lauantai 10. kesäkuuta 2017

Aistijuttuja

Kesäloma opiskeluista alkoi viikko sitten ja samalla päättyi myös Kutun (kuntoutumisen tukeminen) työssäoppiminen. Työssäoppimispaikkani oli mahtava ja viihdyin mainiosti. Paikka oli ihanteellinen luovuuteni, hullujen ideoitteni ja vahvuuksieni hyödyntämiseen: Juuri sellainen, jossa haluaisin tulevaisuudessa tehdä töitä. Olenhan tuon jo aiemminkin tiennyt, mutta nyt ajatus vahvistui entisestään.

Jakson aikana kyhäsin asiakkaita varten erilaisia aistitoimintoja tukevia aktiviteetteja, mm. äänimuistipelin ja aistipallot (hieman tönkkö suomennos englannin kielen termistä "sensory ball"). Äänimuistipeliin sain alunperin idean Hääräämöstä. Palloihin inspiraation antoi Pinterest.
Äänimuistipelin tein yllätysmunien muovikuorista, joiden sisälle laitoin erilaisia ääntä pitäviä asioita, muun muassa riisiä, hienoa suolaa, papuja, kulkusia, klemmareita ja kumilenkkejä. Lopuksi päällystin kuoret vanhan kirjan sivuista repimilläni palasilla, jotka kiinnitin liima-vesiseoksella.
Aistipallot tein ilmapalloista. Täytin pallot ensin ilmalla ja päästin samantien tyhjäksi. Näin sain palloista helpommin "periksi antavia" ja täyttäminen helpottui. Lopulliset täytteet ujutin palloihin suppiloa apuna käyttäen. Palloihin tuli sisälle hienoa suolaa, hiekkaa, popcornin jyviä, nestesaippuaa, vanua, papuja, riisiä, hama-helmiä ja peruna-/tapiokatärkkelystä (eli kaapin perältä löytynyttä No Egg -jauhetta).

Koko homman suurin haaste oli saada kaikki ilmat pois palloista ennen solmimista, jotta rikkoutumisvaara olisi mahdollisimman pieni. Osaan jäi väkisinkin ilmaa, mutta sen verran vähän, että pallojen ei pitäisi ihan pienestä räjähdellä rikki.
Pallot aiheuttivat asiakkaissa iloisia ja hilpeitä reaktioita, joten olivat ilmeisesti ihan onnistunut tekele. Innostuin tekemään myös itselleni omat pallot stressiä torjumaan (kuvissa työssäoppimispaikalle tekemäni pallot).

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Laiskan bloggaajan paluu nro. 555

Olen laiska bloggaaja. Tai ehkä ennemminkin arka bloggaaja. Jos en ole saanut mitään järkevää aikaan, en kirjoita blogia. Pidän turhan tiukan seulan siinä mitä voi kirjoittaa blogiin ja mitä ei. Pitäisi olla ehkä vähemmän itsekriittinen.

Yksi merkittävä ongelma blogitekstien kyhäämisessä on se, että olen surkea auttamattoman valokuvaaja. Minulla on nytkin talven ja syksyn ajalta monta valmista työtä odottamassa valokuvaamista. Toisin sanoen sitä hetkeä, kun satun olemaan vapaalla ja kotona sellaisena hetkenä, kun luonnonvaloa on riittävästi. Talvella luonnonvalossa kuvaaminen oli liki mahdotonta toteuttaa koulunkäynnin ohella. Koulua on muutoinkin hyvä syyttää blogin hiljaisuudesta. Edellinen jakso oli raskas ja vaativa. Kuluva jakso onkin sitten mennyt edellisestä jaksosta toipumiseen ja edellisen jakson kautta saatujen sijaisuuksien hoitamiseen. Vapaa-aika on siis ajoittain kortilla. Esimerkiksi pääsiäinen merni töiden merkeissä, ja tänään on ainoa täysi vapaapäivä kuluneen kahden viikon sisään.

Merkittävä energianviejä on myös parisuhteen toisen osapuolen vointi. Jos tuo karvapallero voi huonosti, syö se minultakin energiaa enkä jaksa/pysty aina keskittymään muuhun hääräämiseen. Tässä olisi paljon parantamisen varaa. Minun pitäisi vain "röyhkeästi" tehdä niitä omiakin juttuja, niin ne toisen ongelmatkaan eivät kuormittaisi niin paljoa. Se onkin helpommin sanottu kuin tehty. Jään turhan helposti pyörimään ongelmiin, jotka eivät ole edes omiani (vaikka niistä kyllä tulee joka tapauksessa ongelmia minullekin, koska yhteisessä taloudessa kuitenkin esiintyvät).

Suurimpia syitä käsityömerkintöjen puuttumiseen on kuiten se, että innostunut helposti jostain uudesta ideasta ja vanhat työt jäävät roikkumaan keskeneräisinä enkä kohta enää muista mitä kaikkea minulla on keskeneräisenä. Tarkoituksena olisi myös aloittaa muutama neulepaita, mutta en ole viitsinyt, koska tiedän, etten tule olemaan näissä mitoissa jatkossa (olisi siis turhaa tehdä nykyisillä mitoilla pusero, joka sitten myöhemmin jäisi vain liian isona kaappiin pyörimään). Innostukseni käsitöihin on myös kausittaista. Saatan pitkän aikaa olla tekemättä yhtään käsitöitä, mutta katsoa lukuisia elokuvia ja joskus taas toisinpäin.

Nyt meillä on onneksi erillinen työhuone, joten edellisessä asunnossa usean vuoden ajan piinannutta ongelmaa ei enää ole: En ole enää riippuvainen rakkaani unirytmistä, kun voin käyttää ompelukonetta työhuoneessa milloin vain. Toisin kuin edellisessä asunnossa, jossa ompepöytäni ja käsityötarvikkeeni olivat makuuhuoneessa.

Otan ehkä turhankin paljon paineta blogin pitämisestä ja sitten en saa välttämättä saa mitään järkevää aikaiseksi, kun mietin vain, että pitäisi blogin takia saada jotain valmiiksi. Se vie motivaation tekemisestä. Pitäisi opetella tekemään tekemisen ilosta ja sitten, kun saa jotain valmiiksi, voisi aiheesta tehdä merkinnän blogiin. Nyt ajatukseni ovat liikaa siinä, että asiita pitäisi tehdä nimenomaan blogin takia. Minua alkaa herkästi hävettää se, etten saa blogin eteen mitään aikaiseksi. Esimerkiksi vain reilun kilon verran edennyt, jo kolme vuotta sitten aloittamani villalankalaihis nolottaa: Olisi pitänyt saada enemmän aikaan. Ja miksi ihmeessä? Ketä ja mitä varten? Minun pitäisi selvästikin käyttää järkeäni enemmän. Tapanani on mennä ja elää liian usein tunteet edellä (aivan kaikessa). Ehkä se onkin kaikkein suurin heikkouteni. Myös blogin päivittämisessä.



p.s. Vuodenvaihteessa elämäämme tuli yksi merkittävä muutos, joka raskaan ja vaativan koulujakson lisäksi söi hetkisen aikaa arjesta.

Meistä tuli aviopari. Havahduin siihen, että kukaan ei voi koskaan etukäteen tietää milloin elämä päättyy, ja siksi asiat pitää tehdä nyt eikä "sitten joskus". Niinpä me varattiin maistraatista aika sen suuremmin asiaa pohtimatta, koska elämä on tässä ja nyt.

maanantai 26. syyskuuta 2016

Voittaja ilman sijoitusta

Hieman hiljaista on täällä ollut. Koulu on vienyt melko reippaasti aikaa ja energiaa nyt syksyllä. En ole ehtinyt enkä jaksanut edes treenata sitäkään vähää mitä normaalisti. Lisäksi meidän taloudessa on keväästä asti ollut muita arkeen merkittävästi vaikuttavia tekijöitä, jotka ovat myös vaikuttaneet blogin päivittämiseen (tai lähinnä päivittämättömyyteen).

