maanantai 30. joulukuuta 2013

Materiaaliahdistus.

Sellainen iski.

Katsoin Tavarataivaan.

Sisuksissani alkoi möyriä.

Yök.

Hukumme tavaraan.

Miksi meillä edes on niin paljon kaikkea?

Epätoivoisesti voisin yrittää puolustaa tavaramertamme sillä, että melkoisen suuri prosentuaalinen osuus

kaikesta roinasta ja romppeesta on löytänyt tiensä meille kirppareilta.

Mutta onko se mikään puolustus?

Ei.

Mutta silti parempi kuin kaiken uutena haaliminen.


Tavarataivaassa 26-vuotias nuori mies, Petri, pakkaa omaisuutensa varastoon vuodeksi. Siis aivan kaiken. 

Varastosta saa ottaa korkeintaan yhden tavaran päivässä. Vuodessa saa siis yhteensä 365 tavaraa.

Alkaa ihmiskoe.



Meillä on pelkästään elokuvia rutkasti enemmän. Hävettää vielä enemmän.


Tavarataivaassa Petri ei saa ostaa vuoden aikana mitään tavaroita.


Tähän voisin pystyä. Pystyisin, jos vain päättäisin. Ja kiertäisin kirpputorit kaukaa.

Onko kuitenkaan tarpeellista olla ostamatta mitään?

Jos vain miettisi ja harkitsisi tarkemmin ostoksiaan?


Vuoden aikana Petri löysi jotain tavaraa huomattavasti arvokkaampaa.


Mitä jos itsekin keskittyisin ensi vuonna rakastamaan enemmän?

Olenhan kuitenkin löytänyt sen arvokkaimman jo neljä vuotta sitten.

Pitäisin huolta rakkaimmistani.

Ja itsestäni.

Vaikka olen minä tähänkin asti rakastanut.

Mutta jos sen rakkauden siihen tärkeimpään löytäisi uudelleen - entistä vahvempana ja voimakkaampana?


Kuinka monta tavaraa ihminen tarvitsee tullakseen toimeen?


Sen voisin selvittää.

Mutta en ehkä pelkässä takissa tyhjässä kämpässä nukkumalla.

Vaikka se olisi kyllä elämys.


Tavarataivas katsottavissa vielä hetken aikaa YLE Areenassa.

Suosittelen.

Ja vetäydyn miettimään millaisen ihmiskokeen itse voisin toteuttaa.

Sekä tuskastumaan siitä, miten tämän kaiken rojun jaksaa siirtää tulevassa muutossa toisaalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti