta. Olkaa hyvät ja anteeksi. Itse haaveilen asunnosta, jossa on juuri sellaiset kaikkien muiden inhoamat keltaiset/vihreät keittiön kaapistot, niin ja kaakelit totta kai sopivasti samaan henkeen. Pöytäliinaksi jokin ihana kirppisaarre, värimaailmaan sopien sekin 70-luvulta ja verhot myös. Lautaset ja kupit kaikki erivärisiä keskenään, nekin kirppislöytöjä ja mahdollisimman värikylläisiä.

Kyllä. Olen ihan hulluna noihin vuosikymmeniin ja niiden väri- ja kuviomaailmaan. Lisäksi sen ajan vaatteiden istuvuus on omaan silmääni miellyttävempi kuin 80-90-lukujen vaatteiden, jotka ovat kummia säkkejä ja kasarivaatteiden hartialinjaan mahtuisi jääkiekkosuojukset jopa minun bodariolkapäideni kanssa. Vaikka on niissä 80-luvun neonhohtoisissa hiihtohaaleirassakin jotain kiehtovaa. Mikään ei silti voita sitä ihanaa ruskean, keltaisen, oranssin ja vihreän väriloistoa.
Psykologian käsikirjan, Psyyken, hankin mielenkiinnosta ihmismieltä kohtaan (ja vähän muistakin syistä, joista ei vielä toistaiseksi tämän enempää). Ensin vähän säikähdin 10 euron hintaa, mutta pikaisen googlailun jälkeen (taas yksi hyvä puoli siinä, että minäkin siirryin älypuhelinten älyttömään maailmaan) huomasin, että kymppi ei olekaan mitenkään hirveä hinta. Tuota ei nimittäin tällä hetkellä ole saatavilla mistään uutena, ja jos olisikin, sen hinta olisi lähemmäs 50 euroa. Huutonetistä alin tälle löytämäni hinta oli 18 euroa. Suht halvalla siis lähti mukaan, kun oli vielä todella hyväkuntoinenkin (ei merkintöjä tms.). Hyvä löytö!

Löytyi myös uusi sanapelituttavuus. En ole tähän ehtinyt vielä tutustua kovin tarkasti - jokin Rubikin kuution ja sanapelin risteytys tämä kuitenkin kai on. Käyttämättömältä vaikutti, kun kuutiokin oli vielä muoveissa. Sanapelit on kivoja - ja tämä on Letramixin ohella siitä mukava, että tätä voi helposti pelata yksinäänkin, lautapeliseuraa kun ei ihan lähietäisyydellä hirveästi asu ja useimmat meidän lautapeleistämme ovat mukavimpia vähintään neljän hengen porukalla pelattuna.

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Vegeäijäpitsa

Tehtiin tänään pizzaa. Meillä on meneillään projekti erilaisten vegetuotteiden toimivuuden kokeilemisesta ruoanlaitossa. Tällä hetkellä kokeilun pääasiallisena syynä ovat tulevat häät: Koska olemme itse tekemässä tarjottavat moisiin juhliin, niin pitää kokeilla yhtä sun toista ja testata toimivuudet eri tuotteille eri käyttötarkoituksissa. Toki kokeilujen takana on myös puhdas mielenkiinto vegetuotteita kohtaan. Nyt maku- ja ominaisuustestiin pääsivät Wilmersburgerin pitsajuustoraaste ja Wheatyn Spacebarit (hamppu ja meetvursti).

Ajateltiin vaihteen vuoksi kokeilla vähän "raskaamman sarjan" pitsaa. Perinteinen tofu-parsakaali -yhdistelmä tuntui turhan kepeältä ajatukselta. (Todellisuudessa homma meni niinkin tylsästi, etten ollut ottanut tofua pakastimesta sulamaan ja pohjataikina oli jo nousemassa, joten piti etsiä kaapeista hätäratkaisu.)

Syntyi vegaanista pizzaa äijättömään äijätyyliin.
Kuvassa valheellisesti Spacebar Chorizo, pahoittelen tästä mielipahasta. Edit: Kyseessä on sama tuote - nimi vain on muuttunut matkan varrella. :)
Pohjan tein Pastanjauhantaa -blogin ohjeella, joka toimii kerrassaan mainiosti. Tapani mukaan en kuitenkaan voinut olla muokkaamatta ohjetta, tosin vain ihan pienoisella hienosäädöllä: Lisäsin kuiviin aineisiin pizzamaustetta. Tämä muutos tuo pohjaan lisämakua, jos sellaista halajaa. Reseptin mukaan tehdystä taikinasta saa paksuhkon pohjan pellilliseen pizzaa. Itse tykkään kotioloissa paksusta pohjasta ja tämä on juuri sopivan kokoinen taikina siihen tarkoitukseen. Jos haluaa ohuemman pohjan, niin taikinasta riittää kahteen isohkoon pyöreään pizzaan. Kirjoitan ohjeen nyt vielä tähänkin, vaikka se ei omani olekaan. Anteeksi.

Pizzapohja:

- 350 grammaa vehnäjauhoja
- 11 grammaa (pussi) kuivahiivaa
- suolaa
- reilu ropaus pizzamaustetta
- 2 rkl oliiviöljyä
- 2 ja 1/4 dl vettä

Sekoita kuivat aineet keskenään taikinakulhossa. Sekoita puuhaarukalla joukkoon hieman kädenlämpöistä lämpimämpi vesi, johon on sekoitettu oliiviöljy. Vaivaa taikinaa käsin niin, että siihen muodostuu sitkoa eikä se enää tartu käsiin ja kulhoon. Peitä kulho liinalla ja siirrä lämpimään paikkaan kohoamaan reiluksi puoleksi tunniksi.

Kippaa hieman uunipeltiä isomman leivinpaperin keskelle kasa vehnäjauhoja, siirrä taikina jauhokasan päälle ja käännä taikinamöykkyä pari kertaa ympäri jauhojen päällä. Kaulitse taikina uunipellin kokoiseksi levyksi ja siirrä se leivinpaperin kanssa pellille.

Päälle laitetiin:

- Suunnilleen 50/50 -suhteella ketsuppia ja tomaattipyrettä. Sotkettiin sekaisin ja levitettiin pohjalle.
- 1 Wheatyn Spacebar Hamppu pilkottuna
- 1 Wheatyn Spacebar Meetvursti pilkottuna
- 1 sipuli pilkottuna
- 30 grammaa kuivattuja kantarelleja (liotin hetken aikaa kuumassa vedessä, jonka jälkeen paistoin pannulla sipulin kanssa ja maustoin ruususuolalla, savupaprikalla ja currylla)
- puolikas punainen paprika pilkottuna
- 150 grammaa Wilmersburgerin pizzajuustoraastetta (Enemmän olisi ollut parempi, mutta määrän suhteen voi käyttää apuna omia mieltymyksiään. Meillä menee ensi kerralla varmaan koko paketti.)

Lätkittiin kaikki täytteet edellä mainitussa järjestyksessä pohjan päälle. Paistetiin 225 asteessa suunnilleen 15 min. Pahoitteluni, etten tajunnut yhtään katsoa kelloa, joten todellisesta paistoajasta ei ole tietoa. Seurailin vain juuston käyttäytymistä, kurkin välillä pohjan alle ja otin pizzan pois uunista, kun se näytti ja tuntui sopivalta. Tyypillistä minulle. Yrittäkää pärjätä sen kanssa. Ei tätä vartissa ainakaan kovin pahasti poltettua saa, joten uskallan mainita sen suuntaa antavaksi paistoajaksi.
Täyteaineksia (Spacebarit ja juusto) saa ainakin Vegekaupasta ja Runsaudensarvesta. Sienet oli itse (tai todennäköisesti äidin ja isän) kerättyjä ja kuivattuja.

Juustoraaste ei sulanut ihan parhaalla mahdollisella tavalla. Maku oli kuitenkin kohdillaan ja tätä tullaan varmasti käyttämään meillä jatkossakin. Spacebarit toimivat mainiosti pizzan päällä. Muistini ei sisällä enää tarkkaa mielikuvaa salamipizzan mausta, mutta voin silti kertoa, että kyllä tässä samaa makumaailmaa on kuin ruumismakkaroita sisältävissä esikuvissaan.

Ja mikä parasta: tämän äijäpizzan takia ei tarvinnut tappaa tai kiusata ketään.

Huomasin, että lihatonta lokakuuta on vielä hitusen jäljellä. Tämäntyyppinen pizza voisi sopia kaikille sitä viettäville, lihaisista mauista pitäville.

Mutta onko "vegeäijäpitsa" pitsaa, joka on tehty vegeäijistä? Se vain kuulosti yhteenkirjoitettuna paljon tyylikkäämmältä kuin "vege äijäpitsa". Lopputulos on jälkimmäisen kanssa jotenkin paljon irrallisempi ja muutenkin omituinen. "Vegeäijäpitsa" sen sijaan on hyvä on sopivan naseva, vaikka se säätöjen mukaan väärin olisikin. Olisihan sitä voinut kirjoitta myös "vegen äijäpitsa" tai "vegeäijän pitsa", mutta meillä ei asu äijiä, niin se ei olisi ollut lainkaan sopivaa. Minulla on joskus omat omituiset sääntöni. Yleensä kehittelen herttaisia (muiden mielestä varmaan varsin rasittavia) sanajonoja, koska toisistaan irtonaiset sanat ovat kovin yksinäisen oloisia. Sullon ne yhteen, niin niiden ei tarvitse olla yksin.<3: Minna

tiistai 14. lokakuuta 2014

Turuus

Käytiin ja oltiin Turussa viikonloppuna. Majoituttiin ystävän luo ja vietettiin mukavaa aikaa.
Yksi etappi reissussa oli 

Vegekauppa

Sieltä tarttui mukaan vähän kaikenlaista - osa entuudestaan tuttuja juttuja, osa meille vielä vieraita ihmeellisyyksiä. Oltaisiin haluttu ostaa vaikka mitä kaikkea muutakin, mutta piti säästää jotain seuraavallekin kerralle. Budjettikaan ei olisi ihan kaiken ostamista sallinut.

Kuvasta jäi puuttumaan suklaanmakuinen soijaproteiinijauhe. Sen päätymistä ostoksiimme ei varmaan erityisemmin tarvitse selitellä. Meillä menee proteiinijauheita päivittäin ja joskus niiden on ihan kiva maistuakin joltain - tällä kertaa suklaalta. Joskaan vaihtoehtoja ei ollut, sillä ostamamme yksilö oli ainoa jäljellä ollut maustettu soijaproteiini.

No Egg -jauhe 

Tämä on ollu meillä käytössä jo pitkän aikaa. Käytän sitä lähinnä leivonnassa, mutta sen toimivuutta voisi (ja pitäisi) kokeilla laajemmalti ihan suolaisissakin jutuissa, esimerkiksi pyöryköissä ja pihveissä. Jauhetta löytyy myös joistakin isommista ruokakaupoista, eli tämän perässä ei välttämättä tarvitse etsiytyä erikoiskauppoihin.

Cleo's -maapähkinävoikupit
Mitä sellaista voisi sanoa, että se tekisi riittävästi oikeutta näille ihanuuksille?
Kokeile itse! (Ja löydä itsesi ensimmäisen kokeilun jälkeen etsimästä mokomia herkkuja pitkin maailmaa epätoivon valtaamana, koska ne ovat loppuneet vakipaikastasi.)
Seitan Fix -gluteenijauho
Seitanin valmistukseen tarvittavat aineet pitää aina löytyä kaapista. Jauho pitää myös pihvit ja pyörykät koossa kätevästi. Gluteeniherkät eivät yllättäen tästä erityisemmin innostu. Onneksi en itse kuulu mainittuun joukkoon, vaan vatsani kestää miltei mitä tahansa.

Tartex-tahna aurinkokuivatulla tomaatilla höystettynä
Yksi niistä asioista, joiden takia en kaipaa mitään eläinperäistä leipäni päälle. Tartexit toimivat hyvin esimerkiksi maksamakkaran korvikkeena - perusmakuinen Tartex muistuttaa jopa pelottavan paljon maksamakkaraa, ainakin minun mielestäni. Oma muistikuvani maksamakkaran mausta on tosin hyvin hutera ja kaukainen, joten joku muu voi olla asiasta eri mieltä kanssani. Tartexia löytyy hyvin myös tavallisista ruokakaupoista, ainakin isommista. Makuvalikoima tosin ei perusmarketeissa välttämättä ole kovin laaja.

Provamelin kaakaonmakuinen riisi-kookosmaito
Tämä oli meille molemmille ihan uusi tuttavuus. Hyvää oli, ei liian makeaa. Kookos toi tähän mukavan lisävivahteen. Tosin minähän olen hulluna kookokseen ja voisin syödä sitä ihan kaiken kanssa.

Schlagfixin kahvikerma 
toimii kuulemma kahvissa ihan hyvin, mutta parempiakin kahvilisukkeita löytyy. Itse en juo kahvia, joten en tähän mitään kovin viisasta kommenttia osaa antaa. Usein kylläkin maistan Hansin kahvista tipan, kun on ostettu uutta maitoa kokeiluun. Tämä jätti kahvin hieman karvaaksi. Pehmeämpi lopputulos olisi parempi, vaikka eihän tuo minua liikuta, kun en moista moskaa juo. Minä käytän kahvia vain leivonnassa.

Freemallows - vaniljanmakuiset vaahtokarkit
Jehna! Hoksasin ensimmäistä syödessäni, että edellisestä vaahtokarkistani on aikaa yli 11 vuotta. Aika huikeaa. Muistan hyvin hatarasti millaisia liivatteelliset vaahtokarkit ovat, koska en ole pitänyt vaahtokarkeista koskaan mitenkään erityisemmin ja aikaa edellisten syömisestä on tosiaan reippaasti yli 11 vuotta. Nämä kuitenkin ovat herkullisia ja ihanan pehmoisia. Näitä pitää ehdottomasti kokeilla kaakaon kanssa!
Parma! -vegeparmesaani
Tätä oli ihan pakko ostaa kokeiltavaksi. Olen viime aikoina hullaantunut käyttämään oluthiivahiutaleita lähes kaikessa mahdollisessa (puurooni en niitä sentään ole vielä laittanut) ja siksi tämä kuulosti korviini vähän liiankin houkuttelevalta tuotteelta. Vielä en ole ehtinyt testaamaan, mutta eiköhän sekin vääryys tule tässä ihan lähipäivinä korjattua. Barbecue-grillimaustetta ostin soijapihvi- ja seitanruokia varten. Uusi tuttavuus sekin, kuten Wilmersburgerin juustoraastekin. Meillä on häitä varten mahdollisimman hyvä ja toimiva pizzajuusto hakusessa, ja nyt lähti taas uusi juusto testattavaksi. Häätarkoituksessa testiin lähti myös Wheatyn  Spacebar Chorizo.

Ja koska suklaata ei voi koskaan olla liikaa, mukaan lähti myös Vantastic Foodsin vadelmavalkosuklaata. Vieläkö joku meinaa ihan tosissaan väittää, että vegaaniruokavaliolla elävä ei pääse herkuttelemaan? Kelpaisiko sellaiselle väittäjälle vaikkapa moussetäytteinen tummasuklaa, Torino? Suklaita olisi Vegekaupassa ollut vaikka miten paljon erilaisia, mutta piti vähän ajatella budjettiakin (ja energiansaantia) ja rajata ostokset pariin vaihtoehtoon. Ensi kerralla sitten erilaiset suklaat kokeiluun.

Jos asuisin Saksassa, lukuisten Vegeherkkuvalmistajien kotimaassa, olisin varmaan peruuttamattomasti ylipainoinen ja jatkuvasti rahaton. Älkää vain päästäkö minua ikinä Saksaan, edes käymään. Se voi olla vaarallista.


Turun Vegekauppa
Porthaninkatu 6
20500 Turku
http://vegetukku.fi

Ma-pe: 11-18
La: 12-16
Su: suljettu 



Kirppikset

Meidän maailmassamme ei ole olemassa kaupunkireissua ilman kirppareita. Näin ollen myös Turun tarjonta piti tarkistaa.

Kuinkas sitten kävikään? Leffojahan sieltä jäi käteen. Oi, miten yllättävää. Mutta ei huolta, niitä kertyi vain 28 kappaletta. Ei sen enempää. Tällä kertaa. Jotkin leffoista on nähtyjä ja hyväksi todettuja, osa ihan randomilla ostettuja (eli näyttelijän/ohjaajan/Imdb-sijoituksen takia mukaan valikoituneita). Joukossa on myös yksi eläinoikeusleffa: The Cove.
Löysin myös lisää pelattavaa. Olen jo pitkään metsästänyt Rappakaljaa käsiini. En haluaisi ostaa uutta, koska kierrätys on paljon kivempaa ja parempaa, sekä itseni että ympäristön kannalta. En kuitenkaan ole vielä toistaiseksi törmännyt yhteenkään Rappakaljaan kirpparilla. Turku yllätti ja löysin Rappakaljan edeltäjän, Rapakaljan, suoraan 80-90-luvun taitteesta. Tätä ei hirveän kattavasti päästy vielä viikonloppuna testaamaan, koska pelaajia oli vain kolme.

torstai 9. lokakuuta 2014

Päästä vedetty pipo

Villalankalaihikseni etenee. Painonlasku on hidasta, mutta alaspäin mennään ja langat siirtyvät käsityökaapista ja -laatikoista hissukseen vaatekaapin puolelle.

Nyt virkkasin pipon puretusta villatakista.
Ei siihen kyllä koko takkia mennyt, mutta ehkä vajaan hihan verran - onhan minulla sentään melkoisen kookas pääkoppa (järkeä ei kylläkään koko pään edestä). Langan merkistä ja koostumuksesta minulla ei ole mitään havaintoa, koska kyseessä on tosiaan kirppikseltä ostettu takki. Takkiparka, joka sai purkutuomion jo ennen ostopäätöstä - mutta sillä periaatteella materiaalit hankitaankin. Langoista piti vielä pari vuotta sitten tulla peitto. Nyt sitten menin ja käytin osan langoista pipoon. Se siitä ikuisuusprojektipeitosta sitten - Nyt niitä peittopaloja pyörii pitkin laatikoita. Pitäisi keksiä niistä jotain kivaa.

Aloitin pipon virkkaamisen alareunasta ja virkkailin ihan peruspylväitä silmukoiden takareunoihin (syntyi raitaefekti). Huipulle väkersin vielä tupsun keikkumaan. Oikeasti tupsu on peittämässä reikää, joka päälaelle jäi, kun en viitsinyt kavennella kaikkia silmukoita pois. Mokoma aukko häiritsi minua, vaikkei ollutkaan mitenkään huomattava: Nytpä ei häiritse!


Malli: Omasta päästä omaan päähän.

Lanka: Ei havaintoa. Jokin villasekoite se mitä todennäköisimmin on ja vahvuudeltaan suunnilleen 7 Veljeksen luokkaa.

Menekki: 119 g

Näin ollen villalankalaihiksen kokonaissaldo on tähän mennessä vaivaiset -438 g. Nyt pitää skarpata!

<3: Minna

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Mitä mahtuu kahteen vuoteen?