Viikonloppuna tapahtui jotain sen verran merkittävää, että oli pakko kaivaa hetkeksi aikaa ja energiaa blogin päivittämiselle. Lauantaina oli nimittäin Fitness Expon karsinnat Jyväskylän Paviljongissa. Rakas vegebodarini kilpaili alle 178 senttisten Classic Bodybuilding -sarjassa.

Saavutiin vegebodarin kanssa Jyväskylään perjantaina alkuillasta ja löydettiin perille hotellin parkkihalliinkin, kun oltiin ensin käyty kääntymässä vähän umpikujassa Lutakonaukiolla. :) Vietiin kamat hotellille ja lähetiin rekisteröintitilaisuuteen naapurihotelliin. Ilta meni rekisteröinnissä jonottamisen ja kisavärien levittämisen parissa. Yöllä en liiemmin nukkunut. Meinasin jo neljältä lähteä ulos kävelylle, mutta ajattelin, että kisaajalle iskee paniikki, jos reppana herää eikä minua näy missään. Jäin siis pyörimään sänkyyn ja onnistuin vielä nukahtamaan hetkeksi.

Launtaiaamuna käytiin aamupalalla (minä söin, toinen joi vain mustaa kahvia). Levitettiin vielä pari kerrosta väriä (joista toinen tiiminvetäjän/huoltajan kehoituksesta), rakas tankkaili ja katsottiin telkkarista turhanpäiväisiä ohjelmia. Värjäilyjen jälkeen hipsin itse hiljaa viereiseen rakennukseen odottelemaan kisojen alkamista.
Telkkarista taisi tulla Madagascarin Pingviinejä. :)
Istuttiin pääkaupunkiseudulta Jyväskylään saapuneen ystäväni kanssa katsomoon 45 minuuttia ennen kisojen alkua. Istuin kädet täristen ja totaalisen levottomana siihen asti, kunnes Rammsteinin Du Hast pärähti soimaan ja kisaajat astelivat lavalle. Osallistujia oli 21, joista 15 pääsi eliminaatiokierrokselta jatkoon. Lavalla oli paljon kovakuntoisia kavereita ja niinhän siinä kävi, että kotiinlähtö tuli heti eliminaatiosta. Viimeiseen hetkeen asti jaksoin uskoa, että oltaisiin menty seuraavalle kierrokselle, mutta kun numero 60 ei tallustellut lavalle, lähdin samantien Paviljongin aulaan odottamaan. Olisi toisaalta kiinnostanut jäää seuraamaan kisa loppuun asti, mutta halusin mennä vastaan rohkeaa ja kovan työn tehnyttä rakastani. Aulassa iski harmitus ja taisin pari kyyneltäkin tirauttaa, mutta yritin koota itseni. Kilpailijaa itseään ei tainnut harmittaa läheskään niin paljon kuin minua.

Alkuharmituksen jälkeen päällimmäiseksi tunteeksi nousi ylpeys. Olen ylpeä rakkaastani, joka on tehnyt kovan työn ja kyennyt sellaiseen, mihin moni ei milloinkaan kykenisi. Rakkaani on koko aikuisikänsä kärsinyt mielenterveysongelmista. En voi olla muuta kuin ylpeä siitä, että toinen kykeni ongelmistaan huolimatta lähtemään kisadieetille ja dieetin aikana iskeneestä voimakkaasta tuskasta  huolimatta kyneni nousemaan lavalle ja näyttämään parhaalta mahdolliselta itseltään. Tässä porukassa lihasmassaa vain oli liian vähän ja kunto jäi kireyden osalta vajaaksi, kun kisadieetti piti kesken kaiken muuttaa reverse-dieetiksi, koska dieetin jatkaminen normaaliin tapaan olisi ollut liian vahingollista vielä hieman hauraalle psyykelle. Turhan aikaisin aloitettu dieetti alkoi näkyä myös kropan toimimattomuutena.