Koska tykkään tukkia bloggerin turhilla päivityksillä, esitän teille ja itselleni visaisen kysymyksen:
Mitä ehtii tehdä kadessa vuodessa?

Vaikka mitä.
Minä hankin lihasta. Ja vähän muutakin:
Olin kaksi kertaa rasvanpolttodieetillä.
Kokosin kaksi hassua vertailukuvaa (siihen hommaan ei tosin mennyt kahta vuotta), jotta saisin motivaationi nousemaan taas hitusen. Ja huomaisin, miten typerä pässi olen, kun kuvittelen vieläkin olevani ruipelo.

Ensimmäisenä pureudutaan tämänvuotisen dieetin vaikutuksiin ja sen tuomiin muutoksiin.
Kuvien välillä on aikaa 15 viikkoa, noin suunnilleen (josta viimeiset 5 viikkoa olen porskuttanut reversedieetin voimin). Painoeroa on karkeasti laskettuna 9-10 kiloa, josta viimeiset reilut kolme kiloa on pudonnut reversedieetin aikana.
Oho, ne meni vähän väärään järjestykseen, mutta en jaksanut korjata...Tämä mahtuu siis 15 viikkoon. Painoeroa se 9-10 kiloa.
On sieltä jotain lähenyt lipettiin. No, huolesteuttavaa olisi, jos tuolla painon putoamisella ei olisi syntynyt silmin havaittavaa muutosta. Vielä tekee mieli tuosta muutama kilo tiputella - ja aion sen pudotellakin. Se homma on edessä tosin vasta sitten, kun saan vedettyä reversedieetillä kalorit ensin riittävän korkealle (että on sitten vielä jotain jäljelläkin, kun aletaan taas vähentää) ja kropan taas rullaamaan. Eli jatkoa rasvanpoltolle seuraa ehkä loppusyksystä.

Seuraavaksi se huvittavin osuus - kahden vuoden muutos (2012-2014).
Tarkalleen kahden vuoden ja kahden kuukauden muutos.
Kaksi vuotta ja yksi kilo.
Yksi kilo ja kaksi vuotta.
Oikeasti siihen kahteen vuoteen on mahtunut aika monta kiloa sekä ylös- että alaspäin.
Jojoilijako?
Ei, vaan bodari. (Joka kylläkin onnistuneesti kusaisi parin edellisen dieetin jälkeiset ajat. Oma moka.)
Kuvissa on se suunnilleen yksi kilo painoeroa. Jos en tietäisi olevani ylemmässä kuvassa, saattaisin kysyä, että kuka tuo tyttöparka on. Oikeasti. Hurjin muutos tosin tapahtui jo vuosien 2012-2013 välillä, mutta tämä sopi vertailuksi paremmin, koska painoero on kuvien välillä niin mitätön, että sopivat vertailuun parhaiten. Toisin sanoen tapahtunut muutos on helpoin hahmottaa.

Näiden välissä on kaksi vuotta ja kaksi kuukautta + yksi kilo.
Missä olkapääni olivat kaksi vuotta sitten? Luulin silloin olkapäitäni kehittyneiksi. Hah. Hyvä vitsi!  Kun näitä kuvia katsoo, niin alkaa tuntua siltä, että jopa selkäni näyttää nykyisin ihan hyvältä - ainakin vuoteen 2012 verrattuna. Käsiinkin ehkä jotain tarttunut.

Olen siitä ikävää sorttia, että kerään rasvaa todella helposti vyötärölle ja jenkkakahvoihin. Käsivarteni ovat jo pitkän aikaa olleet melko rasvattomat - suonet ovat tulleet yläkroppatreeneissä pintaan jo dieetin alkumetreillä. Sen sijaan vatsan ja jenkkakahvojen seudulla on rasvaa, joka tuntuu olevan todella tiukassa. Kroppa pitää kiinni mokomista löllyköistä vähän liiankin hyvin. Lisäksi vatsan seudulle on kertynyt ylimääräistä nahkaa, joka ei tunnu vetäytyvän sitten millään. Yksi syy moiseen lienee se, että olen oikeastaan koko ikäni ollut enemmän tai vähemmän pyöreä - en lihava, mutta en hoikkakaan. Painoni oli lukion loppupuolelta/puolivälistä lähtien monta vuotta seitsemänkympin paikkeilla. Lukion jälkeen, Loimaalla asuessani, lihoin reippaasti yli 70 kilon ja paino keikkui siinä pisteessä pari vuotta. Siinä ajassa nahka ehtii tottua kropan kiloihin melkoisen hyvin eikä siis painoa pudotetteassa vetäydykään muun vatsan mukana selkärankaa kohti. Ongelmaa pahentaa se, että painoani pudottaessani en ole koskaan pitänyt sitä riittävän kauaa alhaisessa pisteessa, jolloin nahalla ei ole ollut aikaa vetäytyä pienempiin mittoihin, vaan se on saanut uutta täytettä vanhan tilalle turhan nopeasti. Näin ollen minulla on komeasti senttitolkulla puolityhjää ihoa vatsan seudulla (ja tisseissä, joista rasva luonnollisesti lähti heti dieetin alkumetreillä - kuinkas muutenkaan). Jos tällä kertaa pitäisin painoni alhaisena ja ylimääräisen rasvan poissa, niin voisi tuo vuosien saatossa kertynyt norsunnahkakin vetäytyä kroppaa myötäileväksi, edes vähäsen.

Viimeiset kaksi vuotta näkyvät kropassani hyvänä kehityksenä. Parempikin kehitys olisi voinut tulla, jos olisin hoitanut hommat paremmin. Nyt voin kuitenkin jatkaa tyytyväisenä eteenpäin ja tehdä asiat jatkossa entistä paremmin. Kehitystä ei ehkä tule enää yhtä suurina rysäyksinä kuin aiemmin, koska treeniä on takana jo kolme vuotta ja se "tehokkain aika" on jo käytetty. En kuitenkaan sokeasti usko mihinkään tiettyihin aikarajoihin, jolloin tapahtuisi se merkittävin kehitys ja suurimmat muutokset. Uskon, että huomattavaa ja merkittävää kehitystä voi saada useankin treenivuoden jälkeen aikaan, kun vain hoitaa hommat kunnolla ja tehokkaasti.

Eli siis nyt vain tehokasta ja fiksua treeniä ja asianmukaisesti hoidettua reversedieettiä kehiin. Ja loppusyksystä ja talvella sitten loputkin löysät pois.


<3: Minna

tiistai 30. syyskuuta 2014

Löysin selkäni videolta ja sain otteen motivaatiosta

Tänään oli selkätreeni, se kaikkein vaikein treeni minulle. Jalkatreeni sujuu minulta miten päin vain ja vaikka takaperinkin, rinta menee jotenkuten (ainakin paremmin kuin vaikkapa vuosi takaperin) ja kaikenmaailman pikkulihakset (kädet ja olat) siinä sivussa. Pohkeeni ovat monsterimitoissa, vaikka en niihin sen kummemmin koskaan keskitykkään. Kaikista lihasryhmistä selkä on minun viholliseni, ja vielä pirun paha sellainen - ajoittain se tuntuu liiankin ylivoimaiselta.

Valtaosa selkäliikkeistä on minulle ihan täyttä hepreaa ja heilun vain miten sattuu ja yritän epätoivoisesti saada liikkeen kohdistumaan oikeisiin paikkoihin. Moinen voisi toki olla helpompaa, jos tietäisin, että missä liikkeen pitäisi edes tuntua. On kuitenkin vaikea tunnistaa missä kohdassa liike tuntuu, kun on sellainen olo, etten tunne koko selkääni ylipäätään. Yritä siinä sitten ottaa treeneistä kaikki irti, kun vääntelet itseäsi taljassa ja tangon tai käsipainojen kanssa eri asentoihin ja yrität löytää sen kriittisen pisteen, jossa tuntuisi edes jotain jossakin.

Loogisesti tämä näkyy myös poserausongelmina- sinä mokomana selän levittämisenä. Jos en löydä lihaksia treenatessani, miten voisin löytää ne seistessäni peilin edessä? Inhoankin selkäkuvien ottamista juuri sen takia, etten saa selkääni levitettyä ja näytän siksi aina ihan selättömältä.

Onneksi olen kuitenkin onnistunut löytämään joitakin selkäliikkeitä, joissa saan tuntuman aikaiseksi. Saattaa kuulostaa pieneltä ja mitättömältä, mutta minulle on iso edistysaskel löytää yksikin selkäliike, jonka tunnen menevän myös perille. Yksi tällaisista liikkeistä on ylätalja lapiokahvalla. Edellisen selkätreenin aikana sain kuulla Hansilta, että selkäni näyttää ylätaljaa tehdessä hyvältä. Lykkäsin sitten tänään kameran Hansille, jotta saatiin moinen ihme videollekin. No, kyllä se kieltämättä melko hyvältä näyttääkin.


Lisäksi tämän päivän treeniin kuului ylätaljaleukoja myötäotteella (en kykene normaaleihin leuanvetoihin, koska massaa on liikaa suhteessa voimaan eikä salillamme ole leuanvetolaitetta - siksi leuat on korvattu ylätaljalla), kulmasoutua myötäotteella, alataljaa leveällä otteella, takaolkasoutua taljassa, pulloveria, scott-hauista ja vatsarutistuksia lattialla. Treeni sujui ihan hyvin - moni liike edelliskertaa paremmin. Mitään ihmeellisyyksiä ei voi vielä näillä kaloreilla olettaa tapahtuvan, mutta ihan hyvin se treeni kulki ja kehitystäkin tosiaan tuli viime kertaan nähden. Jos en päässyt eteenpäin painoissa tai toistomäärissä, niin tekniikka oli parempi - eli tänään oli kaikilta osin edellistä parempi treeni.

Motivaatiosta voisin sanoa jokusen sanan. Olen kärsinyt ajoittain hyvinkin pahasta motivaatiopulasta.

Kävin pitkän aikaa salilla eri aikaan Hansin kanssa (yleensä käydään yhdessä ja suurin osa treenihistoriastani ollaankin treenattu yhdessä). Siihen samaan sotkuun osui vielä dieetin rankin vaihe ja vaikka mitä muuta kuormittavaa (muun muassa turhan myöhäiseksi venynyt nukkumaanmeno). Treenimotivaatio tuntui olevan aivan nollassa. Nyt se alkaa kuitenkin hiljalleen palailla. Kun ruokaa saa syödä jo jonkin verran, jaksaminen on parempaa ja salilla käymisestäkin jaksaa innostua ihan eri tavalla, kun on energiaa lähteä treenaamaan. Vielä pitäisi opetella nukkumaan öisin kunnolla, koska heikot yöunet vievät energian ja sitä kautta treenimotivaation. Yksi iso tekijä motivaation lisääntymisen kannalta on yhteistreenit. Koen saavani treeneistä paljon enemmän irti, kun Hans on mukana. En osaa ottaa yksin treenatessani kaikkea mahdollista irti itsestäni - enkä aina uskallakaan. Hansin kanssa treenatessa on kuitenkin aina joku tsemppaamassa ja varmistamassa. Kyllähän salilla miltei aina olisi joku, jota voisi pyytää varmistamaan, mutta vain Hans on sellainen, jonka tiedän varmasti ymmärtävän missä vaiheessa ja millä tavalla tekemisiini pitää puuttua. Siksi en halua pyytää muita siihen hommaan.

Yksi motivaatiota kohottava tekijä on ylläolevan videon kaltainen materiaali. Kun saan ihan konkreettisen todisteen siitä, että kropassani tapahtuu treenatessa jotain, voin luottaa siihen, että siellä myös tapahtuu jotain eikä kyse ole vain omista luuloistani. Lisäksi minun on helpompi hahmottaa selkäni koko videon avulla kuin peilin tai kameran edessä lihaksia tyhjästä jännittelemällä. Voisinkin joksikin aikaa unohtaa perusposeeraukset ja keskittyä treenien kuvaamiseen. Sitten, kun pääsen taas treenaamiseen kunnolla kiinni täältä motivaatiokuopasta, voin alkaa miettiä niitä poseerauksiakin uudelleen.

maanantai 29. syyskuuta 2014

Kausiruokaa läheltä

Pääsin tänään käsiksi jättimäiseen kurpitsaan. Äiti teki osasta pikkelssiä - tai oikeasti kurpitsakuutioita, mutta sitä etikkasäilöntää kuitenkin :). Minä halusin keittää osan tästä jättiläisestä (josta kuvassa siis vain puolet) soseeksi ja pakastaa, jotta meillä olisi helposti saatavilla valmista kurpitsasosetta, jota voisi sitten tarvittaessa napata pakkasesta ja käyttää vaikka mihin kaikkeen kivaan. Ilman suolaa keitettyvä käyttömahdollisudet ovat lähes rajattomat, koska myös makeiden juttujen valmistaminen onnistuu.