Vaikka näissä skaboissa ei minkäänlaista sijoitusta tullutkaan, on rakas minulle silti se todellinen voittaja, koska hän voitti itsensä ja ongelmansa ja todisti samalla sen, että mielenterveyden ongelmat eivät ole este kisalavalle nousemiseen. <3
Tässä paras kuva, mitä puhelimella ja kädet täristen sain otettua. Bodylehden galleriasta löytyy laadukkaampia kuvia, joista muutamassa näkyy myös minun pieni vegebodarini (numerolla 60).
Kovinkaan paha maku kisoista ei jäänyt, koska me on nyt jo puhuttu, että yritetään muutaman vuoden päästä uudelleen: entistä isompana ja kireämpänä.
Kunto lauantaiaamuna ennen kisoja
Kisareissu oli muuten kovin hauska ja mukava kokemus. Hotellin aamupalalla oli loistava palvelu: En ilmoittanut veganismista etukäteen, koska viime vuoden kokemukset (tosin halvasta hotellista) eivät olleet kovin positiiviset. Nyt kysyin vain tarjoilijalta aamupalalla, että onko heidän puurossa maitoa. No, olihan siinä, mutta minulle tuotiin keittiöltä maidotonta puuroa ja kysyttiin vielä, että haluaisinko soijajugua tai -vanukasta ja tuotiin vielä kauramaitoakin. <3 Leipien maidottomuus varmistettiin minua varten keittiöltä. En tiedä millaista palvelua olisin saanut, jos olisin kysellyt vegaanisen syötävän perään. Mutta tämäkin riitti vallan mainiosti, koska olin muutenkin varautunut syömään aamupalalla pelkkiä hedelmiä ja leipää.

Nämä maalaisoravat olivat varmasti hauska näky myös hotellin käytävillä, kun ei saatu ensin hissiäkään liikkeelle, kun ei hoksattu, että moiseen tarvittiin avainkorttia. :D
Matkalla kohti Jyväskylään perjantaina. Eväiden jakautumista matkaajien kesken ei liene vaikea arvata. :)
Sokos Hotellin tarjoamat herkut, kun aamupalalle mentäessä kyseli maidottomuuden perään. Olisin varmasti saanut vielä vaikka mitä, jos olisin kysellyt muitakin vaihtoehtoja. Veganismista en uskaltanut puhua.

Vegaanipiireissä jaksetaan nyt hehkuttaa sitä, että saatin vegaani lavalle ja että nyt on todisteita siitä, että vegaanitkin pystyvät bodaamaan jne. Minulle sillä veganismilla ei ole pienintäkään merkitystä tässä kohtaa. Kaikkein merkityksellisintä ja tärkeintä on se, että tämä kisaprojekti ja-reissu todistivat kokonaisuutena, että minun rakkaani pystyy vaikeuksista huolimatta mihin vain, ja sattuu nyt vain olemaan vielä kaiken lisäksi vegaani.

Aion jatkossakin olla ehdottomasti tukena ja turvana, jos rakas oikeasti päättää vielä mennä joskus kilpailemaan uudelleen. <3

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Puikoitta

Pitihän minunkin sitä kokeilla, kun siitä kaikki jo ajat sitten puhuivat niin kovasti. Ajattelin, etten halua olla ainoa, jolla ei ole kokemusta aiheesta. Vähän kyllä etukäteen epäilytti ja jännitti, että mitähän koko hommasta mahtaa tulla – käsivarsineulonnasta siis. Puikot saivat jäädä käsityökoriin ja forkut pääsivät töihin vähän eri tavalla kuin yleensä.

Eihän siitä meinannut ensin mitään tulla. Jouduin tekemään työn kahteen kertaan. Suurimmilta osin kyllä oman tarkkuuteni takia, koska en ollut tyytyväinen ensimmäiseen lopputulokseen: Tuubin liitoskohta jäi rumaksi ja purettavahan se oli koko höskä samantien. Kuinkas muutenkaan, kun minusta on kyse?

Ihan siedettävä siitä sitten lopulta kuitenkin tuli. Kyllä näitä voisi jatkossakin tehdä, mutta ehkä jostain erilaisesta langasta seuraavaksi.
Lanka: Hjerte Garn, Big (95% akryyli, 5% lurex)
Puikot: allekirjoittaneen kyynärvarret
Menekki: 100g