Kuorin ja kuutioin kurpitsan äidin kanssa ja heitettiin kuutiot kattilaan vesitilkan kanssa porisemaan. Pehmeähköksi kypsyneet kuutiot soseutin sauvasekoittimella tasaiseksi. Huomenna nakkaan jäähtyneen soseen pakastimeen.
Miten se voikin olla näin ihanan väristä? <3
Kaikkein todennäköisimmin tulen käyttämään soseen ihan vain tylsästi sosekeittoaineksena, laiskan päivän pelastajana: ei tarvitse muuta kuin kuumentaa sose, lisätä mausteet ja kerma tai maito (luonnollisesti soija-/kaura-/kookospohjainen) ja paistaa vielä kaveriksi vaikkapa tofua proteiinia tuomaan. Nyt en meinaa malttaa odottaa keskiviikkoa ja lepopäivän vapautta, kurpitsakeitolla ja currytofulla höystettynä.

Sosetta tuli yli yhdeksän kiloa, joten eiköhän siitä jotain muutakin synny kuin pelkkää sosekeittoa - vaikka ei tuollainen määrä keittoa meillä kylläkään kauaa happanisi. Mutta pitää sitä jotain uutta ja jännääkin päästä kokeilemaan, kun siihen on kerran mahdollisuus. Ehkäpä jotain päätyy myös blogiin asti. Osa kurpitsasta jäi vielä tuoreeltaan käytettäväksi.

Otin myös siemenet talteen, koska niissä on hurjasti ravinteita ja mokomat maistuvatkin herkullisilta. Huuhtelin siemenet reippaalla vesimäärällä ja iskin pakastimeen. Laskelmoin niiden säilyvän parhaiten tällä tavalla. Jos olisin paahtanut siemenet saman tien, olisi niiden säilyvyys ollut huomattavasti lyhytaikaisempi kuin pakastamalla (jolloin ovat tarvittaessa saatavilla ja vaikkapa paahdettavissa). Tuon kokoisessa kurpitsassa on kuitenkin sen verran reilusti siemeniä, että meillä ei tällä hetkellä ole mahdollisuutta tuhota niitä sellaisella nopeudella, että säilyisivät hyväkuntoisina.

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Mainos

Olen härski. Mainostan.
Melkeinaviomiehellä on myös blogi.

Jos vegebodaus (tai kehonrakennus ylipäätään) kiinnostaa, suosittelen vierailemaan.
Jos ravitsemus ja vaikkapa vinkit vegaaniruoalla treenaamisesta mietityttävät, kannattaa vilkaista.
Jos haluat selata treenipäiväkirjoja ja nähdä treenivideoita, täältä niitä löytyy!
Jos treenivinkit ja muu treeniin liittyvä säätäminen kiinnostavat, suuntaa uteliaisuutesi tänne.
Jos pöhköt vegehöpinät treeninäkökulmasta herättävät mielenkiintoa, suosittelen vilkaisemaan.
Tai jos mikä tahansa treenaamiseen liittyvä kiinnostaa, kannattaa ainakin kokeilla linkin takaa löytyvää blogia.
Ja jos vielä mietit, että miten vegaaniruoalla on mahdollista treenata ja saada vielä lihastakin,  niin käy nyt ihmeessä katsomassa!

Koska vegeruoallakin voi kasvaa ja treenata - ihan oikeasti!
Vegaanibodausta, ravitsemusta ynnä muuta aiheeseen liittyvää löytyy melkeinaviomiehen blogista:

Vegebodausta


Toistaiseksi putkeen mennyt reversedieetti ja pulkannarut (sillitöntä sillisalaattia)

Vaaka yllätti minut lauantaina. Putosin miltei pyllylleni.
Pääsin viidenkympin puolelle. Reversedieettiä on nyt takana viisi viikkoa. Paino on sinä aikana tullut alas kolmisen kiloa. Kaikesta päätellen homma toimii hyvin. Paino on reversedieetin aikana pudonnut oikeastaan paremmin kuin varsinaisen rasvanpolttodieetin aikana. Sen kunniaksi söin ihanan aamupuuron runsaalla kanelikerroksella kuorrutettuna (ja maksa kiittää päivän kumariiniannoksesta - pitäisi ehkä siirtyä luomuversioon).

Aamupuuroni koostuu tällä hetkellä kaurahiutaleista, vehnäleseistä, kasvimaidosta (joko soija-, manteli- tai pähkinämaitoa), vedestä, herneproteiinista, banaanista ja kanelista + mahdollisesti marjalisästä - tässä oli mansikoita. Aamuisin on usein niin kova nälkä, että poltan suuni joka ikinen aamu, kun en malta antaa puuron jäähtyä hetkeäkään.
Kaloreita olen lisännyt reversedieetin aikana aina lauantaina tai sunnuntaina siten, että päivittäinen kalorimäärä on noussut seuraavan viikon ajaksi 100 kilokalorilla. Kuluneella viikolla tosin lisäsin kalorit jo torstaina, koska paino näytti keskiviikkona (keskellä viikkoa ei saisi käydä vaa'alla, anteeksi) sen verran alhaiselta, että kalorien lisäämisen aikaistaminen ei aiheuttaisi haittaa. Siispä satasella lisää ruokaa kupuun jo torstaina.

Nyt mennään vielä melkoisilla kitukaloreilla. Saan syödä toki jo melko reippaasti (ja syön varmasti huomattavasti enemmän kuin kokoiseni ja ikäiseni naiset keskimäärin), mutta silti tuntuu, että voisi syödä loputtomasti enemmän. Olen aina ollut hyvä syömään, eikä esimerkiksi 7000 kilokaloria yhden päivän aikana tuottaisi minulle minkäänlaisia ongelmia. Rasvanpolttoa olisi tarkoitus jatkaa sitten, kun saan hilattua kalorit vielä vähän korkeammiksi (jolloin on taas varaa pudottaa sellaisille miinuksille, että painoa lähtisi puolisen kiloa viikossa (eli sillä tahdilla, jolla se on nyt reversedieetillä pudonnut). Lisäksi pitää hetki vielä palautella kroppaa ennen kuin uskaltaa palata kovemmille miinuksille.

Tänään vatsaan on uponnut yhtä sun toista - enimmälti sitä toista. Oli yhden tutun 5-vuotissynttärit. Meidät olis taas huomioitu tarjoiluissa ihanasti: Saattin borssikeittoa vegaanisella smetanalla, joka oli muuten aivan tajuttoman herkullista (Kiitos sankarin äidille!) - ja minäkin voin vihdoinkin sanoa pitäväni borssista smetanan kanssa. Lehmänmaitosmetanaa en koskaan maitoaikoinani suostunut borssiin laittamaan, koska en pitänyt sen mausta, mutta vegeversio toimii loistavasti! Kahvin (tai minun kohdallani teen) kanssa oli vegekakkua, koska sankarin äiti oli tässäkin ihanasti huomioinut meidät. Jehna. Koristeluista vastasivat itse allekirjoittanut ja melkeinaviomies.
Vegekakkua. Kiitokset sankarin äidille meidän huomioimisesta. <3
Liian tarkka ei sovi syömistensä kanssa olla, ahdistus siinä vain iskisi ja pääkoppa sekoaisi - liika tarkkuus ja herkkujen totaalinen kieltäminen itseltään kostautuisi kuitenkin jossain vaiheessa. Tiedän ja tunnen itseni jo sen verran hyvin, että minulla ainakin tulisi se sortuminen jossain vaiheessa eteen. Vaikka me tarkkoja syömistemme kanssa ollaankin, niin satunnaiset herkuttelut eivät venettä kaada, kun laskelmoi herkkujen summittaiset kalorit ja soveltaa päivän muut syömiset sitten sen mukaan. Tai syömisestä innostuessaan tekee kuten minä: kompensoi seuraavalla viikolla päivän aikana kertyneet ylimääräiset kalorit (koska yksittäisen päivän kaloreilla ei sinänsä ole merkitystä, kun edetään viikkotasolla). Minulla on ensi viikolla parina päivänä tiedossa normaalia alhaisemmat kalorit, koska innostuin illalla kokeilemaan Hansin synttärikakkua varten saamani täyteideaa. Eipä tuo mitään haittaa. Minun kohdallani kompensointi tarkoitta tällä kertaa lähinnä banaanin jättämistä parina aamuna puuron seasta pois ja välipalabanaanin korvaamista kasviksilla. Ei siis millään tavalla hankala homma.

Koska alkuiltaan jäi ylimääräistä aikaa, piti tietenkin lähteä vielä sienimetsään äidin kanssa. Sieltä tarttui mukaan melkein ämpärillinen d-vitamiinia suppilovahveroiden muodossa. Niistä paistelin minulle ja Hansille kummallekin oman pannullisen. Annoksen vitamiinisaldo oli noin 176 μg. Aikuisen saantisuositus Suomessa on 10 μg, eli yli ja ohi mentiin moninkertaisesti. Hirvikärpässaldo jäi sen sijaan nollaan. Missä ne kaikki öittiäiset, joista kaikki kamalasti puhuvat, oikein lymyävät? Suosittelen metsäreissua lämpimästi jokaiselle - siellä on nimittäin loputtomasti ilmaista d-vitamiinia tarjolla. Vegaaninkaan ei tarvitse olla huolissaan riittävästä d-vitamiinin saannista, kun syö säännöllisesti kantarelleja, rouskuja tai suppilovahveroita (joista viimeisissä ylivoimaisesti eniten d-vitamiinia). D-vitamiini kestää rasvaliukoisena myös kuumentamisen, joten siitäkään ei tarvitse kantaa murhetta, että vitamiinit katoasivat ruoanvalmistuksen yhteydessä. Suosittelen sienten käyttöä myös sekasyöjille!

Puhdasta ja luonnollista d-vitamiinia, ilman hirvikärpäsiä. Moninkertaisesti tarpeeseen nähden.
Koska tämä postaus ei vielä ole riittävän paha sillisalaatti, niin ymppään tähän vielä melkeinaviomiehen kanssa tekemäni lauantaillisen kuvaussessionkin (Hansin tarinointia aiheeseen liittyen luettavissa Hansin omasta blogista).

Tehtiin lauantaina rintatreeni ja jotain yläkroppapumppia. Yritin kovasti saada jonkinlaista imartelevaa pumppia aikaiseksi. No, omasta mielestäni hartioistani roikkuu (pumppailusta huolimatta) kaksi pulkannarua, mutta on ne kuulemaa hyvät ja kehittyneet. Uskoako tuota sitten...Itselläni suurin este oman kehityksen huomaamiseen on todennäköisesti se, että useimmiten näen kuvissani ja peiliin katsoessani vain neurofibromatoosin ja sen aiheuttamat ihomuutokset sekä kaupan päälle ongelmallisen lapaluuni. Lihasten sijasta huomaan kuvissani patit, möykyt ja pigmenttiläiskät. Pitäisi opetella katsomaan kuviaan eri tavalla. Ja unohtaa se törröttävä lapaluukin vielä.

Vaikka on minulla yksi ihan tekninenkin ongelma: En osaa vieläkään levittää selkääni siten, että se pääsisi kunnolla oikeuksiinsa. Tuntuu, että minulla on selkäni kanssa loputon suo tarvottavana. Sen treenaaminen on tuottanut aina vaikeuksia ja poseeraukset menevät ihan pyllylleen. Ehkä se joskus viiden vuoden päästä alkaa hissukseen sujuakin...

Mysteeri: Näyttäisikö se leveämmältä, jos osaisin levittää sen paremmin?
Harvinainen näky: Kuva minusta pelkkä bikiyläosa yläkroppaa peittämässä.
Lisää uskallusta vaativaa materialia. Saisiko tästä jonkilaisen lääketieteellisen opetuskuvan neurofibromatoosiin liittyen...? Hah, bikinitkin ihan vinossa. :)
Ylläolevien kuvien julkaiseminen ei ole mikään itsestäänselvyys minulle. Se on suuri haaste ja harkintaa vaativa teko. Yritän aina muokkailla kuvat niin, että lihaserottuvuus olisi mahdollisimman hyvä, mutta fibroomat näkyisivät mahdollisimman vähän. Kaikkihan tietävät, että moinen on mahdotonta. Uskalsin kuitenkin. Olen päättänyt, että muut saavat ajatella mitä ajattelevat. Jos jotakuta häiritsee, niin voi mennä muualle. Minä en aio enää elää vajaata elämää sen takia, että minulla sattuu olemaan yksi virheellinen 17. kromosomi - on sentään toinen niistä virheetön.

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Kirppislöytöjä

Jotain kivaa on tullut (taas) löydettyä ja haalittua kotiin.
Riihimäen lasin Riikinkukko -kulhot, 3kpl yhteensä 18€. Ei paha, mielestäni.
Lisää peltipurkkeja (paheeni). Yhteensä 1,4€. Yksi tuollainen Petteri Kaniini löytyi oli jo entuudestaan - nyt niitä on siis kolme. <3
Uunivuoka + kaksi lasia (vai lieneekö joku tuikkukippo tuo keltainen...). Vuoka 1€ ja lasit 10 senttiä kappale.
Arabian lautanen. Aika pikkuinen meidän käyttöön, mutta muiden mielestä varmaan normaalikokoinen.  No, menee se meillä vaikkapa leipälautasena. :)
Vihreä Kastehelmi. Tässä on harmillisesti minikokoinen särö reunassa. Pelastin tämän kuitenkin kotiin, koska särö on niin huomaamaton, että olisi ollut sääli jättää tämä reppana sen takia ostamatta. 5€
Savitapa, joka on ehkäpä maailman suloisin yksilö. Ostin tämän lankasäilöksi tms. 2€
Lisäksi löytyi muun muassa kaksi matalaa leipälautasta, jotka tulkitsin Arabian Kilta -sarjaan kuuluviksi. Kiltaa ei ole leimattu, joten se hankaloittaa tunnistamista. Olen kuitenkin melko varma, että lautaset ovat Kiltaa. Jos näin on, niin sain ihan hävettävän edullisesti ne, koska kaksi lautasta maksoivat vain euron.

Lisäksi satunnaisia vaatekappaleita (ja asusteita) ja pari leffaa on tarttunut viimepäivinä mukaan.

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Vegaaniset proteiinipatukat vol. 2

Kehittelin kotitekoisia proteiinipatukoita. Vegaanisia sellaisia. Inspiraationa hommaan toimivat muun muassa kauppojen raakapatukat (esim. Leaderin BareBar). Patukoista tuli soijattomia, kuten edellisistäkin. Pähkinäallergiselle nämä eivät luonnollisesti sovellu, mutta moni muu allerginen saattaa näistä hyötyä. No, vegaanit ainakin, vaikkeivat allergisia olisikaan. Muutkin saavat kokeilla, koska vegeruoka sopii kaikille. <3

Tämä on ensimmäinen proteiinipatukkakokeiluni, jos tarkkoja ollaan. Kun alkuviikosta kokeilin proteiinipatukoiden valmistusta kahtena eri versiona, tämä oli niistä se se ensimmäinen. Koska tein kokeiluni samalla kertaa ja yhteen menoon, ei sillä järjestyksellä ole niin väliä.

Maapähkinävoi-proteiinipatukat (vegaaninen, soijaton)


  • 100 g herneproteiini-isolaattia ( löytyy esim. MyProteinilta ja Vegetukusta)
  • 50 g makeuttamatonta maapähkinävoita (esim. Amona, jota saa ainakin isommista ruokakaupoista - huomaa, että Amonaa on myös makeutettuna)
  • 50 g kaurahiutaleita
  • 50 g kuivattuja taateleita
  • 50 g kuivattuja aprikooseja
  • n. 1,65 dl vettä 
  • reilu ropaus ruususuolaa (tai muuta laadukasta suolaa)

  • 30 g suolapähkinöitä
Lyö taatelit ja aprikoosit blenderiin ja surauttele varovasti mössöksi. Lisää sekaan kaurahiutaleet ja surauttele taas hetki. Sotke joukkoon maapähkinävoi. Kaavi seos blenderistä kulhoon ja kippaa sekaan herneproteiini ja suola (suolaa saa laittaa melko reippaasti, ellei sitten jostain syystä halua vältellä suolan käyttöä). Lisää vettä joukkoon vähän kerrallaan. Sekoittaminen kannattaa tässä vaiheessa hoitaa käsin, jotta homma sujuisi helpommin ja lopputulos olisi mahdollisimman tasainen. Sekoita, kunnes kaikki herneproteiini on sekoittunut hyvin massan joukkoon ja lopputuloksena on tasainen ja muovailtavissa oleva massa, joka ei kuitenkaan ole valuvaa tai muutoin löysää.

Muotoile massasta tasainen levy leivinpaperin päälle. Rouhi suolapähkinät veitsellä karkeaksi rouheeksi. Painele pähkinärouhe levyyn huolellisesti (tarkoitus olisi saada pähkinät uppoamaan levyyn niin, että irtonaista pähkinärouhetta ei jäisi pinnalle, vaan rouhe pysyisi kiinni levyssä kauttaaltaan). Päälle voi vielä ripotella suolaa halutessaan. Jaa levy terävää veistä käyttäen viiteen yhtä suureen osaan. Itse punnitsin osat saadakseni niistä varmasti tasakokoisia, mutta tämä ei ole tarpeellista, jos energiamäärien ei tarvitse olla täsmällisiä.

Kääri jokainen patukka leivinpaperin sisään ja säilytä ilmatiiviissä rasiassa jääkaapissa. Voit myös pakastaa patukat ja napata sieltä aina tarvittaessa mukaan. Näiden pitäisi säilyä jääkaapissa muutamia päiviä (omani ovat olleet nyt kuusi päivää jääkaapissa ja ovat vielä täysin syömäkelpoisia - en silti takaa patukoille aina yhtä pitkää säilyvyyttä, mutta pakastamalla nämä saa säilymään hyvänä pitkiäkin aikoja). Jos patukoita haluaa ottaa evääksi reissuun, kannattaa ne vielä varmuudeksi pakata pieneen rasiaan, koska ne saattavat murustaa tai rikkoutua. Näin välttyy ylimääräiseltä repun/laukun pohjalle kertyvältä sotkulta.

Ravintosisältö per patukka:
proteiinia 23,2g

hiilihydraattia 20,2g
rasvaa 9g
energiaa = 255 kcal


Hintaa näille tulee n. 0,5€/kpl (luomuaprikooseja käyttämällä). Kallista lystiä tämä ei siis ole.

Huom!
Näistä saa kivoja ja "terveellisiä" Snickers-tyyppisiä patukoita, kun sulattaa (maidotonta) tummaa suklaata ja levittää sitä valmiiden patukoiden päälle.

Herneproteiinin makua vieroksuville voin melko luotettavasta lähteestä kuultuna kertoa, että näissä ei erityisemmin maistu herneproteiini. Eli jos sinulla on kaapissa herneproteiinia, mutta et jostain syystä saa sitä sellaisenaan alas etkä ole keksinyt keinoa saada sitä muullakaan tavalla laskemaan, niin pyöräytäpäs koerä näitä - ja kuorruta vaikka sillä suklaalla vielä ekstrapeitteeksi. :)